Meteli.net
Kirjoita 4-5 kirjainta etsimäsi kohteen nimestä ja paina hae-näppäintä!
Uutiset
Uutisten tekstihaku
Hae uutisarkistosta
Meteli.net uutiset - RSS syöte

Emmat muun muassa Tähkän ja Nightwishin taskuihin

Teksti Hanna Valjakka
Ma 10.3.2008 12:28

Nightwish 2007, kuva Ville Juurikkala Musiikkialan Emma-palkinnot jaettiin viime vuoden menestyjille Helsingin Kulttuuritalolla lauantaina 8. maaliskuuta. Lauri Tähkä & Elonkerjuu pokkasi kolme palkintoa, mikä ei liene yllätys yhtyeen kerättyä eniten ehdokkuuksia. Toinen varmaotteinen pöydänputsaaja oli Nightwish neljällä pystillä, joka koostui muun muassa vuoden albumin ja vuoden yhtyeen ansioista. Lisäksi Dark Passion Play -albumi on myös viime vuoden myydyin. Ensimmäistä kertaa jaettu kriitikoiden valinta -Emma päätyi Pepe Deluxelle ja vienti-Emman kuittasi Sunrise Avenue. Erikois-Emmat jaettiin Mikko Alatalolle ja Hanoi Rocksille.

Esiintyjälistalla gaalassa olivat muun muassa soolodebytantit Anna Abreu, Ari Koivunen ja Jenni Vartiainen. Viimeksi mainittu kuulunee myös gaalan yllättäjiin Jennin pokatessa vuoden biisin ja vuoden debyyttialbumin palkinnot.

Emma ehdokkaat

Naissolisti:
Anna Abreu

Miessolisti:
Vesa-Matti Loiri

Yhtyetulokas:
Sturm und Drang

Pop-albumi:
Lauri Tähkä & Elonkerjuu - Tuhannen riemua

Rock-albumi:
Apulanta - Eikä vielä ole edes ilta

Metallialbumi:
Nightwish - Dark Passion Play

Iskelmäalbumi:
Paula Koivuniemi - Timantti

Vuoden albumi:
Nightwish - Dark Passion Play

Vuoden debyyttialbumi:
Jenni Vartiainen - Ihmisten edessä

Vuoden hiphop-, dance-, r&b-albumi:
Tuomo Prättälä - My Thing

Vuoden biisi:
Jenni Vartiainen - Ihmisten edessä

Vuoden tuottaja:
Rake (CMX, Anna Abreu, Herra Ylppö & Ihmiset, 51 Koodia)

Vuoden yhtye:
Nightwish

Vuoden lastenlevy:
Pikku-orava - Tosi seedee

Kriitikoiden valinta:
Pepe Deluxe - Spare Time Machine

Vuoden Jazz-Emma:
Markus Holkko Quartet - Being Here

Vuoden kotimainen dvd:
Lauri Tähkä & Elonkerjuu - Kerjuuvuodet 2000-2007

Vuoden Etno-Emma:
Sanna Kurki-Suonio Trio - Huria

Vuoden Klassinen Emma:
Erik Tulindberg: Jousikvartetot nro 1-6
Rantatie-kvartetti: (Kreeta-Maria Kentala, viulu, Tiina Aho-Erola, viulu, Jouko Mansnerus, alttoviulu, Lea Pekkala, sello)

Vuoden Vienti-Emma:
Sunrise Avenue

Vuoden E-Emma:
Latauslista.fi

Erikois-Emma:
Hanoi Rocks
Mikko Alatalo

Kotimaisen artistin yleisöäänestys:
Lauri Tähkä & Elonkerjuu

Ulkomaisen artistin yleisöäänestys:
Tokio Hotel

 

Avaa uutiselle oma keskustelu

Aihe
Viesti
1