Kotimainen punk-orkesteri No Shame järjesti tammikuun alussa Rock'n'Punk -tapahtuman Helsingin Tavastialla. Samainen ajankohta oli myös bändin uuden albumin julkaisupäivä. Meteli.net tapasi yhtyeen voimakaksikon Pekka Virtasen ja Sampsa Sarparannan muutama tunti ennen illan keikkaa.
Elämme tammikuun kahdeksatta päivää, joka on siis samalla No Shamen uuden levyn Ironing Day julkaisupäivä. Sampsa muistelee, että levyn nimeksi oli tulossa paljon huonompi vaihtoehto kunnes Pekka suihkussa ollessaan äkkäsi, että Ironing Day olisi hieno ja moniulotteinen nimi albumille.
- Siinä on sitä rautaosastoa molemmista päistä!
- Isäni käänsi sen ironiseksi päiväksi, mikä myös kuvaa loistavasti levyn sisältöä, toteaa Sampsa.
- Albumilla arkinen aherrus ja lahtaamismeininki kohtaavat.
Levyn piti ilmestyä jo vuosi sitten, mutta kun pitkäaikainen rumpali Horto päätti jättäytyä soittohommista sivuun, oli uuden patteristin löytäminen hidasta ja hankalaa, ja albumin julkaisu viivästyi. Bändillä oli kuitenkin varma tunne, että tuli tehtyä hyvä levy, joten paniikkia ei ollut - ja kuten sananlaskukin sanoo: hyvää kannattaa odottaa.
- Eikä tuollainen levy vuodessa vanhene, toteaa Sampsa.
- Niin, ja näihin lykkäyksiin on jo totuttu, naurahtaa Pekka. - Kerran hajos kovalevy ja jouduttiin vetää laulut uusiksi. Ja sit edellisen levyn nauhoitusten aikana Sampsalta lähti ääni moneksi kuukaudeksi.
- Itse asiassa tän levyn äänittäminen oli todella helppoa ja kivaa. Ongelmat tuli vasta sen jälkeen, nauraa Sampsa.
- Meille toi levyjen teko on enempi sellaista päiväkirjahommaa. Julkaisun venyminen ei haitannu. Paljon vaikeampaa oli kun ei päässy soittamaan keikkoja.
Punainen lanka
Silloin kun albumi on valmis, katsoo No Shame jo seuraavan kulman taakse. Sampsa kertoo, että vaikka aina sen viimeisimmän levyn biisejä soitetaan keikoilla koko ajan, raksuttavat aivot jo uusien kappaleiden parissa. Vaikka eletään albumin julkaisupäivää, alkaa bändillä olla jo levyllinen uusiakin ralleja valmiina.
- Meillä on aina ollut tuossa mielessä hyvä tilanne. Biisejä syntyy niin paljon, että aina on valinnanvaraa mitä levylle laittaa. Joskus on jäänyt hyviäkin kappaleita pois, mutta niitähän voi laittaa sit myöhemmille julkaisuille, naurahtaa Sampsa ja pohdiskelee samalla, että toivottavasti uudesta levystä ei tullut liian pitkä.
- Kymmenen biisiä on toimiva kokonaisuus. Kakstoista, niinku tällä levyllä, alkaa olla aika maksimi. Jos sen yli menee niin yhtenäisyys hajoaa helposti. Meillä on kuitenkin parilla viimeisellä levyllä ollut joku juju, selkeä punainen lanka jota seurata.
Ironing Daylla tuo lanka on sota, kuten Sampsa lehdistötiedotteessa toteaa. Heitän huumorilla, että onko tämä albumi No Shamen "sota apatiaa vastaan".
- On, kuuluu Sampsan lyhyt vastaus. Hetken päästä mies kuitenkin jatkaa:
- Ironian ymmärtäen, mutta ilman ironiaa. Onhan levyllä myös biisi nimeltä Fuck the System. Se on sanottu jo monta kertaa, mutta me sanotaan se vielä uudelleen.
Lyriikoita silmäillessä tulee fiilis, että yleisellä, yhteiskunnallisella tasolla on vain häviäjiä, ei voittajia, mutta henkilökohtaisella, yksilön tasolla voi voittaa - ainakin hetkellisesti.
- Voi voittaa pitkäksikin hetkeksi, korjaa Sampsa.
- Kaiken voi vielä voittaa! Edellinen levy oli synkissä syvyyksissä kahlaamista, mutta tämä esittelee No Shamen tsemppipuolen. Tehtiin tarkoituksella vähän valoisampi lätty.
Bändin musiikissa on aiemminkin ollut "tsemppiä" kiitettävästi, mutta lyriikat ovat puhuneet korutonta ja toivotonta kieltä.
- Musa on kuitenkin puolet viestistä. Musiikki menee sydämeen ja sanat aivoihin, filosofoi Sampsa.
Täyttä Ratsiaa?
Vaikka Ironing Day onkin edeltäjäänsä positiivisempi yleisilmeeltään, niin ei tässä vieläkään kukkaiskedolla ilakoida tai trendibaareissa hymyillä. Edellisen levyn pahimmasta keski-iän masennuksesta - kuten Sampsa itse asian muotoilee - on selvitty, mutta ei "systeemi" vieläkään kannusta tsemppimeininkiin.
- Ehkä seuraava levy on sit sitä itseään, nauraa Pekka.
- Joo, elämänriemua, täyttä Ratsiaa! Nyt vielä silitetään katujyrällä eikä silitysraudalla, heittää Sampsa, mutta vakavoituu sitten.
- Biisi nimeltä Time kiteyttää levyn idean henkilökohtaisista onnenhetkistä, johon kuuluu ystävät ja hauskanpito. Toinen ääripää on jo mainittu Fuck the System, joka kertoo kapitalismin perustuvan väkivaltaan ja oman hyödyn tavoitteluun.
Systeemille haistatellaan muissakin biiseissä, eikä vähiten avausraidalla Better Drunk than Part of the Machine, jonka kertosäkeessä hoetaan kappaleen nimeä - mutta selvällä suomenkielellä. Sampsa selventää, että eivät he tietenkään ylenpalttiseen päihteiden käyttöön ketään yllytä, vaan biisi sanoo ei moralisoinnille. Suomen kieltä mies selittää sillä, että hän kirjoittaa usein lyriikoita ensin suomeksi ja sitten kääntää ne englanniksi. Nyt palanen suomea jäi kun Pekka ja silloin vielä bändissä ollut Horto vakuuttivat epäilevälle Sampsalle sen olevan hyvä juttu.
- No, mä olenkin tän bändin tosikko, mies hymyilee.
- Totta. Me muut aina yllytetään, että sit down and relax, smoke a joint, nauraa Pekka.
- Mut siis kyllähän näissä hommissa täytyy osata nauraa itsellensä. Hulluksihan tässä tulee jos ottaa kaiken niin tosissaan.
- Viimeisen kymmenen vuoden aikana on tässä bändissä vuorotellen mennyt jonkun elämä päin helvettiä ja huumori on auttanut pitämään pään pinnalla. Alkuaikoina mä ajattelin, että ironia vesittää sanomaa, mutta eihän se niin ole, päinvastoin. Esimerkiksi joku Anti-Flag on saarnannut samaa propagandaa jo kymmenen levyn verran, niin kyllähän siinä alkaa jo miettiä, että eikö noi ajattele mitään muuta. Sit on jotku sellaset bändit kuten All ja Descendents, jotka on ihan pellehermannimeininkiä, mutta niillä se ironia vahvistaa sitä sanomaa ja kokonaiskuvaa.
Keskisormi pystyssä
Painava asia, tai "sanoma" on aina ollut olennainen osa No Shamen olemusta. Yhteiskunnan epäkohtia puidaan monelta kantilta. Yksi erikoisin kapinan kohde, ainakin näin äkkipäätään ajateltuna, on yhtyeen kielteinen suhtautuminen myspace-sivustoon. Ihmettelen, että eikö sivujen olemassaolosta ole hyötyä ennen kaikkea bändille itselleen, mutta Sampsa toteaa huonojen puolten olevan hyviä suurempia.
- Mikä loppujen lopuksi on se hyöty pienillekään bändeille?
- Niin, siellä on miljardeja pikkubändejä, joten miten sieltä muka löytää ne hyvät?, kyselee Pekka.
- Viimeks kun meiltä kysyttiin miksei meillä ole myspace-sivuja sanoin, että me halutaan jengin tulevan keikoille. Myspace on yks iso heinäkasa mistä on vaikea löytää mitään hyvää. Mitä hyötyä siitä on jos joku pikkupunk-bändi on jonku Strummerin ja Clashin kaveri? Onko se nyt siistiä?
- Ja normaalit nettisivut ajaa aivan saman asian. Sä voit sinne laittaa musaa niin paljon ku haluat, toteaa Sampsa.
- Myspace on Rupert Murdochin omistuksessa ja kyllähän se sillä rahaa tekee. Sivut on mainoksia täynnä. En mä ainakaan halua, että mun musan tahtiin mainostetaan jotain paistinpannuja. En anna omaa taidetta kapitalismin käyttöön. No niin, setä innostui taas saarnaamaan, karttakeppi vain puuttuu! Mutta siis niin kauan kuin siellä on mainoksia, se ei ole ilmaista.
- Pirate Bay ja muut sellaiset sivustot on hyviä, niissä ei ole mainoksia. Ne on niitä, joilla on keskisormi pystyssä, toteaa Pekka.
- Se on fuck the system. Tää "systeemi" kääntää kauniitkin ideat riistoksi. Horto, vanha kommunisti, ois nyt ylpeä meidän puheista jos ois vielä bändissä, päättää Sampsa vuodatuksensa hymyillen.
