Helsinkiläinen Kiki Pau ehti herättää kiitettävästi huomiota jo ennen syyskuussa julkaistua debyyttiään. Raikas pienieleisen nykyrockin ja rockabillyn yhdistelmä on viehättänyt kuulijoita - nyt bändi on levynsä myötä on saanut avokätisen vastaanoton ja ehtinyt vilahtaa myös ulkomaisessa mediassa. Meteli.net selvitti Henrik Domingolta, mikä on on reseptin salaisuus.
Mitään poppakonstia Henrik ei kuitenkaan koe bändin keksineen. Monissa kohdin keskustelua esiin nousee soittajien kiihkeä halu edistää bändiä ja valmius tehdä työtä sen eteen.
- Varmasti se alkusysäys saatiin keikkojen ja halpojen omakustanne-levyjen avulla. Niiden myötä varmaan sitten saatiin oikeita ihmisiä innostumaan meidän meiningistämme. Kyllä siinä silti on todella paljon työtä takana, mehän tehtiin kuitenkin kolme ep:tä puolessa vuodessa, mikä varmaan osoitti meidän omaa innostustamme ja haluamme panostaa tähän juttuun.
Itse muistan Kiki Paun todenneen jo selvästi ennen levysopimuksen syntyä, että he eivät lähde levy-yhtiöiden perään anelemaan tai itseään tyrkyttämään, vaan haluavat musiikkinsa tekevän työn bändin puolesta. Kunnioitettavan ja ylevän kuuloisesta periaatteesta voi olla nykyisenä musiikin ylitarjonnan aikakautena todella haastavaa pitää kiinni. Kiki Paun ei kuitenkaan tarvinnut joustaa tavoitteestaan, vaikkakin Henrik huomauttaa asenteen olleen alun perin ennemminkin lähtöisin bändin tuolloisesta tilanteesta.
- Ei me yksinkertaisesti koettu itse olevamme sellaisessa tilanteessa, että haluttaisiin tehdä levy. Olihan se tietysti osittain alitajuista, mutta me halusimme tosissaan olla ensin itse valmiita. Muutenkin halusimme julkaisijaksi sellaisen, joka on oikeasti kiinnostunut meidän musiikistamme.
Bändin ensimmäisenä tavoitteena oli ennen kaikkea päästä esiintymään ja keikkailun avulla saada varmuutta ja huomiota. Tätä edistämäänhän ne kolme ep:täkin äänitettiin. Nämä kaksi tekijää tukivat toinen toisiaan - yhtäältä energiset keikat saivat katsojat kiinnostumaan uudesta bändistä nopeasti ja toisaalta yhden euron hintaiset ep:t tavoittivat uusia kuulijoita helposti.
Henrik lisää vielä, että bändi on erittäin tyytyväinen siihen, että levyn julkaisijaksi valikoitui Johanna kustannus. Tarpeeksi pieni levy-yhtiö ei tappanut tai kuihduttanut bändin omaa meininkiä. Kiki Paun toimintatavat runsaine julisteiden liimaamisineen ja omaehtoinen internet-kampanjointi eivät välttämättä sopisi kovinkaan hyvin major-levy-yhtiöiden pirtaan.
Luominen on luurankojen sovitustyötä
Kun Kiki Paun uusinta Let's Rock -albumia kuulee ensi kertaa, on vaikeaa olla kiinnittämättä huomiota sen kappaleiden monipuolisuuteen ja vaihtelevuuteen. Debyyttilevythän ovat usein tietynlaisia kokoelmia joko bändin tai vähintään kappaleiden tekijän kehityksestä biisinkirjoittajina. Toisaalta levystä ei kuitenkaan voi väittää sen olevan hajanainen, vaan kokonaisuus pysyy kyllin hallittuna. Henrik valottaa tämän tunteen vastaavan melko hyvin myös biisien tietä ensiajatuksesta Kiki Paun esikoislevyn kappaleeksi.
- Kyllä kappaleita tulee koko ajan todella isolla variaatiolla, mutta onhan tällä levyllä myös selkeitä menneiden aikojen luurankoja mukana. Yksikään levyn kappaleista ei ole kokonaisuudessaan vanha, mutta joitain biisinpätkiä voi olla peräisin aina lukioajoilta saakka. Monipuolisuutta saattaa myös synnyttää meidän halumme hakea tarkoituksella yllättäviä ja hauskoja vaikutteita monilta eri suunnilta. Sovitustyö kuitenkin tehdään poikkeuksetta koko bändin kanssa ja se takaa lopputuloksen olevan bändin mukaista.
Toinen Kiki Paun kappaleita omasta mielestäni määrittävä tekijä on monissa kohdin hyvin riffivetoinen biisirakennelma. Olemme asiasta yhtä mieltä ja Henrik kertoo senkin olevan perua nimenomaan bändin tavasta tehdä musiikkiaan. Sävellysten ja sovitusten kohtaamisen tapa synnyttävät sen soundin, joka välittyy kuulijalle Kiki Pauna.
- Meillä on biisien tekemisessä käytössä tietynlainen ristiveto-metodi. Suurin osa kappaleista on alun perin mun säveltämiäni, vaikka yhteisiä ja muidenkin tekemiä kappaleita levyltä löytyy. Kitarajutut tulevat kuitenkin lähes poikkeuksetta kitaristiltamme Paulilta (Saarikivi), joka vastaa yleensä myös kappaleiden outroista ja stemma-jutuista. Yhdessä tekeminen tuo biiseihin selvää moniulotteisuutta ja uudet näköalat laajentavat kuvaa väkisinkin.
Let's Rock -albumilla on toinenkin piirre, mikä nostaa helposti ajatuksen kaapissa lymyilevistä luurangoista. Levyä nimittäin värittää ainakin itseni yllättänyt 80-luvun rockabillyä henkivä äänimaailma, esimerkiksi virvelisoundi kajahtaa kuin suoraan Stray Catsin Slim Jim Phantomin setistä napattuna. Piileekö Kiki Paun riveissä siis piilo-teppoja, vai mistä on lopulta kyse?
- Ei meistä kukaan kyllä mikään fiftari ole, ehkä se on myös sitä aiemmin puhuttua halua ottaa vaikutteita vähän yllättävämmistäkin suunnista. Mutta kyllä se meininki on ollut mukana biiseissä jo niitä kirjoitettaessa. Luulen vaikutteiden kuitenkin tulleen ennemminkin toisen käden vaikutteiden seurauksena, esimerkiksi The Replacementsia olemme kyllä kaikki kuunnelleet. Muuten meidän alan tuntemuksemme kyllä rajoittuu melkein tuohon Stray Catsiin.
Suuri osa tästä fiftari-kokemuksesta saattaakin olla juuri soundin tuottamaa, ja siitä puolestaan vastaa suomalaisen vaihtoehtorockin kentän todellinen monitoimimies Nick Triani. Mies on tuottanut levyn yhdessä bändin kanssa ja tehnyt lisäksi äänitykset ja miksauksen. Minkälaisen leiman Triani on siis jättänyt valmiikseen tuotokseen?
- Itse asiassa Nickin vaikutus kuuluu ennen kaikkea lopullisessa soundissa. Luovan osuuden tuottamiseen hän ei puuttunut kovinkaan paljon, vaikka toki antoikin jotain ideoita esimerkiksi joidenkin asioiden soitintamiseen. Tuo aiemmin mainittu rumpusoundi on kuitenkin nimenomaan hänen ansiotaan ja totta kai jälki kuuluu muutenkin miksauksessa ihan älyttömästi. Meidän biisit olivat kuitenkin jo aika valmiita studioon mentäessä, joten se vaikutus on siksikin jäänyt siltä osin vähäisemmäksi. Kenen tahansa muun tuottajan kanssa tehtynä lopputulos kuitenkin kuulostaisi varmasti täysin toisenlaiselta.
Nuoruuden kuvia ja intoa
Jos Kiki Paun levyltä haluaa hakea jotakin tekstuaalista teemaa, se on mitä ilmeisimmin nuoruuteen liittyvien ilmiöiden ja tapahtumien tutkiskelu. Vai mitä olette mieltä kappaleista, kuten Chronic Puberty tai Are We Still Young? Henrik ei kuitenkaan lämpeä ajatukselleni jonkinlaisesta teemalevystä, vaan toteaa teeman olevan korkeintaankin tekstien minä-henkilön edesottamukset ja ajatukset.
- Totta kai levyn voi nähdä ja kuulla tietyn elämänvaiheen kuvana, mutta ei se kyllä mikään teemalevy ainakaan omasta mielestämme ole. Pieni ironia ja parodia sävyttää kokonaisuutta lähes koko biisissä ja kai se sitten heijastelee mun omaa elämääni jollain tavalla, kun olen kuitenkin kirjoittanut valtaosan teksteistä. Mulle on yleisesti ottaen todella tärkeää pysyä rehellisenä kappaleita kirjoittaessani.
Kun keskustelu ohjautuu rock-musiikkiin ikuisen nuoruuden lähteenä ja siitä laulamisena, alkaa Henrik kuulostamaan entistäkin skeptisemmältä. Hän kuitenkin korostaa kaiken olevan kiinni ennen kaikkea kirjoittavasta ihmisestä ja siitä, mitä kukin kokee itselleen läheiseksi.
- Ehkä jotkin kliseebändit voivat laulaa koko uransa samasta aiheesta, mutta mun on vaikea kuvitella itseäni tekemään samoin.
Toistaiseksi nuoruuden into kuitenkin ajaa ja ohjaa Kiki Pauta. Bändin näyttäytyminen ranskalaisessa Mixte-lehdessä on ollut omiaan innostamaan ajatuksia ulkomailla vierailemisesta ja suunnitteilla onkin järjestää kevääksi omakustanne-kiertue Eurooppaan. Levyn ulkomaan-julkaisukaan ei ole poissuljettu mahdollisuus, vaikka siihen liittyvät kiemurat ovatkin vielä toistaiseksi kesken.
- Pari agenttia on ollut meihin yhteydessä kyselyjen perusteella, mutta kyllä me lähdetään Eurooppaan varmasti ihan punk-meiningillä ja miinusmerkkisellä budjetilla. Levyn julkaiseminenkin on mahdollista, mutta kyllä meillä nyt on ehdottomasti kiertue ja keikat ensi sijalla. Koko tämä ulkomaa-kuvio me otetaan muutenkin ehdottomasti vain seikkailun kannalta. Katsotaan sitten, tuoko se jotakin tullessaan.
Kun menee niin menköön
Hyvin liikkeessä olevaa kärryä ei kuitenkaan kannata syyttä suotta pysäyttää. Seuraavan levyn suunnittelu on jo täydessä käynnissä ja halu kappaleiden hiomiseen treenikämpällä on kova. Se on helppo ymmärtää, kun silmäilee sitä, miten suopeasti bändin debyytti on otettu vastaan.
- Totta kai se vaikuttaa fiilikseen, miten levy otetaan vastaan. Valehteluahan se olisi väittää, etteivät moiset asiat kiinnosta varsinkaan ekan levyn kohdalla! Siitä saa ehdottomasti virtaa ja uskoa siihen, mitä tehdään. Luonnollisesti tällaiset asiat vaikuttavat myös levyjen myyntiin ja keikkojen saamiseen, mutta luulisin huonojen arvostelujen kuitenkin ennen kaikkea pistävän uskon omaan tekemiseen koetukselle.
Saadulla huomiolla on kuitenkin puolensa. Kiki Paun kohdalla huonot puolet liittyvät bändin tahattomaan profiloitumiseen nimenomaan punavuorelaiseksi ja etelähelsinkiläiseksi bändiksi. Itsessään melko vaarattoman kuuloinen leimautuminen on monotonisuudessaan alkanut ärsyttämään bändiä.
- No kyllähän se vähän häiritsee, kun emme kuitenkaan itse koe olevamme osa mitään etelähelsinkiläistä skeneä. Ei me haluta assosioitua miksikään trendien perässä juokseviksi pelleiksi eikä Punavuori ole mitenkään määrittänyt meidän identiteettiämme. Jos meidän jonkun mielestä pitää olla jotain tiettyä, niin siinä tapauksessa olemme varmaan enemmänkin peräisin Helsingin lähiöistä, missä olemme oikeasti kasvaneet. En kuitenkaan usko tällaisten asioiden kertovan kovinkaan paljon musiikistamme.
Kuulostaa tyypilliseltä hintalappu-mentaliteetilta - kaikessa on oltava päällä merkintä, mitä tuote pitää sisällään. Kun joku median edustaja tällaisen kehittää, on muiden mukavan vaivatonta tarttua siihen ilman sen suurempaa kyseenalaistamista. Määrä jyrää myös indie-musiikin saralla siinä määrin, että erottumiseen vaaditaan nimenomaan profiileja, riippumatta niiden todenperäisyydestä.
Kaiken kaikkiaan tulevaisuus näyttää Kiki Paulle kuitenkin valoisalta. Seuraavan levyn tarkempi ilme on vielä auki, mutta Henrik huomauttaa bändillä olevan jonkun verran valmista biisimateriaalia seuraavallekin levylle. Mitään lukkoon lyötyä jatkosta ei kuitenkaan vielä ole sovittu kenenkään kanssa.
- Fiilis siitä, miltä seuraava levy tulee kuulostamaan, vaihtelee suunnilleen joka viikko. Todennäköisintä on, että se tulee olemaan jotain aivan erilaista, kuin mitä on itse ajatellut.
On helppo ymmärtää, että liika suunnitelmallisuus ei sovi Kiki Paulle kovinkaan hyvin. Bändistä huokuva luonnollinen into saattaisi helposti kuihtua tai ainakin näivettyä. Siksi tulevia julkaisuja koskevat pohdinnat tiivistyvätkin luonnollisella tavalla Henrikin kommenttiin: "Tärkeintä on, että asiaa ei ajattele liikaa!"
Uskon monien Kiki Pauta kuulleiden yhtyvät toiveeseeni siitä, että bändi säilyy jatkossakin luovan poukkoilevana. Terävä sävelkynä ja pikkunäppärä oivaltavuus synnyttävät tuoreen lopputuloksen, enkä haluaisi keitoksen väljähtyvän. Päätän jutun kulunutta urheilukielikuvaa mauttomasti mukaillen: "bändi asetti riman hyvin korkealle jo toiselle kierrokselle. Kunhan askelmerkit pysyvät kohdillaan jatkossakin, on Kiki Paulla silti ainekset vielä moniin komeisiin ylityksiin."
