Meteli.net
Kirjoita 4-5 kirjainta etsimäsi kohteen nimestä ja paina hae-näppäintä!
Uutiset
Uutisten tekstihaku
Hae uutisarkistosta
Meteli.net uutiset - RSS syöte

DJ Mehdi Mstf*ts -klubille

Teksti Niko Toiskallio
To 27.3.2008 12:30

Elektrolevymerkki Ed Bangerin artistirosterin eturiviin kuuluva ranskalainen DJ Mehdi esiintyy Helsingin Redrumissa 15. toukokuuta. Kriitikoiden ja palkintoraatien ylistämän tunisialaistaustaisen Mehdin tuo Suomeen Redrumin jokatorstainen Misf*ts-klubi yhteistyössä Fullsteam Agencyn ja Bassoradion kanssa.

Arvostetussa Mixmag-lehden äänestyksessä viime vuonna maailman kymmenenneksi parhaaksi tiskijukaksi valittu Dj Mehdi kiersi hiljattain Yhdysvaltoja elektronisen musiikin supertähti Justicen ja A-Trakin seurassa ja saapuu nyt ensivisiitille Suomeen.

Hiphopia ja elektronista musiikkia yhdistelevä tunisialaistaustainen Mehdi Favéris-Essadi teki jo uransa alkutaipaleella yhteistyötä mm. Daft Punkin, Cassiuksen ja Asian Dub Foundationin kanssa. Debyyttialbumi The Story Of Espion ilmestyi vuonna 2002, ja sen seuraaja, loistavia arvioita kerännyt Lucky Boy vuodelta 2006 nosti Dj Mehdin kansainväliseen tietoisuuteen. Monitaituri on lisäksi tehnyt remixejä muun muassa CSS:lle, Ghostface Killah:lle, ja New Young Pony Clubille sekä työskennellyt soundtrack-musiikin ja tuottamisen parissa.

Dj Mehdin lisäksi illan musiikista vastaavat Misf*ts-klubin isännät Erkko ja Marko Makelove. Liput konserttiin maksavat 12 euroa, ja ennakkoja myyvät Tiketin toimipisteet.

Katso myös
PaikkaRedrum
 

Avaa uutiselle oma keskustelu

Aihe
Viesti
1
1