Meteli.net
Kirjoita 4-5 kirjainta etsimäsi kohteen nimestä ja paina hae-näppäintä!
Uutiset
Uutisten tekstihaku
Hae uutisarkistosta
Meteli.net uutiset - RSS syöte

Mustaschia taas tarjolla

Teksti Miki Peltola
Ke 19.3.2008 11:19

Tänä vuonna onkin tarjolla Mustaschia sitten oikein kunnolla. Meteli.net uutisoi jo aiemmin, että viimeksi Finnish Metal Expossa helmikuussa vieraillut ruotsalaisorkesteri saapuu tähdittämään kesäkuun Kivenlahtirockia, mutta ei tässä vielä kaikki. Yhtye nimittäin ehtii Suomeen jo toukokuussa esiintyen 9.5. Helsingin Tavastialla. Tämän lisäksi bändi nähdään myös heinäkuun lopulla järjestettävässä Kuopio RockCockissa.

Vuonna 1998 perustettu Mustasch vannoo stoner-hengessä raskaiden riffien nimeen. Bändin debyyttialbumi Above All julkaistiin vuonna 2002 ja tähän mennessä tuorein pitkäsoitto The Latest Version Of The Truth toi sille Ruotsin arvostetuimman musiikkialan palkinnon Grammiksen. Tavastian-vierailun aikoihin bändi aikoo julkaista kokoelmalevyn Lowlife Highlights.

Uutinen täydennetty 20.3. klo 11.28.

 

Avaa uutiselle oma keskustelu

Aihe
Viesti
1