Kuluneeseen vuoteen on mahtunut useampiakin suomalaisen rockin merkkipaaluja.
Yö saavutti kahdenkymmenen vuoden iän, Ultra Bra päätti vetäytyä telakalle, CMX
taas palasi lavoille ja niin, Apulanta täytti kymmenen vuotta. Toki on moni muu
orkesteri aikaisemmin suomenmaassa tämän iän saavuttanut ja mennyt sen ylikin,
mutta kun kyseessä on niinkin paljon mediakentässä näkyvä orkesteri kuin
Apulanta on asiassa jotain erityisen huomion ansaitsevaa. Myös Metelin
menojalkaa kutitti, Syitä ja seurauksia -kiertuetta oli päästävä todistamaan.
Tämä tapahtui Vaasan Amarillossa 16. marraskuuta.
Ensiksi tunnustus: En väitä seuranneeni Apulannan tekemisiä hamasta
alkusarastuksesta lähtien, enkä väitä vaistonneeni sen potentiaalia ensimmäiset
sävelet kuultuani. Itse asiassa näin orkesterin ensi kertaa livenä suhteellisen
myöhään, tallitoveriaan Tehosekoitinta olin harrastanut kolminverroin enemmän.
Hyllystäni ei löydy ainuttakaan Apulannan levyä, mutta siitä huolimatta bändi
on päässyt juurtumaan syvälle keskushermostoon minkä seurauksena (taikka syynä)
huomasin meneväni Vaasan keikasta totaalisen pähkinöiksi.
Omat biisisuosikkini Apulannan tuotannosta sijoittuvat hajanaisesti koko
levytyshistorian alueelle. Loistavia henkiennostattajia ovat toisaalta
alkuaikojen punkmausteiset revitykset kuten Mitä kuuluu? ja Paha, paha asia,
toisaalta voimarockeepokset Odotuksen ja Ruhtinaiden tyyliin ja nu-metalliinkin
päin kumartava Amerika saavat sykemittarin hajoamaan.
Apulanta asteli lavalle itämaisvaikutteisen rumpukompin soidessa. Kenties
tarkoitus oli kunnioittaa juuri alkanutta Ramadania, muslimien paastonaikaa.
Shown alussa myrkynvihreät valot saivat bändin näyttämään humanoidisilta, mutta
pian laskeuduttiin maan pinnalle ellei jopa sisään kun alkuaikojen tuotannon
sielua satuttavat voimariffit iskeytyivät elimistön kimppuun kuin per(u)narutto-
bakteerit konsanaan. Huomasin ruumiini vääntyilevän mitä
mielikuvituksellisimpiin asentoihin Silti onnellinen, Liikaa, Silmämuna, Paha,
paha asia, Poistuisitko mun elämästäni ja Mitä kuuluu? -tappobiisien tahtiin.
Fiksusti oli bändi myös settinsä rakentanut; muutama murhaava rypistys
peräkkäin, sen jälkeen "rauhallisempi" voimarock balladi ja taas riehumaan.
Encore -osastoon olivat itseoikeutetusti löytäneet tiensä Reunalla (kappale
Heinolan tunnelmista) ja Apiksen massiivihitti Anna mulle piiskaa. Piiskaa on
paikallaan juuri setin loppuun, koska se yksinkertaisesti imee ne
viimeisimmätkin mehut jo muutoinkin aggressiivisen setin vuoksi maitohapon
äärirajoilla kamppailevan kuulijan lihaksista.
Tämänkertaisen purkauksen huippukohtia on hyvin vaikea erotella, mukana
olivat ne kaikki parhaimmat ja niin tasapainoisessa järjestyksessä, ettei
valittamisen sijaa jää edes puolipisteen arvoisesti. Omiksi suosikeikseni
setissä kiilautuivat Paha, paha asia, Odotus, Reunalla, Mitä Kuuluu?, Ruhtinaat
ja -totta kai - Anna mulle piiskaa. Yleensä kärkikaartiin kuuluva Amerika ei
jostain syystä saanut yleisöä massiivisesti mukaansa ja samoin Mato ja Mitä
vaan miltei saivat aikaan minimaaliset suvantovaiheet.
Ehkä se kaikkein sattuvin osuma on silti Mitä kuuluu? Vaikka oletankin
varhaisteinivaiheen jääneen kohdallani jo taakse on äärimmäisen tyydyttävää
karjua äänenkäytön äärirajoilla SÄ ET TIEDÄ MILTÄ MUSTA TUNTUU!!!!!!!!! Toni
Wirtasen vokalisointi kyseisessä biisissä on edelleen niin aidon
ahdistunutta ja angstista, että laulajan pelkää kerta toisensa jälkeen hajoavan
pieniksi sirpaleiksi, tomuksi, tuhkaksi. Ahdistuksen kulminaatiokohtana toimii
biisin loppupuolella ulostuotettu kalmankatkuinen aaaaaarrrrrrrggggghhhhh!!!! -
huuto, jossa olisi aineksia kauhuelokuvan soundtrackille.
Joidenkin aikaisemmin tuntemattomien ruumiinosien avustuksella onnistuin
raahautumaan kotiin keikan jälkeen. Olo on tyhjentynyt, väsynyt, mutta -silti
onnellinen.
Myös Levy-yhtiön kasvatti, Lehtivihreät, on saanut lämmittelijän paikan
juhlakiertueella. Bändin iskelmärock olikin omiaan verryttelemään ja
lämmittelemään bailauslihaksia Amarillon hieman koleahkossa ilmanalassa näin
talvi-iltana. Sinällään viisaasti olivat Lehtivihreät myös valikoineet oman
settinsä siten, ettei syke kuitenkaan päässyt liian korkealle nousemaan ennen
kaikki mehut lingolla puristavaa Apiksen settiä. Ilo oli kuitenkin seurata
Lehtivihreiden varmaa työskentelyä ja muistella kesäisiä tanssilavoja, jotka
bändin kaihoisan romanttinen rock niin eläväisesti silmien eteen tuo.
Apiksen Vaasan keikkasetti (ei soittojärjestyksessä):
Paha, paha asia
Silti onnellinen
Kymmenen ylöspäin
Odotus
Anna mulle piiskaa
Teit meistä kauniin
Mitä vaan
Liikaa
Silmämuna
Mitä kuuluu?
0010
Ruhtinaat
Kadut
Viivakoodit
Reunalla
Mato
Poistuisitko mun elämästäni
Käännä se pois
Amerika
yle.fi/pop 
