Kotimaisella musiikkikentällä on ollut havaittavissa viime aikoina pientä nousua laulaja-lauluntekijä-genressä. Vaikka viime vuosina mediassa suurimman huomion ovat vieneet lukuisat uudet naisartistit, lajityypin sisällä taiteilee myös useita miehiä. Yksi tunnetuimmista tuoreista muusikoista on John McGregor, joka on vastikään julkaissut toisen pitkäsoittonsa hempeän folkahtavaa musiikkia. Meteli.net syventyi uuden Maa ei oo pimee -albumin äärelle ja keskusteli artistin kanssa levyn teemoista.
Mikäli John McGregor ei ole vielä joillekin lukijoille entuudestaan tuttu, käydäänpä pikakelauksena läpi muusikon taustoja. Hän on syntynyt Britanniassa ja elänyt monissa maissa, kunnes perhe asettui äidin synnyinmaahan Suomeen ja Poriin. Satakuntalaiskaupungin monipuolinen musiikkimaailma on vaikuttanut artistiin ja siellä on myös taltioitu molemmat pitkäsoitot. Tällä hetkellä muusikko asustaa idyllisessä Fiskarsissa.
Vuonna 2005 julkaistiin miehen debyyttialbumi Joki, joka keräsi runsaasti ylistystä ja ihastusta kriitikoiden keskuudessa. Johnin brittiläiset juuret kuuluvat albumin soinnissa ja musisoinnissa on yhtäläisyyksiä muun muassa Nick Draken levytyksiin. Laulukieleksi valikoitunut suomi luo kelttiläisvaikutteisen soitannon kanssa omaperäisen yhdistelmän.
Kappaleen kulku aihiosta levylle
Heti Joki-albumin julkaisun jälkeen McGregor alkoi säveltää kappaleita nyt syyskuun alussa julkaistulle Maa ei oo pimeelle. Albumilla on niin yhtenäinen ilme, että tuntuu kuin kappaleet olisivat syntyneet samassa hetkessä. Sävellyksiä ja sovituksia on tullut kuitenkin pitkin matkaa.
- Ensimmäiset kappaleet tulivat joskus ensimmäisen levyn jälkeen ja aika monet niistä on syntynyt viime syksyn ja joulun välisenä aikana. Niitä on tullut silloin tällöin, kun en minä pysty niitä pakottamaan, vaan ne tulevat, kun tulevat.
McGregorin luomassa rauhallisessa ja ilmavassa soinnissa jää paljon tilaa sanoituksille, mutta sävellysprosessi lähtee aina musiikista liikkeelle.
- Ensin yleensä soittelen kitaraa tai hyräilen melodiaa, joihin sitten jälkikäteen alan kirjoittaa sanoituksia. Tässä viimeisessä vaiheessa se lopullinen sovitus sitten muotoutuu. Se on luontainen lähestymistapa. En ole kirjoittanut mitään ennen kuin aloin tehdä kappaleita.
Maa ei oo pimee sisältää yhdeksän kappaletta. Vain yksi valmiina ollut kappale jäi pois kokonaisuudelta ja sekin tulee Johnin mukaan mahdollisesti olemaan jollain tulevalla levytyksellä.
Biisejä äänitettiin Porissa jo edellisellä levyllä yhteistyökumppanina toimineen Aki Peltosen studiolla.
- Studiosessiot ajoittuivat kaikkiaan noin puolen vuoden jaksolle, jolloin kävin nauhoittelemassa muutamia päiviä silloin tällöin. Prosessi kulki sinänsä mutkattomasti, etteivät mitkään fyysiset toiminnot olleet vaikeutena, sillä ei kappaleissa ole mitään niin vaikeita soitollisia juttuja. Levyä piti käydä toki läpi ja miettiä sovituksellisia juttuja, joten siinä piti paikoin tehdä vaikeita päätöksiä. Ja kyllähän sitä ihan tosissaan tein, joten onhan se siinä mielessä raskas prosessi.
Teemaa toisen perään
Nyt kun albumi on julkaistu ja kaikkien saatavilla, voidaan paneutua itse albumin sisältöön. Heti ensimmäisenä huomio kiinnittyy albumin nimeen:
Maa ei oo pimee. Sinänsä yksinkertaisessa lauseessa on paljon pureskeltavaa. Ensimmäisenä itselläni nousee mieleen, että kyseessä on jonkinlainen vastaisku yleistä suomalaista mentaliteettia vastaan. Täällä pohjolassa pimeys ja pessimismi on saanut ihmisten puheissa melkoisesti tilaa. John kuitenkin kumoaa luuloni.
- Ei se ole minkäänlainen vastaisku mitään vastaan, vaan olen vain kuunnellut omaa sydämeni ääntä. Sehän on myös yhden albumin kappaleen nimi, joten se valikoitui sitä kautta kokonaisuuden nimeksi, koska se kuvastaa levyn luonnetta hyvin.
Siinä olen kyllä Johnin kanssa yhtä mieltä, että pitkäsoiton nimi kuvastaa sen yleisilmettä. Ensimmäisenä albumin toistuvista teemoista nousee esiin juuri valo. Sen pystyy jo aistimaan levyn kannesta, jossa John seisoo auringonkeltaisen rypsipellon keskellä. Myös sanoituksissa toistuvat kristallin kirkkaus, aurinko, tähdet ja varjot. Mistä tämä kaikki valo juontaa juurensa?
- Tästä maailmasta ja elämästä tietty, sillä niistä minä lauluni teen. Eikä se valo ole pelkästään pinnallisesti fyysistä valoa. On olemassa monenlaisia valoja ja varjoja.
Läpi pitkäsoiton on aistittavissa juuri tällaista henkistä valoisuutta ja positiivisuutta, sillä vaikka pinnallisesti katseltuna sanoituksissa onkin paljon tähtien säihkettä, tunnelmat ovat paikoin hyvinkin kaihoisia. Silti missään vaiheessa levyllä ei vaivuta synkkyyteen, vaan jokaisessa hetkessä hehkuu se pieni positiivisuuden kajo.
Toinen selkeä albumilta nouseva teema on hiljaisuus, jonka voi aistia niin sanoituksista suoraan kuin niiden välistäkin. Myös Johnin ja yhtyeen ilmaisu on hyvin seesteistä ja ilmavaa, mille kuitenkin paikoin rakennetaan vastavoimaa. Esimerkiksi levyn nimikkoraidan lopussa hiljaisesti hevityylillä jytäävät rummut herättelevät turhan syvälle ajatuksiinsa uppoutuneen kuulijan.
- Hiljaisuus on mahdollisuus löytää luonnollisella tavalla vastauksia eli totuuden. Elämässä on paljon askarruttavia kysymyksiä ja niihin voi olla hankala löytää vastauksia hirveän hälyn keskellä. On kuitenkin tärkeä löytää niitä vastauksia, että olisi itsellä hyvä olla.
Albumin rauhallisessa otteessa on hienoa se, että heti alusta alkaen alkaa kuunnella syventyen sanoituksia. Muutaman kuuntelukerran jälkeen huomaa jo laulavansa sanojen mukana. Eteerinen sointimaailma tarjoaa myös tilaa omille ajatuksille, ja syventymiselle paikoin hiukan auki jääviin lyriikoihin.
- Se on tärkeää, että taiteessa jää tilaa omille ajatuksille ja inhimillisille kuville. Näin ei käy, jos joku tuuppaa vaan ne sinun syliisi.
Kolmas teema, jonka poimin esiin levyltä oli luonto. Vaikka suuri osa sanoituksista eivät välttämättä suoraan luontoon sijoitukaan, ne jotenkin mielessä yhtyvät jonnekin lämpimiin metsiköihin ja vihreille niityille. Eikä sanastossa liiemmin urbaania kuvakieltä näy, mitä nyt kappaleessa Antauduin välillä saavutaan keskelle kaupungin hulinaa.
- Kyllä minä olen luonnonläheinen ihminen ja onhan luonto itsessään suurimpia taideteoksia, mitä maailmassa on. Sillä on parantavaa voimaa. Ja kyllähän voi ajatella esimerkiksi näin, että kun hyppäät tuonne meren aaltoihin, niin aika nopeaa ihminen niiden rinnalla tuntee itsensä pieneksi.
Itselläni musiikki yhdistyy usein konkreettisiin paikkoihin ja hetkiin. Maa ei oo pimee on albumi, joka herättää huomattavana paljon tällaisia kuvia. Myös Johnin mukaan kappaleiden taustalla on paikoin myös ihan oikeita miljöitä.
- On siellä ihan konkreettisia paikkoja, mutta toisaalta myös ne minun sisäiset maailmani ovat yhtä lailla konkreettisia. Niissä kappaleissa on tiettyjä paikkoja, mutta myös paljon sellaisia kokonaiskuvia, jotka ovat yhdistelmä monesta. Mitä enemmän me tavataan ihmisiä, sitä selkeämmäksi käy se kokonaiskuva ihmisyydestä. Samalla tavalla käy eri kasvien kanssa tai sitten vaikka pianon opettelun kanssa.
Herättelen ajatuksen, että Johnin omat kappaleet olisivat hänelle itselleen valokuvamaisia muistoja joistakin hetkistä ja paikoista.
- Kyllä minä niitä näen kuvina, mutta ei ne sinänsä ole kuin valokuvia. Niissä on paljon muutakin. On liikettä ja hajuja. Vähän samoin kuin joissakin lapsuuden muistossa. Osa on selkeämpiä ja osa jää vähän avoimemmaksi.
Olivatpa kappaleiden herättämät kuvat kuulijoille minkälaisia tahansa, voi Johnin keikoilla biisien tunnelmat vaihdella, sillä tällä hetkellä keikkakokoonpanon koostumus muuttuu usein. Albumilla kuullaan muun muassa Mikael Hakkaraisen banjoa, Tuomas Hakkaraisen rumpuja, Jouni Hokkasen kontrabassoa, Timo Sirénin viulua ja Pekka Gröhnin pianoa.
- Meillä on ollut paljon erilaisia kokoonpanoja keikoillamme. Joskus on vain esimerkiksi mukana vain banjo ja toisinaan koko bändi. Olisi mukava saada lisää noita ison bändin keikkoja, kun on hienoa soittaa kavereiden kanssa. Kyllä ne kappaleet ovat joka kerta erilaisia.
