Läpi betoniseinän

- Kiitokset. Oli hyviä kysymyksiä. Propsit siitä, että et kysynyt bändin bioo, naureskelee Profane Omen -solisti Jules Näveri haastattelun aluksi.
Mitä ihmettä? Miten mies voi tietää kysymykset jo tässä vaiheessa?, kuulen monen teistä kysyvän. No, antakaapa kun selitän. Minun oli määrä tavata Profane Omen Helsingissä juuri ennen bändin keikkaa, mutta sairastuin enkä päässyt paikalle. Ja koska deadline painoi jo päälle, oli juttutuokio pakko hoitaa sähköpostitse. Mutta unohdetaan hetkeksi se, että kumpikin osapuoli istuu verkkareissa läppärin ääressä ja kuvitellaan - Julesin toiveiden mukaisesti - olevamme "jossain kaukana lämpimässä rannalla, auringon porottaessa pilvettömältä taivaalta, jääkylmät drinkit käsissä". Ainoa "häiritsevä" tekijä on vieressämme meneillään oleva naisten beachvolley-turnaus...

No, jos kuitenkin yritämme hetkeksi keskittyä itse asiaan. Profane Omen julkaisi viime vuoden loppupuolella debyyttialbuminsa Beaten Into Submission ja nyt sitä seuraa EP nimeltä Disconnected, joka alkaa tylyllä "uutiskatsauksella". Jules kertoo, että introssa maalaillaan kauhuskenaario mitä tulee tapahtumaan, jos maailmanmeno jatkuu samanlaisena kuin tähänkin asti.
- Ihmiset ovat nykyään helvetin irrallaan toisistaan ja kaikki inhimillisyys on korvattu ahneudella ja riistolla. Me olemme niin täynnä kaikkea paskaa, ettei meitä edes kiinnosta miten tässä maailmassa lopulta tulee käymään. Hienot puheet on vain sanahelinää ja lopulta katsellaan vierestä kuinka aallot nousee ja mietitään miten tähän pisteeseen on jouduttu. Introlla pyritään saamaan kuulijan päähän tämä piristävä ajatus.

Bändi päätyi julkaisemaan EP:n tähän väliin, koska ensimmäisen täyspitkän jälkeen keikkaa on heitetty sen verran runsaasti, että uuden materiaalin treenaaminen on jäänyt vähiin. Uusia biisejä oli kuitenkin matkan varrella syntynyt, mutta ne olivat hieman erilaisia, eivätkä oikein istuneet albumikontekstiin. EP koettiin toimivaksi ratkaisuksi ulostaa nämä tekeleet.
- Sitten alkoi vielä enemmän kutittaa ajatus siitä, että biisit kun ovat toisistaan runsaasti eroavia, niin me saadaan periaatteessa tehdä toinen pitkäsoitto vailla minkäänlaisia ennakko-odotuksia, rauhassa. Tän EP:n biisit antoivat meille mahdollisuuden kokeilla kaikkea sellaista, mitä me ei ehkä uskallettaisi tehdä pitkäsoitolla.

Ei välineurheilua

Metallibändit ovat yleensä hyvinkin tarkkoja minkälaisilla kamoilla soittavat, mutta tämä ei päde Profane Omeniin. Disconnected-EP:llä on mukana Making of -dokumentti, jossa soitinesittelyt kelataan pikakelauksella ohi ja vahvistimien säädöistä todetaan vain niiden olleen "aika kovalla". Jules kertoo nauraen, että he ovat keskustelleet tästä asiasta aiemminkin.
- Meillä on todennäköisesti paskimmat kamat mitä kellään ns. "kiertävällä" artistilla tien päällä on. Williamin nuppi (Ugly Fukk V.2.) pysyy kasassa vain ilmastointiteipillä ja Tomppa soittaa bassoa 50W Marshallin kitaranupilla. Antin kitarakaappikin sekoilee välillä ihan omiaan jostain tuonpuoleisesta. Eli, ei meitä ainakaan välineurheilijoiksi voi väittää. Paitsi Samulia, jolla on ihan uudenkarheet "Pöölit". Se paijailee ja puhuu niille söpöjä aina kun me vitsaillaan niistä.

Mies kyllä myöntää, että tokihan hekin paremmilla vehkeillä vetäisivät jos eivät olisi niin köyhiä. - Näillä mennään mitä käteen löytyy, hän toteaa ja jatkaa, että eihän soittotaidolla ja kamojen laadulla ole heidän niksipirkassaan mitään yhteyttä. Pääasia on, että soittimesta lähtee oikeanlainen ääni. Riittää kun paska haisee ja banjo soi.

Profane Omenissa on muutakin joka ei sovi ahtaaseen metalligenreen. Samulilla on pieni rokkisetti, vain pari tomia eikä edes tuplabassareita ja vielä pisteeksi iin päälle tuoreella EP:llä koveroidaan W.A.S.P.:ia (Wild Child) ja Skid Rowta (Slave to the Grind). Jules puolustelee rumpalia kertomalla tämän olevan sen sortin veijari, että hakkaa mopokioskistaan irti enemmän kuin monet kollegansa superarsenaaliseteistään. Lainabiisivalinnat kuitataan seuraavasti:
- Ei meitä kiinnosta, miten joku asia pitäisi olla ja saako kuunnella Tori Amosta jos tykkää Rotten Soundista. Tehdään niin kuin itsestä tuntuu, oli se sitten metallia tai ei. Tärkeintä on sen tiedostaminen, että maailmassa on järisyttävän paljon hyvää musiikkia milteipä kaikissa genreissä. Omasta mielestäni on erittäin tylsää kuunnella pelkästään yhden genren antimia jos kokee, että pystyisi ammentamaan myös muista. Ainii ne skenepisteet... No sori.

Wild Child on toiminut keikkabravuurina jo joitakin vuosia ja Slave to the Grindia bändille ehdotti eräs tuttava. Jules myöntää, että kaikilla heistä on jonkinlaisia kasariheviluurankoja kaapissa, joten sitäkin kautta nuo lainat valikoituivat luontevasti. Miehelle itselleen näistä kahdesta kovempi on ehdottomasti Skid Row, eikä vähiten Sebastian Bachin takia.
- Yksinkertaisesti, kenelläkään ei ole yhtä hyvää ääntä kuin sillä. Meikäläinen olikin aluksi tuota koveria vastaan, koska kyseisen biisin laulut on niin kirkkainta timanttia ikinä. Sitä vaan sitten lopulta nöyrtyi, että noh, raiskataan nyt sitten tämäkin.

Joissakin Disconnectedin arvioissa nämä lainat on kuitattu huumoripläjäyksiksi, mutta Jules kieltää niiden olevan vitsi. Wild Childissa on hieman ska-hassuttelua, mutta silti sekin on viikinkikuoroineen tehty ihan tosissaan ja kunnolla.
- Silloin aikanaan kun biisiä alettiin soittaa, soitimme sitä samalla nopeudella kuin alkuperäistäkin, mutta koimme sen suhteellisen työlääksi ja tylsäksi. Päätettiin pistää siihen punkkivaihde päälle ja nyt se kuulostaa tältä. Itse olemme sitä mieltä, että revimme biisistä jotain uutta ulos. Alkuperäinen versiohan on aivan mahtavuutta, mutta ehkä tätä voisi ajatella sellaiseksi 2000-luvun versioksi.

Homma vasta aluillaan

Vuodesta 1999 toimineen Profane Omenin ura lähti nousukiitoon viimevuotisen debyyttialbumin myötä, joka sai aikaan mm. sen, että bändi voitti tämän vuoden alussa Vuoden metallitulokas -palkinnon Finnish Metal Expossa. Titteli tuli täytenä yllätyksenä, sillä bändi itse sai tietää asiasta vasta 15 minuuttia ennen palkintojen jakoa.
- Siinä sitten urpot ymmyrkäisinä sekoilee ihan täysillä, että ei saatana ole mahdollista. Olimme valmistautuneet siihen, että MyGrain tai SinKing vie homman himaan. Hienolta se tuntui, varsinkin kun kyseessä oli äänestys, johon kaikki saivat osallistua.

Palkinto ei tuonut välitöntä mainetta ja mammonaa, mutta auttoi erityisesti keikkojen saantiin. Kesällä bändi soittikin useilla festivaaleilla, aina Tuskaa myöten.
- Markkinointiinhan tuollaiset tittelit on toimivia, joten kai siitä jotain hyötyä oli. Bändi sai enemmän nimeä ja sitä kautta useampi tyyppi tutustui musiikkiin. Hieno juttu.

Bändillä on Vuoden metallitulokkaan lisäksi myös muita kunnianimiä. Monissa yhteyksissä Profane Omenia on kutsuttu hyeenoiksi, tai hyeenalaumaksi. Tämän jutun alkuperä löytyy Hyvinkäältä ja paikallisen keikkajärjestäjän suusta.
- Tyyppi vaan sekosi soundcheckin aikana ja alkoi räyhäämään omituinen virne naamalla, että "Tehän ootte Lahden Hyeenat!". Siitä se sitten lähti. Jalostettiin juttua eteenpäin. Takkutukkaisia, pahanhajuisia haaskan syöjiähän me.

Hyeenoilla on myös oma mottonsa "ei sieltä missä aita on matalin, vaan sieltä mikä tekee eniten kipeää", joka on muovautunut lukuisten vastoinkäymisten pohjalta. Periksi ei ole kuitenkaan annettu. Jules pohtii, että jatkamista ovat auttaneet sekä vahva usko itseensä että jääräpäisyys. Bändi on meinannut hajota pari kertaa, mutta aina jostain on kipinä taas syttynyt.
- Eihän sitä nyt enää tässä vaiheessa voi lopettaa. Sehän olisi sama kuin antaisi palkinnon kaikille niille, jotka meihin ei usko. Meillä on ollut aina vahva usko omaan juttuun. Sitä on vaan totuttu hakkaamaan päätä siihen kovimpaan mahdolliseen betoniseinämään. Pää on lopulta lujittunut ja mennyt siitä läpi. Nyt tuntuu hienolta, että on kärsitty se kaikki paska läpi, koska tää juttuhan on oikeasti vasta aluillaan.

Homma näyttää siis varsin hyvältä Lahden hyeenojen kohdalla. Bändi heittää vielä joulukuussa jokusen keikan kotimaassa (Meteli.net kertoo mitä missä milloin), mutta aikoo sitten keskittyä uuden materiaalin kokoamiseen. Jules vakuuttelee, että ei tarvitse olla huolissaan tuleeko uusia biisejä vai ei, sillä heillä on jo "riffiviidakko" odottamassa.
- Otetaan kevääseen asti breikkiä keikoista, niin saadaan tarpeeksi aikaa biisien työstämiselle. Keväällä tehdään varmaankin yksi tai kaksi pidempää viikonloppua keikkoja ja taas väännetään matskua valmiiksi. Kesällä olisi tarkoitus soittaa muutamat festarit ja siitä sitten vilahdella Villvoxin tiloihin nauhoittelun merkeissä. Levy ensi vuoden loppupuolella, ehkä jopa jo aikaisemmin.

Kuulostaa varsin selkeältä suunnitelmalta ja sopivalta saumalta lopettaa tämä jutustelu. Tilaamme uudet drinkit ja kiinnitämme kaiken huomiomme beachvolley-turnaukseen... tai oikeastihan minä alan keittää pastaa - en valitettavasti tullut kysyneeksi mitä hurjaa Julesin illan suunnitelmiin kuuluu. Mutta käykää vaikka bändin nettisivuilla tiedustelemassa asiaa.