Tässä artikkelissa Meteli.netin toimitus nostaa esiin tavalla tai toisella mielenkiintoisia albumi- ja DVD-julkaisuja, hyvässä ja pahassa. Pääosin arvioitavat tuotokset koostuvat kotimaisista artisteista, mutta silloin tällöin nostetaan esiin myös mielenkiintoisia ulkomaisia esimerkiksi näiden keikkaillessa Suomessa.
Kesäkuun arvioissa mukana ovat Asa ja toverit, Alamaailman Vasarat, Miss Saana & The Missionaries, Bloodpit, Provinssissa vieraillut Placebo, Stam1na-dvd ja Ilosaarirockiin saapuva Isis. Näiden arvioiden myötä arviot siirtyvät kesälomalle ja palaavat jälleen kesän siirtyessä vain muistoiksi.
ISIS
Wavering Radiant
Conspiracy
Tulevan kesän Ilosaarirockin ohjelmalehdykkä kiteyttää hienosti
amerikkalaisyhtyeen vahvuuden: "vaihtoehtorockin järkäle Isis
on niin vaikeasti genrekarsinoihin sijoitettavissa oleva yhtye, ettei
mikään määritelmä tunnu tekevän täyttä oikeutta." Yhtyeen musiikkia
voi toki kuvailla jonkinlaiseksi metalliseksi post - ja
progressiiviseksi rockiksi, mutta siinä on myös paljon muuta. Tämä
laaja-alaisuus on todennäköisesti se syy, että bändin musisointi
maistuu yhtälailla metallisemmasta kuin kevyemmästä musiikista
pitäville.
Yhdysvaltalaisviisikko lipuu soitossaan raskaista paahto-osuuksista
mutkattomasti keveästi leijaileviin maalailuihin ja takaisin. Soiton
päälle Aaron Turner rääkyy jokseenkin rasittavaan, mutta omalla
tavallaan hyvin persoonalliseen ja tarttuvaan sävyyn. Viidennellä
albumillaan yhtye lähestyy viisi vuotta sitten ilmestyneen loistavan
Panopticonin maisemia. Albumin kappaleet ovat yhtä
lukuun ottamatta yli seitsenminuuttisia. Bändi pitää pitkät rakenteet
hyvin hanskassaan.
Vaikka kokonaisuus muodostuu loppua kohden raskaaksi, on matkalla niin
montaa väriä tarjolla, että levy pyörähtää läpi kivuttomasti yhä
uudelleen. Albumi on oiva palanen nostamaan tulevan festivaalikeikan
vetovoimaa. Joensuussa nähdään.
Henri Turunen
BLOODPIT
The Last Day Before The First
Backstage Alliance
Melko tasan tarkkaan kaksi vuotta sitten Bloodpit oli hajoamisen
partaalla silloisen laulaja-kitaristi Matthau Mikojanin sekoillessa
hieman turhan paljon. Mikojan sai lähteä ja homma pistettiin jäihin joksikin
aikaa. Jäljelle jäänyt kolmikko, eli rumpali Alarik Valamo, basisti
Aleksi Keränen sekä kitaristi Paavo Pekkonen, päätti kuitenkin
jatkaa Bloodpit-nimellä ja rekrytoi uudeksi laulajaksi Antti Ravinin
ja toiseksi kitaristiksi Petri Hiltusen. Herrojen ulosannista saatiin
esimakua jo viime vuoden lopulla ilmestyneellä Recovered -EP:llä,
mutta nyt on luvassa kokonaisen albumin verran uudistunutta Bloodpittiä.
Solistin vaihtaminen on aina hankalaa, koska luonnollisesti tämän ääni on
olennainen osa bändin ominaissoundia. Ravin kuitenkin osoittaa olevansa
loistava laulaja, joten vertailu entiseen on turhaa. Toiset pitävät
mansikasta, toiset suklaasta - minulle kelpaa molemmat jäätelömaut. Uudet
jäsenet ovat tuoneet Bloodpitin soundiin myös enemmän metallivaikutteita.
Muutamat riffit ovat täysosumia, mutta välillä liipataan turhan läheltä
keskitien Amerikka-meininkiä. Muutenkin kun albumia on soittimessa
pyörittänyt taajaan, tuntuvat hieman räväkämmät vedot kuten The Beginning
of a Fire, In Your Play ja One For The Killswitch toimivan
parhaiten.
The Last Day Before The First on hyvä alku Bloodpitin uudelle
tulemiselle ja se osoittaa, että elämä maistuu myös Mikojanin jälkeen.
Tuntuu, että bändi on tänä päivänä enemmän bändi kuin koskaan aikaisemmin.
Miki Peltola
STAM1NA
Stam1na K13V -dvd
Sakara Records
Nummirockin jälkeinen maanantai... Päässä humisee festarifiilis ja jäljet yöttömän yön vietosta. Katse etsiytyy levyhyllyyn ja näkee siellä Stam1nan uuden DVD:n... Suupielet kääntyvät hymyyn. Syy hymyyn on ilmeinen, sillä yhtyeen 13-vuotisjulkaisu on viihdyttävä, kattava ja hauska. Se esittelee paitsi yhtyeen tiukan lavakunnon myös antaa perspektiiviä siihen millainen tausta yhtyeellä on ja mitä kaikkea on ehtinyt tapahtua ennen menestystä.
Myönnetään, tilanne on siitä epäreilu monen muun yhtyeen julkaisuun nähden, että videointi on kuulunut Stam1nan harrastuksiin yhtyeen alkumudista lähtien ja nämä nauhat on myös säilytetty. Samoin bändin sisällä ja lähipiirissä on ollut osaamista ja jaksamista kaiken tämän materiaalin koostamiseen ja editointiin ja tälle on nyt tuotetta katsellessa pakko antaa lisäpisteitä. Materiaalia on myös siinä määrin paljon, että on vaatinut aika lailla kikkailua, jotta menneisyyden kaivelut pitävät katsojan otteessaan ilman, että tämä alkaa lukea päivän lehteä samalla. Yksi mielenkiintoisimmista osuuksista on videoiden making-offit, joita niitäkin on mukana kattava määrä.
Paitsi haastattelujen ja sekoilujen muodossa, seurataan yhtyeen kasvua myös livetilanteissa. Useamman biisin verran vieraillaan Lutakossa ja Provinssirockissa, vuosina 2005, 2006 ja 2008. Sekä dokumenteista että livevedoista paistaa se, että bändillä on aina ollut kunnianhimoiset aatteet ja vuosien saatossa on kasvanut muukin kuin maha, tukka ja tatuoinnit.
Hanna Valjakka
ALAMAAILMAN VASARAT
Huuro Kolkko
Laskeuma Records
Maamme kovin kebab-kosher-jazz-punk -yhtye Alamaailman Vasarat
on kulkenut jo pitkän tien musiikkinsa kanssa. Bändi on kerännyt
kiitosta etenkin kotimaassa, mutta siitä on myös rajojen ulkopuolella
alettu kiinnostua yhä enenevissä määrin. Olkoon tästä todisteena
kiinnitys tämän kesän Roskilde-festivaaleille. Vaikka kuusikolle on
muodostunut vuosien saatossa maneereita ja sen soundi alkaa olla jo
itsessään tavaramerkki, Huuro Kolkko onnistuu jälleen
uudistamaan bändin sointimaailmaa.
Yhtye siirtyy levyllään himpun verran lähemmäs progressiivisen rockin
äänikuvia. Albumi tuo paikoin mieleen haitaripiru Kimmo
Pohjosen uusimmat tekeleet. Tämän lisäksi bändi on löytänyt
vihdoinkin sointiinsa hienovaraisen keveyden. Yhtyeen soitossa on
edelleen valtavasti massaa, mutta tätä albumia valaisee koko matkan
kuulas keveys. Edelliset albumit ovat usein äityneet ripauksen turhan
raskaiksi kokonaisuuksiksi. Tällä kiekolla tätä ongelmaa ei ole.
Summa summarum... yhtye on viidennellä pitkäsoitollaan erittäin kovassa
vedossa. Jos bändistä pitää, tämä on pakkohankinta.
Henri Turunen
MISS SAANA & THE MISSIONARIES
Yes, We Are!
Texicalli Records
Miss Saana & The Missionaries on jo muutamia vuosia ihastuttanut ja
tanssittanut porukkaa keikoilla, mutta nyt voi yhtyeen soul-poljentoa
diggailla kotioloissakin kun kauppoihin on saatu debyyttialbumi Yes, We
Are!. Tai no jos tarkkoja ollaan, ilmestyi levy jo huhtikuun
puolivälissä, mutta varsin tuore tuotos on kuitenkin kyseessä.
Miss Saanan big band (mukana on peräti 12 jäsentä) koostuu ammattilaisista
ja sen kyllä kuulee, kenties hieman liiankin hyvin. Soitto kyllä toimii ja
svengaa, mutta ei siinä hirveästi vaaran tuntua ole. Meininki on lähempänä
viihdesoulia kuin syntistä ja hikistä rytmiä. Itse Miss Saana omaa
mielettömän hienon soul-äänen ja hän laulaa tyylikkäästi, mutta paikoin
olisi odottanut hieman rohkeampaa revittelyä.
Yes, We Are! on varsin kelpo levy, vaikka bändi ei sillä livefiilistään
tavoitakaan. Toisaalta tämän tyylinen musa onkin aina enemmän kotonaan
lavalla kuin omassa olohuoneessa. Jos bändi on vielä jostain syystä
tuntematon, suosittelen tsekkaamaan orkesterin seuraavan keikan. Jotain on
vialla sinussa itsessäsi jos et missään vaiheessa koe halua laittaa jalalla
koreasti.
Miki Peltola
ASA JA TOVERIT
Via Karelia
AKL
Aseistakieltäytyjäliiton julkaisemalla albumilla kuullaan päämiestä,
joka räppää selkeämmin kuin vuosiin. Ei niin, että artikulaatio olisi
edellisilläkään lätyillä ollut hukassa; nyt on kyse toisella tapaa
viestinviennin välineestä, tyylistä ja tavasta. Näille taustoille
räppääminen toki onkin luontevin esitystapa, tekijöinä kun on lähialueiden
hiphop-osaajiston hienoimpia nimiä. Lähialueiden siksi, että Suomen
ulkopuolelta kuullaan kovaa tuotantoa heti ensimmäisellä varsinaisella
biisillä Suomi Prkl. Tuon nimisen raidan selkärangan onkin pakko
tulla Ruotsista; biitti on Barabazz-mies Ken Ringin käsialaa.
Viimeisin Ken-julkaisu muuten esiteltiin kansalle sinkkubiisi Hip
hop:in kautta, sen tuottajana puolestaan jyväskyläläinen Marks.
Samainen heppu on tuottajana heti seuraavalla Asa ja Toverit -raidalla,
tekstiltään perinteisen armottomalla Eurovitunviisu:lla. Levyn
biisillä numero neljä puolestaan mikrofonissa vierailee yksi maan parhaista
emceistä kautta linjan; useammastakin pietarsaarelaislähtöisistä
kokoonpanosta tuttu Eetee. Jos nyrkit voisivat auttaa on yksi
levyn tasapainoisimmista tekeleistä.
Tasapaino on ylipäänsä avainsana tätä levyä kelatessa, sikäli kuin sen
jaksaa Asan ajatusviitevyöryn keskeltä esiin kaivaa. Kaivuutyö on joka
tapauksessa tällä kertaa huomattavasti kevyempi kuin vaikkapa
Loppuasukas-levyn kohdalla. Nälkää vieläkin fokusoituneemman albumin
odotteluun kuitenkin jää edelleen.
Niko Toiskallio
PLACEBO
Battle for the Sun
Dreambrother
Puhuessaan uudesta Battle for the Sun -albumistaan Placebo on itse korostanut sen positiivista tunnelmaa ja eroa Medsin sisäänpäinkääntyneeseen synkkyyteen. Näin saattaakin olla bändin itsensä näkökulmasta ja ehkä joissakin kohdissa uuden levyn astetta pirteämmissä lyriikoissa, mutta muuten uutukainen on suurimmilta osin taatun tuttua Placebo-soundia.
Massiivisesta äänimaailmasta kilpailtaessa levy kamppailee kärkikastissa, olivatpa sen kumppanit mitä tahansa. Kun Julien taittuu elektronissävytteisestä alustaan kohti pateettisiksi yltyvien jousien ja kuoron siivittämää kertosäettä, tuntuu, että suurimmatkaan areenat eivät tarjoa riittäviä puitteita. Koko levyn leimaaminen yksin megalomania-ähkyn täyttämäksi möhkäleeksi tekisi kuitenkin vääryyttä teokselle, joka on itse asiassa yllättävänkin linjakas kokonaisuus. Esimerkiksi toisena kuultava Ashtray Heart on melodisesti mielenkiintoinen ja hyvällä tavalla placebomainen kappale ja For What It's Worthissa on vinkeä Depeche Mode -henkinen tunnelma. Onnistuneesta kokonaisuudentunnusta huolimatta levy on kuitenkin aika ajoin kiistämättömän tylsä. 13 biisiä ja 52 minuuttia on yksinkertaisesti liian pitkä, ellei sisältö ole tiivistynyt puhtaiksi timanteiksi.
Placebo pystyy vaivatta osoittamaan uudella levyllään, että se ei ole pelkkä menneisyyden haamu, vaan 15-vuotisen uransa jälkeenkin luovana pysynyt rockbändi. Kokonaisuus on enemmän kuin osiensa summa, mutta tässä tapauksessa se ei vielä kerro kovinkaan paljon.
Ilmari Ivaska
