Brittiläinen punklegenda Subhumans saapuu toukokuussa Suomeen. Yhtye esiintyy keskiviikkona 21. toukokuuta Turun Klubilla, seuraavana päivänä Tampereen Vastavirtaklubilla sekä vielä perjantaina Helsingin Tavastialla.
Subhumans perustettiin vuonna 1980 ja se julkaisi debyyttialbuminsa The Day The Country Died 1983. Tuottelias ja kantaaottava bändi ehti parissa vuodessa julkaista viisi pitkäsoittoa sekä kuusi EP:tä ennen kuin hajosi vuonna 1985. Kaverit kuitenkin palasivat yhteen 1990-luvun lopulla. Subhumansin tuorein albumi on viime vuoden syyskuussa ilmestynyt Internal Riot.
Tavastialla ja Klubilla Subhumansia lämmittelee 30-vuotias Rattus ja Vastavirralla hieman tuoreempi tuttavuus Rakkaus.