Viimeksi pari kesää sitten Suomessa vieraillut ska-legenda The Skatalites saapuu taas tanssittamaan ystäviään näillekin leveysasteille. Yhtye esiintyy perjantaina 16. toukokuuta Helsingin Tavastialla ja lauantaina 17. toukokuuta Tampereen Klubilla.
Jamaikalainen The Skatalites on skan ja reggaen uranuurtajia, eikä sen merkitystä nykymusiikissa voi vähätellä. Ilman The Skatalitesia reggae, dub ja hiphop kuulostaisivat nykyään hyvin erilaiselta.
The Skatalitesin ensiaskeleet otettiin jo vuonna 1963 kun kingstonilaiset studiomuusikot alkoivat jammailla yhdessä. Alkuperäinen ryhmä oli kasassa vain 18 kuukautta, mutta uusi lähtölaukaus ammuttiin vuonna 1983 kun yhtye palasi parrasvaloihin esiintyen Sunsplash-konsertissa. Sen jälkeen The Skatalites on hallinnut ska-musiikin maailmaa suvereenilla otteella.