Vuoden 2005 yksi innostavimpia uusia kotimaisia tuttavuuksia oli rytmikästä ja melodista kitarapoprockia soittava Kastor. Rikassävyinen bändi saikin EP:nsä tiimoilta kohtuullisesti hyvää palautetta ja keikoilla viisikkoa näki myös mukavasti. Piti kuitenkin odottaa aina vuoteen 2008 ja maaliskuun alkuun, ennenkuin yhtyeen debyyttipitkäsoittoalbumi näkee valon. Odotukset ovat korkealla sekä Meteli.netin toimittajalla että bändillä itsellään. Perusteellisesta haastattelusta selviää millainen bändi Kastor on, millaisesta albumista on kyse ja mitä tarkoittaa telakka-kaava?
Leijailevasta tunnelmoinnista kipakkaan tanssipotkuun kulkevan Kastorin mainiosta Invisible Triumph-EP:stä ehti kulua lähes kolme vuotta ennen kuin yhtyeen pitkäsoitto Lost Station julkaistaan Backstage Alliancen kautta maaliskuun 5. päivä. Se, kuinka hyvästä yhtyeestä oikeastaan on kyse, oli melkein ehtinyt jo unohtua. Tuolloin EP:n julkaisun aikaan odotti, että tästä bändistä kuullaan varmasti pian ja paljon. Hyvää kannattaa odottaa tottakai, mutta hiukan tuntuisi, että Lost Station -albumi tulee olemaan Kastorille tavallaan ihan uusi pelinavaus.
Yhtyeen jäsenistä haastatteluun saapuneet laulaja-kitaristi Matias Koponen, rumpali Jarno Koponen ja basisti Esko Janatuinen pohtivat, että kuluneena kolmena vuotena on tapahtunut paljon kehitystä sekä keikkojen, yhteistyötahojen että bändin osalta. Jo pelkästään tulevan levyn luomisprosessi tapahtui hiljalleen kypsytellen, useammassa eri sessiossa. Ja koska ei ole ollut varsinaista velvoitetta julkaista levyä tiettynä hetkenä, on kokonaisuutta pystytty rakentamaan ja hiomaan kaikessa rauhassa. Nyt albumiin ollaan erittäin tyytyväisiä ja maaliskuussa muutkin pääsevät osallisiksi Kastorin luovuuden hedelmistä.
Missään nimessä kyse ei ole ollut siitä, että bändi olisi odottanut jonkun levy-yhtiön tarttuvan asiaan - mikäli Backstage Alliance tai vaihtoehtoisesti joku muu yhtiö ei olisi julkaisemassa Lost Stationia, julkaisisi yhtye sen varmasti itse New Music Communityn kautta. NMC on itsenäisten bändien yhteisö, jossa Kastor on toiminut ja edelleen toimii aktiivisesti. Siihen kuuluvat muun muassa Rubik, Underwater Sleeping Society, Risto, Cosmo Jones Beat Machine ja Astro Can Caravan - vain muutaman nimekkäimmän mainitakseni.
Lost Station julkaistaan fyysisessä levymuodossa maaliskuun alussa. Jarno ei kuitenkaan koe, että vanhakantainen ja perinteikäs fyysinen levyformaatti olisi se ainoa muoto, missä kyseinen taiteellinen albumikokonaisuus tullaan pistämään julki. Mitään pelkkää nettijulkaisemista ei kuitenkaan missään vaiheessa harkittu. Kastor julkaisee albumin, mutta sen formaatti saattaa ehkä olla sen levymuodon ohella muutakin. Matiaksen mukaan muitakin formaatteja on mietitty levynjulkaisun lähestyessä.
Millaisesta albumikokonaisuudesta siis puhutaan? Jarnon mukaan debyyttialbumin pitää olla kaikin puolin päräyttävä kokemus. Hyvän biisin ja albumin syntymistä ja muodostumista ei toki voi mitata ajassa. Nyt bändistä joka tapauksessa tuntuu siltä, että Lost Station on hyvin kasassa ja maaliskuulle on luvassa jotain joka pysäyttää kuuntelemaan. Vastaavaa albumia ei ole ainakaan vähään aikaan Suomessa kuultu, jos koskaan.
Lost Station on paketti, joka rönsyilee mielikuva-avaruudessa, mutta jota kannattelee Kastor-soundi. Leijailevan ja kipakan ohella nyky-Kastoria kuvaavia laatusanoja ovat ainakin rypistys, rehellisyys ja melodinen syvyys, joista pop-vetoisen rypistyksen ja melodisen syvyyden kombinaatio on keskeistä koko levylle. Albumilla on luvassa iloista, tanssittavaakin meininkiä. EP:llä pyllyä keikuttaneelle Corporate Talkille löytyy sisarbiisejä. Jarno puhuu jatkumosta, jolle tunnusomaista on menevä hehkutus. Hän analysoi asiaa myös yksilöidymmin:
- Levy aloitetaan turpaan pistävällä iskusävelmällä Too Much Alike, josta kaikki olivat sitä mieltä että sillä lähtee. Koukkukertsisen kakkosbiisin Melody I Heartbeatin kautta homma jatkuu vauhdikkaasti aina neljänteen biisiin, runolliseen ja luomu-fiilistelevään Lilac Markiin. Sen jälkeen mennään tytisevän Kings Of Modern Timesin kautta levyn herkkään nimibiisiin, jonka jälkeen tulee pieni hengähdystauko. Kyseisen (Pixies-työnimellä kulkeneen, levyllä Illicit Karma) biisin melankolisesta, jopa minimalistisesta sydämellisyydestä lähdetään taas keulimaan. Ja loppulevyllä pistetään taas vyörytysakselia päälle.
Kun Kastorista puhutaan, voidaan toki nostaa esiin semmoisia yhtyeelle läheisiä nimiä kuin The Smashing Pumpkins, Neil Young, The Flaming Lips tai dEUS. Ihan suoraa jatkumoa Kastor ei silti näille ole. Bändin jäseniltä löytyy esimerkiksi nuoruudesta vahvaa grunge-taustaa, vaikka Esko kokeekin kuunnelleensa enemmän punkia silloin grunge-aikoina. Jarno tiivistää Kastoria kuvaaviksi olennaisiksi asioiksi muun muassa vahvan rytmin ja potkun, melodisen kitaran, rytistyksen ja koukkujen yhteispelin koskettimilla ja kitaralla. Olennaista on myös, että Matiaksen laululle annetaan tilaa. Rytminen ja melodinen poprock on Jarnon mukaan ehkä osuvin kuvaus siitä jatkumosta, johon Kastor kuuluu.
Kun Kastor alkaa rakentamaan biisejä, riffit tulevat pääsääntöisesti Matiakselta ja Jarkolta. Niistä bändi luo biisit yhdessä. Sanoituksista vastaa sama parivaljakko, mutta siihen soppaan on jokaisella mahdollisuus sekoittaa mausteensa. Puhutaan luovan ja kärsivällisen hakemisen kautta tapahtuvasta etsimisen ja löytämisen prosessista. Ja vaikka välillä ideat löytyisivätkin nopeasti, niin biisejä kehitellään hartaudella. Esko pohtii yhden aika perinteisen kastormaisen biisinkehittely-prosessin kulkevan nimellä telakka-kaava:
- On joku biisi, jota on voitu soittaa keikoillakin pitkään. Sitten joku huomaa, että tämän jutun voisi soittaa tähän jollakin muullakin tapaa. Sitten biisi menee puoleksitoista vuodeksi telakalle, kunnes se nostetaan sieltä lopulta ihan erinäköisenä...
Matias painottaa, että levyltä löytyy myös vahvaa tarinankerrontaa. Tarinat kertovat välimatkasta, tunteiden etsimisestä ja löytämisestä - jo levyn nimi Lost Station pitää sisällään useamman mielikuvan. Miten ihmiset eivät ikinä oikein kohtaa - luullaan, että ollaan lähellä ja ymmärretään ja rakastetaan, mutta oikeastaan harha-askelet johdattavat yhä kauemmas toisesta. On halu kohdata, muttei onnistuta siinä. Toinen mielikuva liittyy siihen, että olisiko minun pitänyt tehdä jotain toisin jollakin tietyllä hetkellä - metaforallisesti jäädä pois jo ohitetulla "asemalla"? Onko tilaisuus nyt ikuisesti menetetty?
Tammikuun lopulla 2007 aloitettu levynteko tapahtui maanläheisesti useammissa eri paikoissa lyhyemmissä sessioissa. Kaikki paikat ovat sijainneet lähellä merta. On demotettu, kokeiltu, naulattu asioita sinne... Pikkuhiljaa on rakennettu palapeliä, jonka kaikki osat ovat kuitenkin alusta asti olleet selvillä. Kuuntelemisen ja reflektoinnin kautta kokonaisuutta on voitu hiljalleen hioa lopulliseen muotoon. Esko harmittelee toisaalta sitä, että koska rummut ja bassot tuli äänitettyä aikaisessa vaiheessa, ei oma ideointi ehkä päässyt niin paljon hyötymään pitkästä prosessista. Silti sekä Jarno että Esko ovat toki todella tyytyväisiä levylle tallentuneeseen rytmipohjaan. Koska yhtye on tenhyt levyn itse, ovat periaatteessa kaikki kuultavat musiikilliset ratkaisut ja näkemykset yhtyeen omia. NMC:n piiristä Jussi Hietala ja Sampsa Väätäinen olivat antamassa teknistä apua äänityksessä, mutta ulkopuolista tuottajaa ei käytetty.
Kastorin debyytin julkaisemisesta oltiin kiinnostuneita muuallakin kuin Backstage Alliancella. Vaikka Matias myöntää, että Alliancen mainoslause "täyden palvelun musiikkitalo" kuulostaa hieman pelottavalta, oli yhtiöllä kuitenkin tarjota Kastorille juuri sellaiset raamit mitä bändi itsekin halusi. Prosessi meni tietysti ihmisten kautta. Kun asioita alettiin käymään läpi, niin muut vaihtoehdot karsiutuivat pikkuhiljaa pois. Avainsana on luottamus - Kastorille annettiin ja annetaan luottoa ja uskoa siihen, että bändin debyytti tulee olemaan Alliancen kovin juttu tähän mennessä.
yle.fi/pop 