Tässä artikkelissa Meteli.netin toimitus nostaa esiin tavalla tai toisella mielenkiintoisia albumi- ja DVD-julkaisuja, hyvässä ja pahassa. Pääosin arvioitavat tuotokset koostuvat kotimaisista artisteista, mutta silloin tällöin nostetaan esiin myös mielenkiintoisia ulkomaisia esimerkiksi näiden keikkaillessa Suomessa.
Marraskuun pinossa mukana ovat tällä kertaa Brightboy, White Flame, Northern Kings, Misery Inc., Truckfighters, Kuha., Notkea rotta, Discard, Johanna Iivanainen & Eero Koivistoinen, Viikate, jonka Marraskuun lauluja I on arvosteltu Meteli.netin levyarvioissa #17 ja Saurus.
VIIKATE
Marraskuun lauluja II
Ranka Records
Selkeästi alkuvuodesta julkaistua ykkösosaa kinkkisempi tapaus... Tarttumapintaa ei ensimmäisillä kuunteluilla tunnu löytyvän, takaraivoon jää muistikuvia ainoastaan kylmiä väreitä aiheuttavasta Amorphis-lainasta. Loppulevy tuntuu olevan Viikate-astekoilla tasapaksua hissuttelua.
Marrasiltojen pimetessä ja hiljetessä, mainiosta Uvertyyri: Pelakuu aloituksesta lähtien, Kaarle & co. tarjoilevat ajan henkeen sopivia alakulotettuja tunnelmia tasan 39 minuutin verran. Pakollisessa instrumentaalissa ratsastetaan Morriconen hengessä, muuten luotetaan Viikatteen trademark-soundiin ja Kaarlen pettämättömään sävellyskynään, mutta sinkkunakin julkaistun Orret-kappaleen lisäksi ei lyyrisiä helmiä levyltä löydy.
Raavin päätäni edelleen. Levyltä ei heikkoa lenkkiä löydy, jokaikinen ralli on timanttisen kova ja MLII on pyörinyt soittimessa lukemattomia kertoja. Viikate on jo aikoja sitten nostanut riman todella korkealle, tämä levy ei ylitä eikä alita sitä. Vinkiksi pukinkonttiin vinyylipainos, joka sisältää molemmat albumit sekä hienon kalenterin.
Jukka Hätinen
WHITE FLAME
Yesterday's News
North & South
Muistelen, että jossain arviossa olisi jo mainittukin, että eipä voisi levyllä
olla osuvampaa nimeä. Tamperelainen White Flame tarjoilee todellakin
eilisen uutisia, mutta tekee sen niin häpeilemättömästi ja hyvin, että pakkohan
tästä on pitää. On taas vuosi 1987 ja Los Angelesin Sunset Stripillä ilma
sakeana hiuslakasta.
Yesterday's News on siis sitä itseään; kukkoilevaa 80-luvun hardrockia.
Kaikkihan tämä on tehty jo silloin aikoinaan, mutta niin kai periaatteessa
kaikki muukin musiikki. White Flame osaa poimia ne parhaat koukut ja kertsit
esikuviltaan ja yhdistellä ne omansa makuiseksi keitoksi - tai ehkä paremminkin
Jack Danielsiksi. Mm. GUN, Rockhard, Your Joint Tonight ja
albumin nimibiisi rokkaavat paremmin kuin osa näiden kavereiden idoleista
koskaan. Oikeastaan turhia kappaleita ovat vain ne pari "pakollista" balladia.
Yesterday's News ja koko White Flame olisi niin helppoa lytätä pelkäksi korniksi
kliseekimpuksi, mutta sitä en aio tehdä. Kaverit vetävät hyvää glamrockia rinta
rottingilla ja sopivalla kukkoasenteella pesten siinä ohi mennen monta muuta
saman alan nykyistä yrittäjää.
Miki Peltola
NOTKEA ROTTA
Kontula Koh Phangan All Night Long
Monsp
Rottaryhmä on yhtä raivostuttavan hengästyttävä kuin ennenkin. Joka kerta kun Rotan ja Rautaperseen suoraviivaiset riimit tekee mieli lytätä alkeellisina, tarjoilevat herrat joko sisällön tai tekniikan puolelta koukun, joka saa kriitikon kuulostamaan tyhmältä. Joka kerta kun menoa alkaa väittää vanhan kertaukseksi, esitellään uusi ajatus.
Kontula Koh Phangan All Night Long on lomamatka, jolta palatessa on väsyneempi kuin sille lähtiessä. Näin tuntuu käyvän Pattayan kautta Koh Phanganin partysaarelle matkaavalle pääjoukolle, samoin kuin yhden levyn hauskimmista saagoista Teneriffan tiimoilta sylkäisevälle Rohtori Laineelle. Väsynyt on myös kuulija levyn loputtua. Tempo on hirvittävä eikä genrerajoista olla kuultukaan. Välistä lanka tuntuu katoavan, mutta niinhän on käynyt jo vuosia sitten! Päihdekulttuuriin tarinoissa tai todellisuudessa törmännyt löytää paketin muodon viimeistään kolmannellatoista raidalla, jolla läpikäydään Virtapiirijatkot / Kääntöpiirikatkot.
Niko Toiskallio
BRIGHTBOY
In The Shadows Of Trance Formers
Helsinki Music Company
Brightboyn kakkoslevy jatkaa pääsääntöisesti aika tutuilla aseilla. Tanssipoljentoinen säröpoppis luottaa edelleen toiveikkaisiin, mutta tummiin melodiaulapoihin ja vahvoihin kertosäkeisiin. Vaikka hiukan tuntuu, että ihan edellisen levy hittien 1989 ja Wear Out The Soles kaltaisia ytimekkäitä tiivistyksiä kaavasta ei nouse niin selkeästi esiin, on levyn 11 kappaleen materiaali kokonaisuudessaan tasaisemman vahva. Toki esimerkiksi videobiisiksikin asti nostettu Wheels Of Misfortune on riittävän iskevä noustakseen edellämainittujen työtä jatkamaan. Kaunis Let Me Dream, pirteän pyörteilevä The Death Of Romance, tumman rauhallinen Last Goodbye To Sanity ja huuliharpulla koristeltu rouhea A Boy's Night Out täytyy myös nostaa levyn eturiviin. Antti Westmanin laulu on edelleen yksi yhtyeen selkeitä persoonallisia vahvuuksia. Itse asiassa se kuulostaa entistäkin paremmalta.
Soundillisesti tuntuisi, että Trance Formers-levy tarjoilee hiukan ajattomampaa materiaalia kuin mitä Brightboy on aiemmin esitellyt. Sävyjä on ammennettu ehkä enemmän myös 60- ja 70-lukujen kaiuista. Vertauksia voi heittää suuntiin, jotka aiemmin eivät ehkä olisi tulleet mieleen, kuten Both Sidesista jo edesmenneeseen Marylandiin, ja useammastakin kohtaa Lemonatorin haaveelliseen voimapoppiin. Ville Särmän tuottama ja Jürgen Hendlmeierin miksaama levy jatkaa onnistuneesti Brightboyn vahvaa nousua.
Ilkka Valpasvuo
KUHA.
Tieteen puolesta fiktiota vastaan
Kioski Rec
Kuha. kuuluu ehdottomasti suomalaisen musiikkikentän
omituisimpien otusten kerhoon. Progeileva yhtye on alusta asti uinut
omissa vesissään, mutta uuden albumin kohdalla se sukeltaa entistä
syvemmälle. Bändi on tehnyt levyn nimen mukaisesti teema-albumin
tieteen puolesta, joten kappaleissa tutustutaan muun muassa musiikin
teoriaan ja sieniin. Kokonaisuus on parhaimmillaan raikas ja hauska,
mutta paikoin musiikin ympärille rakennettu konsepti tuntuu liian
hallitsevalta.
Bändin sovituksellisia ratkaisuja kuunnellessa on koko ajan pieni
virne kasvoilla, sillä tällaisia kappaleita ei kerta kaikkiaan aiemmin
ole tehty. Tai toki bändin aiemmilta kiekoilta on löydettävissä samoja
miellyttäviä ja raivostuttavia maneereita.
Albumilla ei ole edellisten pitkäsoittojen tapaan yhtään selkeästi
hitiksi nousevaa kappaletta, vaikka funk-vaikutteinen
Intervallit kolkutteleekin timanttiosaston ovea. Toisaalta
pitkäsoiton kokonaisuus pysyy tällä kertaa erinomaisesti kasassa.
Tiede-teema leijuu levyn yllä ehkä vähän liiankin voimakkaasti ja
välillä toivoisi kuulevansa perinteisempää lyriikkaa. Tieteen
puolesta fiktiota vastaan on muutamista ärsyttävistä piirteistä
huolimatta vuoden mielenkiintoisimpia albumeita.
Henri Turunen
NORTHERN KINGS
Reborn
Warner Music
Tämän projektin ideaa on kritisoitu laajasti, se on nähty niin rahastuksena kuin hevibuumin kuolinkamppailuna. Itse en kuitenkaan pelkän idean suhteen ole puristi; joka ideaa ei kannata, pysyköön kaukana levykaupasta. Idean sijaan itse toteutus aiheuttaa selkäpiissäni kylmiä väreitä ja vääristä syistä. Tällaiset coverprojektit usein syyllistyvät siihen, etteivät coverit ole tarpeeksi erilaisia alkuperäisteokseen verrattuna ja näin on myös Rebornin kohdalla. Jos ollaan rakentamassa metallimaailman Il Divo -pastissia olisi sävelmien oltava siitä pompöösimmasta päästä, mitä kehittää voi ja sitten vielä kuorrutettu mahtipontisesti jousin ja urkupillein.
Mutta kun ei niin ei. Laulajat, erityisesti Leppäluoto ja Hietala hoitavat osuutensa mallikkaasti, mutta heiltäkin olisi voinut odottaa enemmän paatoksen paloa. Nyt sovitukset ovat vain hiukan sinne päin ja niinpä kiekko taantuu taustamusiikiksi. Parhaimmat hetket tarjoilevat mahtipontisemmasta päästä oleva avausraita Don't Stop Believin', sopivan kiero Sledgehammer ja elokuvamaisesti tunnelmoiva Brothers In Arms. Valitettavasti levyä kuunnellessa tulee mieleen lähinnä pyrkimykset radiosoittomasseille.
Hanna Valjakka
MISERY INC.
...BreedGreedBreed...
Megamania [Johanna Kustannus]
Nyt tuuttaa hyvää jytää! Eikä mitään purkkaa ja jytää, vaan kunnon annos nakkeja
ja muusia! Misery Inc.:in kolmas pitkäsoitto ...BreedGreedBreed...
alkaa jymäkällä turpaanvedolla Cheap Clone ja allekirjoittanut ei voi
kuin nyökkäillä tyytyväisenä. Kakkosraita Blinded by the Power jatkaa
samoilla linjoilla ja alan innostua tosissani. Mättöä ja melodiaa yhdistellään
juuri siinä suhteessa kuin pitääkin.
Jatkossakin riittää menoa ja meininkiä, mutta homma menee hieman tasapaksuksi.
Biisit ovat kieltämättä kelpo kamaa, mutta muutamaa poikkeusta lukuunottamatta
niistä ei jää oikein mitään mieleen. Homma pysyy hyvin kasassa tiukan soitannan
johdosta, mutta aivan alkupäräyksen tasolla ei jakseta pysyä. Loistava juttu on,
että vaikka tässä hampaat irvessä metallia mätetäänkin niin pojat eivät ole
unohtaneet pilkettä silmäkulmasta. Muutamat riffit ja koukut hymyilyttävät
hyvällä tavalla. Vaikka tässä tosissaan vedetäänkin niin pitäähän homman hauskaa
olla!
...BreedGreedBreed... on hyvä levy, mutta kenties albumilta olisi muutaman
biisin voinut karsia pois. Näin olisi paketista saatu vielä entistä tiukempi.
Mietin miten tätä levyä voisi kuvailla lyhyesti ja päädyin seuraaviin kahteen
sanaan; ryhdikäs suoritus.
Miki Peltola
SAURUS
Son Dynyy
fjuu
Saurus ei ehkä ole tehnyt vuoden parasta kotimaista raplevyä, mutta kiinnostavimman sellaisen aikoihin. Pik3 ja Kesken vierailijoineen tarjoavat kolmentoista raidan edestä maisemia niin omien päittensä sisältä kuin kaupunkien kaduilta, klubeilta ja makuuhuoneista. Esitystapa ja yleissoundi erottavat Son Dynyy -albumin niin selkeästi kaikista muista täkäläisistä julkaisuista, tekijöistä ja kuppikunnista, että hyvää tekee. Hyvää niin yksittäiselle kuulijalle, kuin ennen kaikkea kuolleeksikin väitetylle genrelle. Ceebrolisticsin vietyä ilmaisunsa hiphop-määritelmien tuolle puolen, ei moiseen ole pystynyt täällä yksikään tekijä, vaikka itsessään laadukasta räppiä Suomessa toki tuotetaan hyvinkin paljon.
Elektroniselle, mielenkiintoisella tavalla klubihiphopin ja taiteellisempia intohimoja kantavan konemusiikin välimaastossa taiteilevalle taustalle tipahtaa tajunnanvirtaan pohjaavaa tekstiä. Riimit kuulostavat paikoin puhtaalta freestylelta, vaikka tuskin sitä missään kohdassa ovat. Niiden muoto haastaa kuulijan ottamaan selvää sisällöstä ja siitä, onko sitä ylipäänsä olemassa. Ainakin tekijöille itselleen vastaus tuntuisi olevan selkeä kyllä, ja se on paljon se.
Niko Toiskallio
TRUCKFIGHTERS
Phi
Fuzzoramarecords
Levy-yhtiön nimi viittaa vahvasti säröpedaaleihin, orkesterin nimestä haiskahtaa stoner rock, Fu Manchu on pyytänyt örebrolaiset jo toistamiseen mukaan kiertueellensa, eli mistään turhasta aktista tuskin on kyse.
Pitäkää punteistanne kiinni, nyt pörisee! TF:n toinen albumi jatkaa siitä mihin edellinen jäi, fuzz-pedaalit pohjassa suristellaan menemään savun tuoksu ilmassa pitkin aavikoita. Pari vuotta sitten julkaistuun debyyttiin verrattuna Phi on yhtenäisempi, eeppisempi ja kokonaisuutena parempi trippi. Kickdown, Chameleon, Dysthymia -biisikolmikko on stoner rockia parhaimmillaan: tiukkoja riffejä, hurjia jameja, eeppisiä nostatuksia pilviin, josta palataan takaisin maan pinnalle vain ponnistaakseen ilmaan uudemman kerran. Ja soundit! Lyijyn raskaat, mutta samettisen pehmeät kitarat vyöryttävät groovaavia riffejä toinen toisen perään.
Vaikka levy on lähes tunnin mittainen, jaksaa TF pitää mielenkiinnon yllä loppuun saakka. Sielunveljiä näille ahkerasti Suomessa keikkaileville ruotsalaisille ovat esimerkiksi Kyuss, Fu Manchu ja Dozer, mutta TF on silti oma lukunsa stoner rockin historiassa.
Jukka Hätinen
JOHANNA IIVANAINEN & EERO KOIVISTOISEN YHTYE
Lennosta Kii
Backstage Alliance
Vuonna 2003 Johanna Iivanainen ja Eero Koivistoinen
tekivät yhdessä albumin Suomalainen. Albumi yhdisti
Koivistoisen uusia sovituksia suomalaisesta vokaalimusiikista ennen
julkaisemattomiin sävellyksiin. Uusi albumi Lennosta kii!
jatkaa saman idean parissa, mutta jää hieman edeltäjänsä jalkoihin.
Vaikka albumin yleislinja on jälleen loistavasti kohdillaan kevyesti
groovaavan jazzin yhdistyessä Iivanaisen kuulaaseen ääneen, muutamien
kappaleiden sovitukset eivät ole täysin onnistuneita.
Siinä missä J. Karjalaisen Telepatiaa kääntyy mitä
hienoimmaksi jazzversioksi Ismo Alangon Kun Suomi putos
puusta jää aivan liikaa mainion alkuperäisversion jalkoihin. Ero
onnistumisten ja kompastuskivien välillä on niin suuri, että
kokonaisuus jää epätasaiseksi.
Lennosta kii! on muutamista nuukahduksistaan ja pienestä
epävakaudestaan huolimatta jälleen todellinen kunnioitus
suomenkieliselle laululyriikalle. Iivanaisen tulkitsemina Reino
Helismaan ja Juice Leskisen tekstit heräävät uudella
tavalla henkiin. Myös Koivistoisen uudet sävellykset puolustavat
paikkaansa albumilla. Vaikka ihan debyytin kaltaiseen täysosumaan
levyllä ei päästäkään, on neljäntoista kappaleen pitkäsoitto
ehdottomasti ostamisen arvoinen.
Henri Turunen
DISCARD
Carrion
Shadow World Records
Discardin debyytti ei ole helppo koukku nieltäväksi, riffejä, koukkuja ja paahtoa sataa kuulijan niskaan sellaisella intensiteetillä, ettei levystä tahdo saada millään kiinni. Kun sitten lopulta alkaa päästä kuuntelukokemuksen herraksi tuntee kuitenkin kaipaavansa jotain, lähinnä monipuolisuutta. Vaikka koukut sinkoilevat edestakaisin kuin vuorenvalloituksen MM-kisoissa tuntuu silti, että noihin koukkuihin kaipaisi hieman monipuolisempia hakasia. Koukut kuitenkin kasvattavat samanaikaisesti levyn pisteitä roimalla kädellä.
Vanhan liiton mausteita ja vauhtia yhtyeellä piisaa, kuten myös vakuuttavaa musisointia. Kappaleista vakuuttavimmin takovat Pulse, kiduttavia riffejä sisältävä Draconian Measures, Bury The Sun ja hittipotentiaalinen Fiend. Bury The Sunissa löytyy sitä kaivattua monipuolisuuttakin, mistä voidaan kiittää muun muassa vierailevan Tomi Joutsenen puhtaita lauluosuuksia. Kuulijasta tuntuu kuin ruuvipenkkiin olisi juuttunut, tehokasta sekin, mutta monipuolisempiakin kidutusvälineitä voisi vastaisuudessa löytyä.
Hanna Valjakka
yle.fi/pop 
