Meteli.net
Kirjoita 4-5 kirjainta etsimäsi kohteen nimestä ja paina hae-näppäintä!
Uutiset
Uutisten tekstihaku
Hae uutisarkistosta
Meteli.net uutiset - RSS syöte

Folk-duo Charalambides Helsinkiin

Teksti Ilkka Valpasvuo
Ti 19.2.2008 10:40

Semifinal Helsingin Semifinalissa järjestettävä kokeellisen musiikin ja elokuvan klubi Black Box saa kevään kolmanteen iltamaansa vieraaksi 90-luvun alussa perustetun yhdysvaltalaisen kokeellisen folkin yhtyeen Charalambidesin. Tom ja Christina Carterin muodostama, omalla alallaan erittäin arvostettu duo yhdistää varhaista psykedeliaa amerikkalaiseen bluesiin, countryyn ja 60-luvun folkiin. Tiistaina 15. huhtikuuta järjestettävän Black Box-illan avaa kotimaisen kokeellisen musiikin kärkikastiin kuuluvan Kemialliset Ystävät -yhtyeen johtohahmo Jan Anderzen eli Tomutonttu. Ohjelmaan kuuluu tottakai myös elokuvaa ja DJ-musiikkia. Liput tapahtumaan maksavat 8 euroa.

Katso myös
PaikkaSemifinal
 

Avaa uutiselle oma keskustelu

Aihe
Viesti
1
1