Ikinuori Hybrid Children on täällä taas. Nelisen vuotta ehti vierähtää edellisestä albumista, mutta nyt kauppojen hyllyjä koristaa tuore Hybäri-levy Fight As One. Sitten viime näkemän on ainakin bändin kokoonpano muuttunut. Keulahahmo Jassen lisäksi vanhaa koulukuntaa edustaa vain basisti Pale. Uusina kasvoina ovat rumpali Saska sekä kitaristi Juho. Pöydän ääreen on kokoontunut koko joukkue Palea lukuun ottamatta.
- Saska on ollut bändissä parisen vuotta ja Juho löydettiin kesällä 2007, muistelee Jasse.
Muitakin kitaristeja oli tarjolla, mutta kun Juho marssi sisään niin homma oli sillä selvä. Bändin tuorein jäsen naureskelee nähneensä netissä ilmoituksen, jossa kyseltiin kuka haluaa rokkistaraksi - massit ja kuuluisuus kuulemma olivat odottamassa.
- Mä aattelin, että ei saatana, en lähe tollaseen mukaan!
Jasse muistuttaa, että vaikka jäseniä on vaihtunutkin, ei kukaan ole saanut bändistä kenkää. Kaikki ovat itse lähteneet - syystä tai toisesta. Mitähän tästä sitten pitäisi päätellä?
- Niinpä! Toisaalta sit on tällasia, jotka ei tajua lähteä, niinku minä ja Pale.
- Se oiski aika kova jos äijä lähtis Hybäreistä!, innostuu Saska ja Juho ehdottaa, että Palehan voisi hoitaa vokalistin hommat.
- Harva bändi voi vaihtaa laulajaa. AC/DC on suunnilleen ainut, eikä nekään ehkä enää vois vaihtaa. Pitäisköhän meidän kolmen antaa Jasselle kenkää? Saat omasta bändistäs kenkää!
Dubbadubba is back!
Uutta levyä alettiin suunnitella jo heti vuonna 2005 ilmestyneen Ghost Town Carnivalin jälkeen, mutta jotenkin vain neljä vuotta hurahti ohitse. Jasse ihmettelee mihin ne vuodet oikein ovat menneet. Samalla herra vilkaisee tuoppiinsa ja ottaa pitkän huikan. Niin, mihinkähän ne ovat menneet...
- Homma on aina edennyt omalla painollaan, eikä ole turhia hötkyilty. Tottakai tän levyn oli tarkoitus ilmestyä jo paljon aiemmin, mutta tässä nyt vaan kesti näin kauan.
Juho kertoo, että viimeiset nauhoitukset tehtiin reilut puoli vuotta sitten ja levyn julkaisuajankohdaksi kaavailtiin viime syksyä. Saska muistuttaa, että alun perin albumin piti ilmestyä jo viime vuoden keväällä, mutta Juho korjaa vielä tätäkin:
- Silloin ku mä tulin bändiin niin puhuttiin, että levy ois tullu ulos helmikuussa 2008. Sit se siirty syyskuulle 2008 ja lopulta se oli tammikuu 2009. Mutta nyt se on oikeesti ilmestyny.
Jatkamme levyn ruotimista vaikka viereisen pöydän humaltunut pariskunta hieman häiritsee asiallista jutusteluamme käymällä varsin tuttavalliseksi toisiaan kohtaan. Annamme parin pelehtiä vieressä ja yritämme keskittyä olennaiseen. Jasse on harmissaan koska istuu selin kaksikkoon.
- Pitäis olla periskooppi!
Fight As Onea tehtiin pätkissä; rummut nauhoitettiin yhtenä viikonloppuna Suomenlinnassa ja loppulevy vedettiin purkkiin Private Linen Sammy Aaltosen studiossa. Jasse korostaa, että budjetti oli minimalistinen, koska "eihän enää nykyään kukaan mitään levyjä osta".
- No jos mä ite kelaan tota lättyä niin tää sijoittuu ehkä tonne Stardom Is Heren ja Ghost Town Carnivalin väliin. Tässä on tollasia nopeempia biisejä niinku Stardomilla - dubbadubba-punkkikomppi is back, eikä vähiten sen takia, että Saskalta se irtoo niin helvetin hyvin.
Vaikka meno on vauhdikasta ja räyhäkästä niin lyriikat maalaavat varsin synkkää ja pessimististä kuvaa. Jasse tokaisee, että "totta helvetissä ne on synkkiä", mutta jatkaa kertomalla, että onhan levyllä iloisiakin kappaleita.
- Siellä on paljon duuria ja nopeita biisejä. Ja kyllä mä yritän sitä huumoria ja toivoakin sinne sisällyttää. Kyllä mun mielestä tää levy on keveämpi, ei välttämättä helpompi, mutta ainakin duurisempi ku edellinen levy. Vaikka onhan noi kannet tollaset, että pommia tulee niskaan, nyrkit kohoaa kaupunkimaisemasta. Napalmia ja kaasunaamareita!
Albumilta jäi pois yksi "kesähitti", koska se ei sopinut kokonaisuuteen. Jasse pohtii, että kenties se julkaistaan sitten kun ruoho viheriöi, linnut laulavat ja aurinko lämmittää.
- Nyt toi levy on hyvä yhdentoista biisin tiukka punk-pläjäys. Kahdestoista ralli ois tehny siitä jo liian pitkän. Mä oon aina digannu lyhyitä levyjä niinku Bad Religionin No Control, Ramonesit, Slayerin Reign In Blood... Puolen tunnin tiimellys toimii.
Juho toteaa, että eihän niillä minuuteilla ole niin suurta merkitystä, mutta myöntää kuitenkin, että yleisesti ottaen puolen tunnin mittainen levy on varsin usein parempi kuin 70 minuuttia kestävä eepos. Hybärit halusivat tehdä Fight As Onesta nimenomaan hyvän kokonaisuuden, vaikka varsinkin MP3-nuoriso taitaa nykyisin suosia enemmän biisikeskeistä lähestymistapaa.
- Meikä on tottunu kuunteleen levyt levyinä. Kokonaisena ja yheltä istumalta, sanoo Jasse. - Eiks nää Heartburnsit tee jotain alle 20 minuutin pitkäsoittoja? Se on ihan vitun kova!
- Overattacksilla on ihan sama. Se tais olla joku 22 minuuttia. Jos se ois ollu vähän lyhyempi ne ois voinu julkaista sen sinkkuna. Mutta siinä on kymmenen vitun tiukkaa biisiä, eikä se mun mielestä enempää kaipaa, kommentoi Juho.
- Onhan se vähän sama ku joku originaali Mona Lisa. Oisko se sit vitusti hienompi jos se ois joku kaks kertaa kolme metriä?
Hyvää pönkrokenrollia!
Fight As Onen parissa riitti pähkäilyä ja säätöä vielä pitkään nauhoitusten valmistuttuakin. Pöydän ääressä istuva kolmikko on selkeästi helpottunut nyt kun levy on vihdoin valmis ja kaupoissa, eikä mitään pääse enää muuttamaan.
- Se on hyvä levy ja loistavaa, että se on nyt konkreettisesti tossa. Ei enää mitään riplausta, heittää Juho. Jasse jatkaa, että 80 prosenttia kaikesta säätämisestä häipyisi jos vain olisi enemmän rahaa käytettävissä.
- Tai vaihtoehtoisesti joku muu hoitais ne hommat.
- Niin siinä ku on monta tyyppiä "vähän" säätämässä...
- Ja kaikki on eri mieltä.
- Eikä oo ketään, joka oikeesti sanois, että nyt näin.
Kaikkea fiilausta ja höyläystä ei voitu tehdä kasvotusten vaan myös sähköpostin välityksellä käytiin tiukkaa vääntöä. Juho manaa tuota tapaa ja kertoo olevansa todella huono koneiden kanssa.
- Päivässä tulee 25-30 meiliä ja mä tuskailen siellä ja yritän lukea niitä ketjuja ja kelaan, että ei saatana mihin mä oikein vastaan ja miten. Mä päätin sit, että vittu en enää koskekaan koneisiin, lähetän vaikka savumerkkejä tai pullopostia, mutta ei enää yhtään meiliä.
- Meikäkin oli just pahimman riplauksen aikana lomalla ja siellä helteessä yritin jostain kännykän pikkuruudulta tihrustaa niitä meilejä ja oikolukee jotain vitun tekstejä, ei saatana! Ja koko ajan tulee jotain tekstarii ja meiliä, että onko tsekattu, onko se nyt varmasti näin. Ja sit tulee neljältä-viideltä jätkältä erilaiset mielipiteet, muistelee Jasse tuskaisia hetkiä.
No niinhän sitä sanotaan, että lopussa kiitos seisoo. Nyt se kiitos on cd-muodossa ja lojuu edessämme pöydällä. Kaikki ovat yhtä mieltä, että kyseessä on kova levy - "hyvää pönkrokenrollia", kuten Jasse asian muotoilee. Juho uhoaa, että biisit tulevat toimimaan myös livenä.
- Mä ainakin henkilökohtaisesti venaan, että päästään keikoille. Ja onhan tää eka levy missä mä oon mukana, joten on niin siistii päästä vetään näitä ns. oman levyn biisejä.
