Meteli.net
Uutiset
Uutisten tekstihaku
Hae uutisarkistosta
Meteli.net uutiset - RSS syöte

Kamelot Suomeen

Teksti Miki Peltola
Ti 4.3.2008 12:39

Tavastia Amerikkalainen power metal -orkesteri Kamelot saapuu Suomeen. Yhtye esiintyy maanantaina 28. huhtikuuta Helsingin Tavastialla ja seuraavana päivänä Oulun Club Teatrialla.

Kamelot on perustettu 1990-luvun alussa ja maailmanlaajuisen läpimurtonsa se teki vuonna 2005 ilmestyneen The Black Halo -albumin myötä. Bändin tuorein ja järjestyksessään kahdeksas pitkäsoitto on viime vuonna julkaistu Ghost Opera.

Kamelot tuo mukanaan myös kaksi muuta ulkomaanelävää. Ennen amerikkalaisia lavalle kipuavat kreikkalainen melodista heviä vääntävä Firewind sekä espanjalainen goottimetal-yhtye Forever Slave.

 

Avaa uutiselle oma keskustelu

Aihe
Viesti
1
1