Meteli.net
Kirjoita 4-5 kirjainta etsimäsi kohteen nimestä ja paina hae-näppäintä!
Uutiset
Uutisten tekstihaku
Hae uutisarkistosta
Meteli.net uutiset - RSS syöte

The 69 Eyes Britteihin

Teksti Miki Peltola
To 15.11.2007 11:02

Jo reilusti yli 100 keikkaa tänä vuonna heittänyt The 69 Eyes ei osoita väsymisen merkkejä vieläkään vaan yhtye suuntaan marras-joulukuun vaihteessa Iso-Britanniaan. Goottirokkarit heittävät neljä keikkaa Within Temptationin kanssa ja päälle vielä yhden oman.

Vuosi 2007 on ollut varsin suotuisa The 69 Eyesia kohtaan. Orkesterin viimeisin albumi Angels on myynyt Suomessa kultaa, yhtye on heittänyt kaksi Amerikan-rundia sekä kiertänyt ahkerasti Eurooppaa ristiin rastiin. Ja nyt siis on vuorossa Iso-Britannia, jossa kierretään isoja halleja akselilla Lontoo-Glasgow. Muut paikkakunnat ovat Birmingham, Manchester sekä Nottingham.

- San Franciscon Fillmore, Pariisin Le Zenith ja nyt sitten Lontoon Brixton Academy - onhan noikin legendamestat tulleet soitetuksi pois sit tänä vuonna, toteaa bändin rumpali Jussi69. - Mutta tuleva vuosi sit aloitetaankin heti kans suoraan huipulta eli napapiirin takaa Lapista, jatkaa hän ja viittaa keikkailun aloitukseen ensi vuonna, kun bändi nousee tammikuun 25. päivä Levin Hullu Porock -festivaalin lauteille.

Katso myös
ArtistiThe 69 Eyes
 

Avaa uutiselle oma keskustelu

Aihe
Viesti
1
1