Syyskuussa kolme keikkaa Helsingin Kulttuuritalolla soittanut ruotsalainen kitarapop-yhtye Kent ei malta pysyä poissa Suomesta. Ehkäpä pienestä markkinoinnista huolimatta nopeasti loppuunmyydyt keikat houkuttelevat takomaan kun rauta on kerran kuumaa... Joka tapauksessa, ruotsalaisryhmä nähdään keskiviikkona 30. tammikuuta Lahti Hallissa, seuraavana päivänä Tampereen Metroauto Areenalla, perjantaina eli helmikuun ensimmäisenä Vaasa Arenassa ja lauantaina sitten Oulun Club Teatrialla. Lämmittelijänä Suomen keikoilla toimii ruotsalainen elektrobändi Familjen. Liput konsertteihin vaihtelevat 34 ja 36 euron välillä.