Uutiset
Uutisten tekstihaku
Hae uutisarkistosta
Meteli.net uutiset - RSS syöte

Vaanivaa ja särkevää kaikumaalailua

Teksti Ilmari Ivaska
Ma 5.5.2008 15:24

Murmansk 2008 Ei. Tämä ei ole matkailureportaasi Venäjän pohjoisimmasta kaupungista. Murmansk on helsinkiläinen, kapakassa puolenyön jälkeen vuonna 2002 keksitty bändin nimi. Bändin, jonka alkuperäisenä ajatuksena oli yksinkertaisesti tehdä tolkuttoman säröistä musiikkia. Matkan varrella näkemys niin nimeen kuin musiikkiinkin on tarkentunut, mutta peruselementit ovat säilyneet muuttumattomina. Bändin jäsenistä Olli, Laura ja Jaakko valottivat bändin kehitystä Meteli.netille.

Särö on kiistämättä edelleen Murmanskin Se soundi. Bändin huhtikuussa julkaistulla Chinese Locks -debyyttialbumilla soittimet murisevat ja ulisevat uhkaavasti ja äänimaailma on metallinen ja kylmä. Tämä ei kuitenkaan ole koko totuus Murmanskista, sillä laulun melodisuus ja rauhallisempien kappaleiden herkkä maalailevuus muodostavat kiinnostavan kudelman, joka on kiistämättömän omaääninen.

Olli: - Musiikillisesti tässä lähdettiin ihan puhtaalta pöydältä, eikä alkaessamme soittamaan ollut muuta hajua kuin, että säröä on pakko olla ylilyönnin rajamailla. Alkuun mentiin aika junnaavissa stoner-tunnelmissa, mutta hiljalleen tuo maalaileva melodisuus astui mukaan.

Kokonaissoundiin vaikuttaa luonnollisesti kaikkein eniten sen soittohetken luomisessa mukana oleva joukko. Olli kertookin, että miehistönvaihdokset ovat sekoittaneet ja muuttaneet bändin soundia useaan otteeseen. Laulajat ovat hävinneet tuhkana tuuleen ja muillakin soittopalleilla bassoa lukuunottamatta on valta vaihtunut kerran.

- Ekalla laulajalla Laurilla oli aika hyvä punk-asenne, mutta Elisabethin myötä siirryttiin vähän eteerisemmälle linjalle. Nyt taas ollaan musiikillisesti jossain välimaastossa, ja seuraava askel näyttäisi taas repivän noita kahta ääripäätä kauemmas toisistaan. Seuraava levy tulee varmaan olemaan shoegaze-stoneria. Ihan täysin vitsinä tuota muuten ei kannata ottaa, varsinkin jos kuulee mitä me treeniksellä tätä nykyä puuhastellaan.

Teemana levottomuus

Niin, Murmansk kertoo jo saatteessaan, että musiikissa paistaa jonkinlainen levottomuus. Sama ilmiö voi saada erilaisia luonnehdintoja, itselleni nousee tunne jonkin vaanimisesta tai odottamisesta. Bändi on Ollin mukaan ajatellut asiaa ja tunne on tärkeä osa Murmanskia.

- Itse koen tuon tunteen enemmänkin tietynlaisena jännitteenä, joka on läsnä meidän musiikissa koko ajan, vaikka kuinka maalailtaisiin. Meidän keikoista on sanottu vähän samansuuntaista. Että niitä on jotenkin hengästyttävä katsoa eikä bändi anna yhtään armoa. Hyvä, jos jotkut ne niin kokee. Musiikin pitääkin saada aikaan jotain tunnetta kuulijassa, oli se tunne sitten vaikka kuristuminen.

Tästä päästäänkin herkulliseen aiheeseen, musiikin tyylilajimääritelmiin. Kun musiikkia pyritään yhtäältä aina kategorisoimaan jotenkin ja toisaalta haluttaisiin olla luokittelemattomissa, syntyy keskustelusta helposti jonkinlainen kissa ja hiiri -leikki. Olli ja Laura ovat kummatkin valmiita hyväksymään Murmanskista määritelmän aggressiivinen shoegazing - kuitenkin tietyin reunahuomautuksin varustettuna.

Olli: - Tuo on varmaan se määre, jonka itse tämän musiikin päälle laittaisin. Shoegazingia siksi, että mä ainakin koen shoegazingissa aika vahvasti välittyviä, osin samankaltaisia tunnelmia ja eteriikkaa, surisevia kitaravalleja ja toisaalta tietynlaista pidättyvyyttä. Ja ainahan efektipedaalit nousevat tuossa genressä esiin vahvasti. Aggressiivista siksi, että sitä tunnetta mä en taas miellä suoraan shoegaze-bändeihin. Enemmän kyse on suhtautumistavasta kuin sounditeknisestä linjauksesta, joka taas tulee aina siitä, millaisia ulinoita kulloinkin saa kamoista väännettyä irti. Toki tähän voi kukin laittaa minkä lätkän päälle haluaa, ja aikamoista skaalaa kuulee ihmisten referensseinä tiputtelevan. Kai Murmanskista tekee Murmanskin juuri musiikin kylmyys, säröisyys ja rosoisuus.

Laura: - Shoegazing viittaa soundillisen tyylilajin lisäksi myös introverttiuteen, joka mun mielestä on aina ollut osa tätä bändiä. Siksi kai se tunne tulee meistä kuulijalle. Jos kenessäkään meistä olisi Anita Hirvosen vikaa, saattaisi musiikkimme kuulostaa hieman erilaiselta.

Murmansk, Kuva: Henri Lassander Kun bändin ominaisääni on niin vahvasti linkittynyt yhteen tiettyyn soundiin, sen voisi kuvitella vaikuttavan myös kappaleiden syntytapaan. Laura kertoo, että tyypillisesti Murmansk-biisi lähtee rakentumaan bassolinjan varaan, joskin myös yhteisellä improvisaatiolla on usein osansa kappaleen synnyssä. Koko kolmikko kuitenkin korostaa sitä, että kappaleet eivät ole oikeastaan koskaan kiveen kirjoitetun valmiita, vaan ne elävät ja hengittävät jatkuvasti myös livesoitossa.

Olli: - Olisi väärin sanoa, että tässä toteutetaan erityisesti jonkun visiota, koska kyseessä on ennen kaikkea bändi. Tietyt kappaleet kyllä elävät ja hengittävät livenä esitettäessä ja mukana on osioita, jotka menevät pitkälti, jos ei nyt ihan improvisaation, niin ainakin bändidynamiikan varassa. Eivät ne kiveenkirjoitettuja ole, ja eloa tapahtuu jatkuvasti varsinkin soundipuolella. Ja tässä jälleen kerran palataan efektilaatikoihin, joita painellaan keikalla vähän fiiliksen mukaan. Toisinaan siis niin paljon päälle kerralla kuin suinkin uskaltaa. Aika helvetillinen noise sieltä usein lähtee, minkä vuoksi voin vaan lämpimästi suositella korvatulppien ottamista keikalle mukaan.

Jaakko: - Variointia tapahtuu vaihtelevasti biisikohtaisesti, johon taas vaikuttaa monet asiat. Kyse voi olla pienistä asioista, jotka kuitenkin yhdistettävissä siihen vaanimisen tunteeseen ja ennakoimattomuuteen myös itselle.

Mielentilana Murmansk

Miten Jäämeren rannalla, Kuolan niemimaalla sijaitseva kaupunkin sitten oikein liittyy suomalaiseen shoegazing-bändiin? Ollin mukaan on paljon mahdollista, että kapakkapöydän ääressä esillä oli nimeä keksittäessä muitakin nimiehdotuksia, jotka ovat kaikkien onneksi haipuneet unholaan. Tuntuu sitä paitsi muutenkin tyypilliseltä, että nimet saavat lisämerkitystä jatkuvasti, niin kauan, kuin niiden alla harrastetaan jotakin luovaa toimintaa.

Olli: - Veikkaisin, että oma ajatuksenkulku tuossa jotenkin perustuu paitsi siihen, että takana oli kova Joy Division -diggailukausi, myös siihen, että herättäähän tuo nimi vahvoja mielikuvia myös muilla tasoilla. Homma lähti kunnolla matkaan vasta 2003 kun saatiin eka rumpali mukaan ja löydettiin treenis vanhasta autokorjaamosta Vartiokylästä. Se oli pirun kylmä talvisin ja monesti jouduttiin tarpomaan lumipyryssä lähemmäs Kalliota kun oli missattu viimeinen bussi. Bändin nimi tuntui tuolloinkin täysin oikeutetulta. Liikkeelle on lähdetty täysin nollapisteestä.

Vahvasti kaiutetusta ja laajoin kaarin etenevästä musiikista tulee herkästi etäinen tunne. Usein shoegazing-bändien livesoitto muistuttaakin pakon sanelemana leivottua pettuleipää. Toisaalta Murmanskin vasta julkaistu levy on äänitetty livesoittona. Tämä yhdistelmä kuulostaa hyvin mielenkiintoiselta ja nostaa samalla uuteen valoon bändin livesoittamisen tarkastelun ja toisaalta äänitetyn ja livenä soitetun musiikin välisen suhteen.

Olli korostaa, että nauhoitetun ja elävän ei missään nimessä tarvitse kuulostaa samalta, mutta Murmanskin tapauksessa näin saattaa olla nimenomaan äänitystavan vuoksi. Tärkeäksi elementiksi nousee nimenomaan musiikin ainutkertaisuus. Jaakko muistuttaa, että elävässä musiikissa on parhaimmillaan kyse nimenomaan vajoamisesta ulottumattomiin - vaikkakin veitsi kurkulla.

Laura: - Nauhoitetun musiikin ero elävään on se, ettei elävää voi editoida. Toisaalta taas et voi nauhoittaa hikeä etkä kokemusta. Kummassakin on jotain mitä toisessa ei voi olla. Kuitenkin mä koen nauhoitustilanteessa jännitteitä, mutta vain erilaisia kuin livenä. Rec-nappulasta on huono vetää energiaa, kun taas heiluva ja hikinen yleisö saa itseenkin pontta, vaikka olisitkin aloittanut päiväsi oluella ja banaanilla.

Kaupallisesti ihan järjetöntä hommaa

Uuden levyn julkaisijana on Murmanskin itsensä liikkeellepanema levymerkki Around Your Neck. Ollin mukaan omaa levymerkkiä on puuhattu jo pitkään ja se on lähempänä kaveribändien muodostamaa kollektiivia kuin mitään varsinaista levy-yhtiötä. Omalle albumille kuitenkin haettiin alustavasti jotain muuta julkaisijaa, mutta aikataululliset seikat ajoivat bändin julkaisemaan levynsä itse.

Olli: - Levynteko viipyili niin pitkään, että lähetettiin promot vasta tammikuun puolivälissä. Koska kahteen viikkoon ei mitään kuulunut yhtä kohteliasta kiitos-eitä lukuun ottamatta, ajateltiin, että hittoakos tässä odottelemaan, tuskin tämä mitään levy-yhtiötä kuitenkaan kiinnostaa. Joten julkaistiin itse Around Your Neckin kautta, repien jostain ne viimeisetkin rahat painatukseen. Jaakko myi jopa autonsa. Lisäksi otettiin vielä verrattain pieni painos, joka pistettiin myyntiin niin halvalla, ettei sillä voi saada levyntekoon menneitä rahoja takaisin, ellei saa painosta loppuunmyytyä viimeistä digipäkkiä myöten.

- Kaupallisesti ihan järjetöntä hommaa. Ainakin voi hyvällä omallatunnolla kantaa indie-leimaa sen varsinaisessa merkityksessä, jos ei muuta. Mutta on ollut älyttömän hienoa kuulla, että levy on nyt vähän lähtenyt liikkumaan kaupoista ja mennyt joistain levyliikkeistä jopa loppuun.

- Hyvässä lykyssä ne eivät jääkään kaikki omiin nurkkiin, ja tästä on varmaankin kiittäminen melko hyviä arvioita, joita musamediassa on ollut. Tai sitten vaan kaverit ja vanhemmat ovat olleet liikkeellä samaan aikaan. On toisaalta jännä nähdä, mihin pääsee ilman levy-yhtiötä ja miltei olemattomalla markkinoinnilla. Mä luulen, että meillä oli jälleen kerran vähän onni matkassa, kun pistettiin tämä itse maailmalle ilman kummempia viivytyksiä.

Murmanskin Olli, Kuva: Ilkka Valpasvuo Murmansk on ollut enemmän tai vähemmän aktiivinen toimija jo vuodesta 2003. Kun tekee Suomen kokoisessa maassa kuulijoilta paneutumista ja kiinnostusta vaativaa musiikkia, se saattaa korostaa myös oikein kohdennettujen keikkatilaisuuksien merkitystä. Tällaisia kun ei varmasti ole liikaa tarjolla. Olli ja Laura nostavatkin kuin yhdestä suusta esiin tapauksen, jossa bändi koki olevansa todella väärässä paikassa väärään aikaan.

Olli: - Varmaan isoimmin väärä aika ja paikka oli meille vuodentakainen keikka Oulun Teatria-klubilla Apulannan lämppärinä. Mestahan vetää reilusti päälle kaksituhatta henkeä ja ilta oli loppuunmyyty. Jouduttiin kuitenkin soittamaan niin aikaisin, että jonojen takia sisään oli ehditty ottamaan vain jotain 300 Apis-fania, jotka olivat odottaneet klubin edessä koko päivän ja jotka keikan alkaessa passittivat tiiviinä rykelmänä lavan edessä. Keikan aikana lavan edessä näkyi vain tuo hattivatti-armeija, jossa ei saatu aikaan kerrassaan mitään reaktiota, ei yhtään mitään, kolmesataa päätä vain tuijotti lavalle. Tai no joku huusi keikan aikana "bassoa hiljemmalle!!!" ja toiselta puolelta vastattiin "eikä!!!". En laittanut. Jälkeenpäin joku Apulanta-tyttö kirjoitti Teatrian sivuille, että lämppäri oli aivan kamala ja että nimi kuvaa musiikkia osuvasti kun se oli niin ankeeta. Keikan jälkeen kostettiin paska keikka ja käytiin juomassa kaljat Apulannan bäkkäriltä - tosin Apulanta seurueineen oli jo siinä vaiheessa poistunut paikalta eikä niitä kukaan muukaan olisi juonut.

- Pakko sanoa vielä, että se Apulannan keikoilla näkyvä valtava Mesa Boogie -kaappiläjä, joka veti meidät paikkaan tullessamme kunnioituksesta hiljaiseksi, on pelkkää puukehikkoa. Siitä pitää kyllä antaa kavereille jo pisteet. Mitä tulee itse musiikkiin, ei se tosiaan kenties kaikkein helpoimmin lähestyttävää ole, mutta levykin aukenee varmasti paljon paremmin juuri livekokemuksen kautta.

Laura: - Joo, Teatria. Oli tosi hienot soundit, mutta eipä niitä oikein kukaan kuullut. Olisinpa nähnyt meidän sieltä peräseinän baaritiskiltä - betonilattiaa silmän kantamattomiin ja sitten bändi pikkuisena melkein yksin savukoneen kanssa...

Levyn julkaisun jälkeen on yleensä hyvä aika suunnata katseet eteenpäin kohti tulevaisuutta. Laura toivoo lähitulevaisuudesta näkyvämmin toiminnallista aikaa, levynteon synnyttämän hiljaiselon soisi vaihtuvan pieneksi sähinäksi. Olli ei kuitenkaan pidä levyn valmistumista minään varsinaisena virstanpylväänä, mikä jakaisi tapahtumat kahteen aikakauteen.

- Tämän levyn teko kesti niin kauan, että ainakin itselle nuo biisit alkavat tuntua jo kovin vanhoilta. Periaatteessa voitaisiin mennä tekemään toinen levy hyvinkin pian, jos meillä vaan olisi rahaa siihen. Toka levy tulee olemaan tässä mielessä aika helppo. Vaikka niinhän sen ekankin piti olla biisien kannalta, mutta Akilleen kantapääksi muodostui levyn tuottaminen.

Ehdotan kulttuurivaihtohanketta Murmanskiin, mikä saa bändiläisiltä ristiriitaisen vastaanoton. Olli maalaa kuvaa bändistä, joka olisi taas kerran väärässä paikassa väärään aikaan, vodkan ja suolakurkkujen keskellä. Laura kuittaa pilke silmäkulmassa olevansa kuin kotonaan viinan ja pyssyjen keskellä. Nyt bändillä on kuitenkin lupa tyytyväisyyteen, hyvän vastaanoton saanut debyyttipitkäsoitto on ulkona ja sen tiimoilta kumpuavat aktiviteetit pitänevät Murmanskin aktiivisena. Keikkojakin on varmistunut jonkin verran ja vihainen kenkiintuijottelu levittäytyy näin ympäri maata.

Livekuva: Ilkka Valpasvuo

Katso myös
ArtistiMurmansk
 

Avaa uutiselle oma keskustelu

Aihe
Viesti

Uusimmat uutiset

Stepa 2010

18.3. Läpänheittoa ja sielunhoitoa välillä vakavallakin naamalla

Stepan debyyttipitkäsoitto MC käväisi pikaisesti Suomen virallisen albumilistan hännillä ilmestyessään. Vaikka listamenestys ei päätä huimannut, kriitikot ylistivät nuoren räppärin ensimmäistä hengentuotetta l...
lue »    kommentoi »
Nosturi

18.3. Converge heinäkuussa Nosturissa

Teknistä hardcorea, metallia ja punkrockia sekoitteleva Converge palaa kahden vuoden tauon jälkeen Suomeen. Yhdysvaltalaisbändi nähdään Nosturissa tiistaina 6. heinäkuuta. Vuonna 1990 perustettu yhtye tunnetaa...
lue »    kommentoi »
Tarot: Gravity of Light

18.3. Suomen topkymppi - vk 11/10 (18.03.2010)

Vahvasti kitaravetoinen topkymppi saa uutta potkua suorilta nousijoilta. Tarotin Gravity Of Light, Lapkon A New Bohemia, Jimi Hendrixin Valleys Of Neptune, sekä Burzumin Belus nousevat kaikki uusina albumeina...
lue »    kommentoi »

18.3. Muse palaa kesällä Helsinkiin

Viime syksynä The Resistance -kiertueensa Hartwall Areenalla käynnistänyt Muse palaa kesällä Suomeen. Bändi esiintyy Helsingin Kaisaniemen puistossa ulkoilmakonsertissa maanantaina 19. heinäkuuta. Tapahtuman ...
lue »    kommentoi »
Kolmas Nainen

17.3. Real Rockperry juhlii kotimaisten voimin

Vaasassa vietetään Real Rockperry -festivaalia 16.-17. heinäkuuta. Etuliitteen Real nimeensä saanut tapahtuma luottaa kotimaisten artistien voimaan. Kahden päivän aikana festivaalilavalla nähdään muun muassa I...
lue »    kommentoi »

16.3. Blood, Sweat and Tears esiintyy Suomessa

Vuodesta 1968 lähtien toiminut amerikkalainen Blood, Sweat and Tears -yhtye esiintyy Tampere-talossa sunnuntaina 18. huhtikuuta klo 19.00. New Yorkin Greenwich Villagessa syntynyt bändi on aukonut uusia ur...
lue »    kommentoi »

15.3. Ozzy Osbourne, The Specials ja Canned Heat Ruisrockiin

Tulevan kesän Ruisrock on vahvistanut rivejään kiinnittämällä Ozzy Osbournen, The Specialsin ja Canned Heatin festivaalille. Osbourne (UK) ja Canned Heat (USA) esiintyvät Ruissalossa perjantaina 9. heinäkuuta ...
lue »    kommentoi »
Viikate 2009

15.3. Tulivuorirock purkautuu Lappajärvellä kesäkuun alussa

Lappajärvellä järjestettävä Tulivuorirock pidetään tänä vuonna 4.-5. kesäkuuta. Tapahtuman kotimaisista nimistä koostuva esiintyjäkaarti on tyylillisesti moninainen. Festivaalin varsinaisia esiintyjiä ovat lau...
lue »    kommentoi »
Nosturi

12.3. Killing Joken keikka siirtyy syksyyn

Brittiläisen Killing Joken tulevan albumin julkaisu viivästyy ja samalla yhtye siirtää keväälle kaavaillun Euroopan kiertueensa syksyyn. Näin myös huhtikuun 29. päivälle varmistunut Nosturin konsertti peruuntu...
lue »    kommentoi »

12.3. Provinssirockiin kolme ulkomaalaiskiinnitystä

Tänään perjantaina loppuunmyydylle Helsingin jäähallille soittava 30 Seconds to Mars on kiinnitetty myös tuleven kesän Provinssirockin ohjelmistoon. Yhtye astuu festivaalin päälavalle perjantaina 18. kesäkuuta...
lue »    kommentoi »

12.3. Juhannus Venomin tahdissa

Raskaan musiikin ystävien perinteistä juhannusjuhlaa, Nummirockia, saapuu tähdittämään black metal -pioneeri Venom. Brittibändi on pitkän uransa aikana käynyt lukuisia kertoja Suomessa, viimeksi vuonna 2007. K...
lue »    kommentoi »
1
X