Meteli.net
Kirjoita 4-5 kirjainta etsimäsi kohteen nimestä ja paina hae-näppäintä!
Uutiset
Uutisten tekstihaku
Hae uutisarkistosta
Meteli.net uutiset - RSS syöte

Sauna nostalgiatunnelmissa

Teksti Hanna Valjakka
Ma 17.3.2008 13:17

Stone Kesäkuun kuudennesta päivästä alkaen Tampereella järjestettävä Sauna Open Air on kerännyt lauteilleen tänä vuonna aimoannoksen niin ulkomaista kuin kotimaistakin nostalgiaa. Nuoremmilleen näyttämään saapuvat muun muassa Bonnett & Turner, Whitesnake ja Scorpions. Kotimaista historian siipien havinaa edustaa viimeisin artistilisäys eli 1980-90 -lukujen taitteen speed metal -legenda Stone. Bändin debyyttilevyn ilmestymisestä tulee tänä keväänä kuluneeksi 20 vuotta, ja yhtye kunnioittaa tapausta yhdellä keikalla kokoonpanossa Janne Joutsenniemi, Roope Latvala, Markku Niiranen ja Pekka Kasari. Stonen saattoi re-union -hengessä todistaa edellisen kerran vuosituhannen vaihteessa.

Pitkän linjan henkeä tapahtumaan tuovat myös muun muassa Testament, Eläkeläiset, Children Of Bodom ja Amorphis. Nuorempana polvena näytön paikkaa yrittävät vallata esimerkiksi Widescreen Mode, MoonMadness, KYPCK ja When The Empire Falls, olkoonkin, etteivät esimerkiksi KYPCK:n jäsenet suinkaan untuvikkoja näissä hommissa ole. Festivaalille lupailllaan vielä muutamaa kotimaista kiinnitystä.

Katso myös
ArtistiStone
TapahtumaSauna Open Air Festival
 

Avaa uutiselle oma keskustelu

Aihe
Viesti
1