Kahdeksatta kertaa Vuokatinrinteillä Kainuussa järjestettävä Pipefest tarjoilee kattauksen kotimaisia rap-akteja ulkomasilla vierasmausteilla.
Elokuun 1.-2. päivä vietettävässä tapahtumassa esiintyvät muun muassa Asa ja Jätkäjätkät, Conscious Youths, Cheek, Pyhimys, Stepa, Laineen Kasperi ja yhteislevyään juuri julkaisemassa oleva kaksikko Jontti & Jodarok.
Toista kertaa Suomeen saapuva, sundsvallilaislähtöinen Supersci on Pipefestin ensimmäinen ulkomainen kiinnitys. Jazz-instrumentalistien kera operoivat Arka, Mr. Noun ja Erik L kumppaneineen ovat työstämässä pitkäsoittoseuraajaa vuonna 2006 julkaistulle Pinetrees On The Pavement -albumilleen. Tuon albumin julkaisun aikaan Supersci esiintyi Turun Styles By The Laituri -tapahtumassa.
Ruotsalaisryhmästä viimeksi on ollut esillä Erik L, joka vieraineen julkaisi EP:llisen musiikkia Loose Control -otsikolla kevättalvella.
Pipefestissa todistetaan myös Fintelligensin paluuta, kun suomalaisen nykyrapin pioneerikaksikko Elastinen ja Iso H nousee yhdessä lavalle ensimmäistä kertaa vuosiin.
Hiphopkulttuurille omistettu festivaali sisältää perinteisesti myös ohjelmaa breakdancen ja beatboxingin osa-alueilta. Tarkemmat tiedot näistä, sekä muista tulevista ulkomaanartisteista julkistetaan myöhemmin.