Uutiset
Uutisten tekstihaku
Hae uutisarkistosta
Meteli.net uutiset - RSS syöte

Teosto-palkinto Asalle

Teksti Niko Toiskallio
Ke 26.11.2008 11:40

Asa: Loppuasukas Tämän vuoden Teosto-palkinnon saivat teoksistaan Loppuasukas-levyllä Asa ja levyn kappaleiden koko tekijäryhmä. Rosoisesta, yhteiskuntakriittisestä räpistään tunnetulle Asalle lankesi palkinnosta puolet eli 20 000 euroa ja toinen puoli meni muiden tekijäryhmän jäsenten kesken jaettavaksi. Teosto-palkinto jaettiin nyt kuudennen kerran, sen aiempia saajia ovat mm. Kimmo Pohjonen, Tuomari Nurmio ja Jonna Tervomaa Palkinnolla halutaan nostaa esiin rohkeita, omaperäisiä ja innovatiivisia sävelteoksia. Se annetaan vuosittain 1-3 kotimaiselle teokselle tai teoskokonaisuudelle.

Loppuasukas-albumin kahdentoista teoksen sanoituksista yhdeksän on yksinomaan Asan käsialaa. Lopuissa kolmessa hän on sanoittajana tekijäryhmän muiden jäsenten kanssa. Myös kappaleiden sovitukset ovat lähes kokonaan Asan. Säveltäjinä ovat ryhmän muut jäsenet.

Esiraadin valitsemia ehdokkaita palkinnolle oli tänä vuonna yhdeksän. Lopullinen raati, johon kuuluivat puheenjohtajana professori Heikki Laitinen ja jäseninä tuottaja Heikki Valsta sekä yksi viime vuoden Teosto-palkituista Jonna Tervomaa, päätti palkinnon saajasta äänestyksen jälkeen.

Laitinen kiittää esiraatia rohkeasta valinnasta ja myös perusteluista, joissa muun muassa sanottiin tekijöiden rikkovan rohkeasti kotimaisen hiphopin konventioita. Omina perusteluinaan hän lisää, että Asa ja tekijäryhmä sukeltavat rohkeasti ja seurauksia pelkäämättä maailman tilan ja tulevaisuuden pohdintaan ja yrittävät tunnistaa omaa paikkaansa niissä. Runo ja musiikki ovat vaihtelevassa tasapainossa ja tukevat toisiaan erinomaisesti. Runot pursuavat värikkäitä ja omaperäisiä kielikuvia sekä assosiatiivisia, intertekstuaalisia mielikuvia, jotka viittaavat monikerroksisesti niin historiaan, nykypäivään kuin tulevaisuuteen, Laitinen hehkuttaa.

Loppuasukkaan tekijäryhmään kuuluvat Asan lisäksi Sakari Aalto, Eero Arte, Eero Grundström, J. K. Ihalainen, Samuli Karjalainen, Joska Lakopoulos, Juan Muteniac, Rasmus Pailos, Kim Rantala, Janne Siro, Arttu Tolonen ja Hanna Yli-Tepsa.

Katso myös
ArtistiAsa & Jätkäjätkät
 

Avaa uutiselle oma keskustelu

Aihe
Viesti
1
X