Mosambikilaissyntyinen fadon keulakuva Mariza saapuu konsertoimaan Helsinkiin ja
Tampereelle. Palkitun laulajattaren uusin albumi julkaistiin Suomessa viime
viikolla. Mariza esiintyy lauantaina 11. lokakuuta Finlandia-talossa Helsingissä ja
päivää myöhemmin, sunnuntaina 12. lokakuuta Tampere-talossa.
Mariza on saanut hyvän vastaanoton Suomessa: Vuoden 2003 Helsingin Juhlaviikkojen
esiintymisensä jälkeen hän on saavuttanut suuren ihailijakunnan ja myynyt
Savoy-teatterin loppuun kolme kertaa, Finlandia-talon kerran ja täyttänyt Turun
Caribian ja Tampere-talon yleisöllä. Vuonna 2006 julkaistu Transparente - albumi pysyi Suomen virallisella albumilistalla yli kaksi kuukautta ja väkilukuun nähden levy on myynyt toiseksi eniten maailmassa heti Portugalin jälkeen.
Liput tulevat myyntiin maanantaina 11. elokuuta. Helsingin konsertin liput myydään
Lippupalvelussa ja Tampereen konsertin liput Lippupisteessä sekä Tampere-talon
lipputoimistossa. Liput Finlandia-talon konserttiin maksavat 44-54 euroa ja Tampere-talon konserttiin 49-54 euroa.