Niin rap-artistina kuin elokuvanäyttelijänä kunnostautunut O'Shea Jackson alias Ice Cube konsertoi Helsingin Jäähallissa 23. heinäkuuta.
Yksi pisimpään tänne odotetuista alan legendoista on levyttänyt gangstapainotteista rappiaan jo kahden vuosikymmenenen ajan. Lähtösykäyksen massiiviselle uralle antoi kuuluminen legendaariseen NWA -ryhmään yhdessä mm. edesmenneen Eazy-E: n, ja sittemmin yhdeksi hiphopin merkittävimmistä tuottajista nousseen Dr Dre: n kanssa. Ryhmän hajottua, ja sen jäsenten riitaannuttua keskenään, oli nimenomaan Ice Cube ensimmäinen siitä irronnut soolomenestyjä. Ensimmäisen soolo-pitkäsoitto, AmeriKKKa's Most Wanted julkaistiin vuonna 1990. Sen jälkeen Cube-levyjä on myyty yhteensä yli kymmenen miljoonaa kappaletta.
Konsertin lipunmyynti on alkanut osoitteessa www.menolippu.fi. Lippupalvelun toimipisteissä lipunmyynti alkaa 24. huhtikuuta.