Uutiset
Uutisten tekstihaku
Hae uutisarkistosta
Meteli.net uutiset - RSS syöte

Flow'n lauantaipäivä loppuunmyyty jo ennakkoon

Teksti Ilmari Ivaska
Ti 12.8.2008 16:02

The Five Corners Quintet 2006 Helsingin Suvilahdessa 15.-17. elokuuta järjestettävä Flow Festival on herättänyt runsaasti kiinnostusta jo ennakkoon. Juhlaviikkojen osana järjestettävän festivaalin lauantai on jo loppuunmyyty ja myös perjantain sekä sunnuntain liput ovat käymässä vähiin. Yhteensä festivaalille odotetaan noin 22 000 kävijää. Runsaaseen kävijämäärään onkin varauduttu mm. aiempaa laajemman festivaalialueen avulla.

Festivaalin neljälle lavalle nousee musiikillisesti hyvin monipuolinen kattaus niin ulkomaisia kuin kotimaisia nimiäkin. Keskeisimpänä yhteisenä nimittäjänä lienee musiikin sijoittuminen tämänhetkisen valtavirran ulkopuolelle. Ulkomaisista artisteista nähdään mm. The Roots (USA), Kings of Convenience (NOR) ja múm (ISL); Suomesta Flow'ssa kuullaan monien muiden ohella The Five Corners Quintetia (kuvassa) ja Reino & The Rhinosia.

Esiintyjien lisäksi festivaali panostaa runsaasti myös visuaaliseen ilmeeseensä. Valosuunnittelun ja lukuisien VJ:den lisäksi festivaalilla esittäytyy myös joukko nykypäivän taiteilijoita maalareista aina valokuvaajiin ja performanssitaiteilijoihin asti. Flow'ssa voi näiden lisäksi suudella ympäristönsuojelun puolesta osana MTV Nordicin Kiss for Climate -kampanjaa.

Katso myös
Tapahtuma Flow 08 @ Voimala, Sörnäinen, Helsinki 15.8-17.8.2008
 

Avaa uutiselle oma keskustelu

Aihe
Viesti

Uusimmat uutiset

15.3. Ozzy Osbourne, The Specials ja Canned Heat Ruisrockiin

Tulevan kesän Ruisrock on vahvistanut rivejään kiinnittämällä Ozzy Osbournen, The Specialsin ja Canned Heatin festivaalille. Osbourne (UK) ja Canned Heat (USA) esiintyvät Ruissalossa perjantaina 9. heinäkuuta ...
lue »    kommentoi »
Viikate 2009

15.3. Tulivuorirock purkautuu Lappajärvellä kesäkuun alussa

Lappajärvellä järjestettävä Tulivuorirock pidetään tänä vuonna 4.-5. kesäkuuta. Tapahtuman kotimaisista nimistä koostuva esiintyjäkaarti on tyylillisesti moninainen. Festivaalin varsinaisia esiintyjiä ovat lau...
lue »    kommentoi »
Nosturi

12.3. Killing Joken keikka siirtyy syksyyn

Brittiläisen Killing Joken tulevan albumin julkaisu viivästyy ja samalla yhtye siirtää keväälle kaavaillun Euroopan kiertueensa syksyyn. Näin myös huhtikuun 29. päivälle varmistunut Nosturin konsertti peruuntu...
lue »    kommentoi »

12.3. Provinssirockiin kolme ulkomaalaiskiinnitystä

Tänään perjantaina loppuunmyydylle Helsingin jäähallille soittava 30 Seconds to Mars on kiinnitetty myös tuleven kesän Provinssirockin ohjelmistoon. Yhtye astuu festivaalin päälavalle perjantaina 18. kesäkuuta...
lue »    kommentoi »

12.3. Juhannus Venomin tahdissa

Raskaan musiikin ystävien perinteistä juhannusjuhlaa, Nummirockia, saapuu tähdittämään black metal -pioneeri Venom. Brittibändi on pitkän uransa aikana käynyt lukuisia kertoja Suomessa, viimeksi vuonna 2007. K...
lue »    kommentoi »
Terveet Kädet 2007

12.3. 25-vuotias Jyrock julkisti ohjelmansa

Jyväskylän perinteistä Jyrockia vietetään tänä vuonna 16.-17. huhtikuuta. Juhlavuoden kunniaksi Jyrockin lavoille nousee laaja joukko rock-, pop- elektro- ja rytmimusiikkiartisteja. Kotimaisista vanhoista tutt...
lue »    kommentoi »
Heathen Hoof 2006

11.3. Metal Warning festarit syksyllä kulttinimien tahdittamana

Kolmatta kertaa järjestettävä Metal Warning Festival tuo jälleen sulateltavaa vannoutuneille hevifaneille. Vanhaa liittoa, harvinaista herkkua ja kulttinimiä nähdään syksyllä Helsingin Glorian lauteilla kolmen...
lue »    kommentoi »
Apulanta : Singlet 2004-2009

11.3. Suomen topkymppi - vk 10/10 (11.03.2010)

Apulannan singlekokoelma pyyhkäisee albumilistan kärkeen kertaheitolla. Paluumuuttajana huipulle ilmaantuu jälleen kerran Anna Puu. Singlepuolella liike ei ole häikäisevää. Fintelligensin pitkään soinut Mikä ...
lue »    kommentoi »
Lapko 2007

10.3. Jurassic Rock julkisti ohjelmaansa

Mikkelin Jurassic Rock järjestetään neljättä kertaa Visulahdessa 13.-14.8.2010. Festivaalin pääesiintyjäksi on kiinnitetty ruotsalainen, Suomessa usein vieraillut, The Sounds. Suosittu bändi teki viime jouluku...
lue »    kommentoi »
Iiro Rantala New Trio 2008

9.3. Lahden Jazztori palaa juurille

Lahden Jazztori järjestetään 12.-21. elokuuta jo 22. kertaa. Teemana on Back to the roots. Tapahtuman ohjelmisto on monipuolinen painottuen jazziin, mutta myös blues ja kotimainen pop- ja rockmusiikki ovat es...
lue »    kommentoi »

9.3. Jason & The Scorchers Suomeen

Paluun tehnyt Jason & The Scorchers saapuu keikoille Suomeen toukokuussa. Jason Ringenbergin ja Warner E. Hodgesin moottoroima cow-punkin pioneeriyhtye esiintyy Helsingin Tavastialla tiistaina 11. toukokuuta j...
lue »    kommentoi »
1
X