Hollantilaisyhtye Nits saapuu jälleen Suomeen. Juuri uuden albumin Doing The Dishes julkaissut orkesteri esiintyy perjantaina 14. maaliskuuta Helsingin Tavastialla ja seuraavana päivänä eli lauantaina 15. maaliskuuta Tampereen Pakkahuoneella.
Nits on tunnettu Suomen-ystävä ja sillä onkin täällä uskollinen kuulijakunta. Lämpimistä tunteista maatamme kohtaa kertoo mm. se, että yhtyeen laulaja-lauluntekijä Henk Hofstede viimeisteli uuden levyn sanoitukset loppukesästä 2007 Suomessa.