Marilyn Manson lähtee jälleen tien päälle myös Euroopassa. Provokatiivinen artisti esiintyy Helsingin Hartwall Areenalla keskiviikkona 11. marraskuuta. Konsertin liput tulevat myyntiin maanantaina 31. elokuuta Lippupisteessä. Lipun hinta vaihtelee 49-51 euron välillä.
Marilyn Mansonin uusin levy The High End Of Low julkaistiin toukokuussa. Manson on
itse kuvaillut levyä jopa optimistiseksi verrattuna aikaisempiin julkaisuihinsa -
tosin optimismi ei taida silti edelleenkään kuulua miehen varsinaiseen sanavarastoon. Edellisen kerran yhtye nähtiin Suomessa joulukuussa 2007.