Uutiset
Uutisten tekstihaku
Hae uutisarkistosta
Meteli.net uutiset - RSS syöte

The Real McKenzies tulee.

Teksti Niko Toiskallio
To 19.11.2009 11:28

Kelttipunk-yhtye The Real McKenzies saapuu helmikuussa Suomeen. Minikiertue yltää Helsinkiin, Turkuun, Tampereelle ja Jyväskylään. Liput ovat nyt myynnissä Tiketissä ja Jyväskylän osalta Jelmun nettisivuilla.

Kanadan Vancouverissa vuonna 1994 perustettu The Real McKenzies yhdistelee perinteistä punkkia ja skotlantilaista kansanmusiikkia. Laulaja Paul McKenzie perusti bändin mielessään gaelinkielistä sana ceilidh, joka tarkoittaa McKenzien mukaan päiviä jatkuvia hurjia bileitä. Osansa bändin synnystä saavat myös McKenzien vanhemmat humoristisessa kostomielessä, sillä nämä pakottivat tämän lapsena pukeutumaan kilttiin sekä laulamaan ja tanssimaan perinteisen skotlantilaisen musiikin tahtiin.

The Real McKenzies on koko olemassaolonsa tunnettu ahkerana kiertuejyränä. Bändi on kiertänyt Pohjois-Amerikan kuudesti ja Euroopan viidesti, esiintyen täysille saleille. McKenziet ovat kiertäneet mm. Rancidin, Shane MacGowanin, NOFX:n, Flogging Mollyn ja jopa The Bay City Rollersin kanssa. Maineikkaalle Fat Wreck Chords -levy-yhtiölle levyttävä ja seitsemän albumia julkaissut bändi nähdään Suomessa nyt ensimmäisen kerran. Bändin viimeisin pitkäsoitto Off The Leash julkaistiin viime vuonna.

Rundin keikoilla lämppärinä energinen punk-rock trio Heartbreak Stereo, joka juhlistaa tällä kiertueella 1. helmikuuta julkaistavaa pitkäsoittoaan. Vielä nimeämätön albumi on jatkoa yhtyeen vuonna 2008 julkaistulle, mairittelevia arvioita keränneelle Inspiration (Back from the Dead) -nimiselle debyyttialbumille.

 

Avaa uutiselle oma keskustelu

Aihe
Viesti

Uusimmat uutiset

Stepa 2010

18.3. Läpänheittoa ja sielunhoitoa välillä vakavallakin naamalla

Stepan debyyttipitkäsoitto MC käväisi pikaisesti Suomen virallisen albumilistan hännillä ilmestyessään. Vaikka listamenestys ei päätä huimannut, kriitikot ylistivät nuoren räppärin ensimmäistä hengentuotetta l...
lue »    kommentoi »
Nosturi

18.3. Converge heinäkuussa Nosturissa

Teknistä hardcorea, metallia ja punkrockia sekoitteleva Converge palaa kahden vuoden tauon jälkeen Suomeen. Yhdysvaltalaisbändi nähdään Nosturissa tiistaina 6. heinäkuuta. Vuonna 1990 perustettu yhtye tunnetaa...
lue »    kommentoi »
Tarot: Gravity of Light

18.3. Suomen topkymppi - vk 11/10 (18.03.2010)

Vahvasti kitaravetoinen topkymppi saa uutta potkua suorilta nousijoilta. Tarotin Gravity Of Light, Lapkon A New Bohemia, Jimi Hendrixin Valleys Of Neptune, sekä Burzumin Belus nousevat kaikki uusina albumeina...
lue »    kommentoi »

18.3. Muse palaa kesällä Helsinkiin

Viime syksynä The Resistance -kiertueensa Hartwall Areenalla käynnistänyt Muse palaa kesällä Suomeen. Bändi esiintyy Helsingin Kaisaniemen puistossa ulkoilmakonsertissa maanantaina 19. heinäkuuta. Tapahtuman ...
lue »    kommentoi »
Kolmas Nainen

17.3. Real Rockperry juhlii kotimaisten voimin

Vaasassa vietetään Real Rockperry -festivaalia 16.-17. heinäkuuta. Etuliitteen Real nimeensä saanut tapahtuma luottaa kotimaisten artistien voimaan. Kahden päivän aikana festivaalilavalla nähdään muun muassa I...
lue »    kommentoi »

16.3. Blood, Sweat and Tears esiintyy Suomessa

Vuodesta 1968 lähtien toiminut amerikkalainen Blood, Sweat and Tears -yhtye esiintyy Tampere-talossa sunnuntaina 18. huhtikuuta klo 19.00. New Yorkin Greenwich Villagessa syntynyt bändi on aukonut uusia ur...
lue »    kommentoi »

15.3. Ozzy Osbourne, The Specials ja Canned Heat Ruisrockiin

Tulevan kesän Ruisrock on vahvistanut rivejään kiinnittämällä Ozzy Osbournen, The Specialsin ja Canned Heatin festivaalille. Osbourne (UK) ja Canned Heat (USA) esiintyvät Ruissalossa perjantaina 9. heinäkuuta ...
lue »    kommentoi »
Viikate 2009

15.3. Tulivuorirock purkautuu Lappajärvellä kesäkuun alussa

Lappajärvellä järjestettävä Tulivuorirock pidetään tänä vuonna 4.-5. kesäkuuta. Tapahtuman kotimaisista nimistä koostuva esiintyjäkaarti on tyylillisesti moninainen. Festivaalin varsinaisia esiintyjiä ovat lau...
lue »    kommentoi »
Nosturi

12.3. Killing Joken keikka siirtyy syksyyn

Brittiläisen Killing Joken tulevan albumin julkaisu viivästyy ja samalla yhtye siirtää keväälle kaavaillun Euroopan kiertueensa syksyyn. Näin myös huhtikuun 29. päivälle varmistunut Nosturin konsertti peruuntu...
lue »    kommentoi »

12.3. Provinssirockiin kolme ulkomaalaiskiinnitystä

Tänään perjantaina loppuunmyydylle Helsingin jäähallille soittava 30 Seconds to Mars on kiinnitetty myös tuleven kesän Provinssirockin ohjelmistoon. Yhtye astuu festivaalin päälavalle perjantaina 18. kesäkuuta...
lue »    kommentoi »

12.3. Juhannus Venomin tahdissa

Raskaan musiikin ystävien perinteistä juhannusjuhlaa, Nummirockia, saapuu tähdittämään black metal -pioneeri Venom. Brittibändi on pitkän uransa aikana käynyt lukuisia kertoja Suomessa, viimeksi vuonna 2007. K...
lue »    kommentoi »
1
Mainoskondomi.fi
X