Touko-kesäkuussa saadaan Suomeen taas uusia naamoja Pohjois-Amerikkalaisen punkin taivaalta, kun ensin yhdysvaltalainen hardcoren, noiserockin ja elektronisen musiikin sekoitusta soittava Health soittaa kaksi keikkaa maassamme ja kesäkuussa kanadalainen rosoisen melopunkin airut The Flatliners nousee Helsingin Nosturin lavalle.
Vuonna 2006 perustettu, nopeasti puhutuksi nimeksi noussut Health julkaisi debyyttinsä alkuvuodesta. Yhtye soittaa Helsingin Kuudennella Linjalla 19. toukokuuta yhdessä Downstairsin kanssa (kuvassa). Liput maksavat 12 euroa. Seuraavana päivänä yhtye korkkaa Turun Dynamon, jossa lämmittelyn hoitaa Navigations. Hinta on 7 euroa.
The Flatliners nähdään Helsingin Nosturissa 5. kesäkuuta. Vuonna 2002 perustettu yhtye sekoittelee melopunkkiinsa niin skata ja reggaeta kuin hardcoreakin. Flatlinersia on nähty samoilla lavoilla mm. Anti-Flagin ja No Use For A Namen kaltaisten punk-suuruuksien kanssa. Nosturin keikan liput maksavat 12 euroa ja niitä saa ennakosta tästä päivästä alkaen.