Eilen juhlittiin Helsingin Nosturissa kuudetta kertaa Femma-gaalaa ja tämän vuoden uutuutena äänestysvalta annettiin kansalle raadin valittua vain kunkin sarjan ehdokkaat. Yleisöääniä annettiin lähes 8 000 kappaletta. Voittajien saralla tehtiin historiaa, kun gaalassa nähtiin Femmahistorian ensimmäinen tuplavoitto. Asa voitti femman jazzhiphopelektroyms-femma ja Teosfemma -kategorioissa. Huomioitava oli myös Lordin voitto, yhtyeen esiintyminen Conan O'Brien -showssa palkittiin vuoden positiivisena taidepaskana. Maailmaa syleilleenä ja ehkä jopa parantaneena tekona palkittiin Neljä Ruusua yhtyetoiminnan lopetuksesta. Kotiteollisuus voitti yleisöfemman jo neljännen kerran putkeen. Yleisöfemmassa ääniä annettiin 4346 kappaletta ja äänet jakautuivat 318:lle eri artistille. Voittaja sai äänistä 550 kappaletta.
Gaalassa esiintyivät uuden levyn vastikään julkaissut Major Label, gaalassakin nosteessa ollut, Rockpopmetaletc-femman voittanut Sara ja tämän keikan myötä keikkarintamalta Ylpön mukaan tauolle vetäytyvä Herra Ylppö ja Ihmiset.
Meteli.netin Kultainen jyrsijä -palkinto jaettiin mielestämme ansioituneille nettisivuille ja voiton pokkasi tällä kertaa Reginan reginaregina.com -sivusto. Yhtyeen edustaja ilmoitti bändin uusivankin sivunsa jo piakkoin. Kultainen Jyrsijä jaetaan yhtyeelle, joka on ymmärtänyt netin merkityksen markkinoinnin ja fanien kanssa kommunikoinnin välineenä.
Tänä vuonna perusteina olivat muun muassa:
Raadin mielestä sivujen sekava ärsyttävyys koettiin erittäin positiiviseksi asiaksi. Hauska, toimiva ulkoasu ja yleisilme sopivat mainiosti yhteen bändin musiikin sekä imagon kanssa. Yksinkertaisesti: erilaiset, mutta kivat sivut.
Aiemmin palkinnon ovat voittaneet mokoma.com, stam1na.com, cmx.fi ja moseshazy.net. Onnea Reginalle vielä kerran!
Toimituksemme haluaa onnitella myös omaa poikaansa Miki Peltolaa, jonka yhtye Vanity Ink pokkasi Nisse M. -Kunnia-Femman.
Äänestäneiden kesken arvottiin myös Meteli.net Downloads -latauskoodeja. Viisi onnellista saa oikeudet valita 10 biisiä kaupastamme ja ilmoitamme voittajille ohjeet henkilökohtaisesti. Onni suosi Johanna Kahilaa, Emi Satoa, Hanna Pilli-Sihvolaa, Mikael Ermalaa ja Katja Väisästä. Meteli.net toivottaa antoisia kuunteluhetkiä.
Femmagaalan voittajat 2009
Rockpopmetaletc-femma - jaetaan jollekin hyvälle artistille
Sara Veden äärelle
Jazzhiphopelectroyms-femma - jaetaan jollekin ansioituneelle artistille
Asa Loppuasukas
Pikavippi-femma - jaetaan artistille, jolla ei omat riitä
Jukka Poika Laulajan testamentti
Teos-femma - jaetaan albumillisen hyvää uutta itsetehtyä omaa musiikia tehneelle artistille
Asa Loppuasukas
Elävänä lavalla-femma - jaetaan hyvälle livebändille
Disco Ensemble
Bono-femma - jaetaan maailmaa syleilleestä ja ehkä jopa parantaneesta teosta
Neljä Ruusua lopetti
Sitko-femma - jaetaan osoitetun sinnikyyden perusteella
Popeda
Nousija-femma - jaetaan painovoimaa uhmanneelle suoritukselle
Yleisradion nettitarjonta, Areena / Elävä arkisto
Positiivinen taidepaska - jaetaan Porin ulkopuolelta tehdylle positiiviselle taidepaskalle
Lordi Conan O'Brienissä
Luukku-femma - jaetaan klubille jossa hyvän musiikin on hyvä olla
Misf*ts -Redrum, Helsinki
Gaalassa jaettiin myös seuraavat kunniamaininnat Meteli.netin Kultaisen jyrsijän lisäksi:
Nisse M. -Kunnia-Femma:
Vanity Ink
Nyt-liitteen Parasta Juuri Nyt -palkinto:
Capital Beat
Tex Hänninen Säätiö:
Helatorstai Klubi
Sue, Kuokka ja Jussi -palkinto:
Ektro Records
Radio Helsingin Hello Helsinki ?palkinto:
Marginaali Klubi - Dubrovnik