Tässä artikkelissa Meteli.netin toimitus nostaa esiin tavalla tai toisella mielenkiintoisia albumi- ja DVD-julkaisuja.
Tammikuussa mukana ovat Deathbound, Jussi Fredriksson, Slaughterhouse, Lightman ja Husky Rescue.
HUSKY RESCUE
Ship Of Light
Catskills Records
Husky Rescue on yhtye, jonka väripaletissa ei ole aiemmilla
albumeilla ollut kuin kuulaita pastellivärejä. Bändin kolmannella
studioalbumilla tuo värivalikoima ei laajene mihinkään, vaan
kokonaisuudet rakentuvat yhä herkästi samoista osasista. Tätä taustaa
vasten tuntuu käsittämättömältä, miten tuoreelta bändi yhä kuulostaa.
Ship of Light ei tarjoa välttämättä bändiltä mitään uutta,
mutta miksipä pitäisi, jos jälki on näin kaunista.
Kymmenen kappaleen kokonaisuus polveilee kuiskauksenomaisesti
hyväilevistä hissutteluista ponnekkaampiin rykäyksiin, kuten Fast
Lane ja Man Of Stone. Kappaleet onnistuvat menevyydestään
huolimatta säilyttämään rauhan, joka levyltä huokuu. Vaikka bändin
musiikissa on eittämättä pompöösejä piirteitä, se lumoaa puoleensa.
Tekee mieli upota sohvatyynyihin ja vetää villasukat polviin asti. Ei
haittaa, vaikka ulkona on harmaata ja pirun kylmä. Ja töitäkin pitäisi
tehdä.
Eskapismia. Sitä bändi tarjoaa jälleen hienovaraisesti annosteltuna.
Henri Turunen
SLAUGHTERHOUSE
Slaughterhouse
One Records
Helsingissä 31. tammikuuta esiintyvät Joell Ortiz, Royce Da 5'9",
Joe Budden ja Crooked I muodostavat katurapin 2000-luvun
superyhtyeen. Tai muodostaisivat, jos vaivautuisivat tekemään
Slaughterhousesta sellaisen. Nyt nelikko, jonka jäsenet ovat kaikki
tahoillaan todistaneet voimansa, luottaa liikaa nimilistan kantavuuteen
sinällään. Itse asiassa tuntuu käyvän tähän nähden päinvastoin; tekijät
syövät toistensa tilan niin, että vain harvoilla levyn raidoista on
minkäänlaista painoarvoa.
Koko nelikon maine perustuu ilkeille battletyyleille, joita on pidemmän
päälle rasittavaa kuunnella levyltä. Mixtape-tyyppisillä, lyhytikäisiksi
alun perinkin tarkoitetuilla julkaisuilla vihaiset sanankäänteet huvittavat
aikansa, mutta varsinaisella albumilla odottaisi tämänkin tyylin edustajilta
oikeita biisejä.
Slaughterhousen ilmeisen nopeasti kootulla debyytillä onnistuneet raidat
ovat vähissä.
Hävyttömän ilmeinen hittihaku The One onnistuu tehtävässään, ja
mikäli sensorit keksisivät tavan hioa räävitöntä tekstisisältöä
pehmeämmäksi, saattaisi kyseessä olla iso menestys.
Niko Toiskallio
JUSSI FREDRIKSSON
Busy Turtles
Fredriksson Music
Suomalaisella jazzilla tuntuu pyyhkivän hyvin. Uusia taitureita nousee
esiin jatkuvalla syötöllä. Kosketinsoittaja Jussi Fredriksson
on yksi näistä uusista nimistä. Vaikka hän on jo kymmenisen vuotta
ehtinyt vaikuttaa suomalaisella jazzkentällä, vastikään hän julkaisi
ensimmäisen omaa nimeään kantavan albumin. Busy Turtles on
taidokas albumi, jossa on myös tunnetta. Paikoin kuitenkin tunnelma
meinaa upota loputtoman soittoryöpytyksen alle.
Tero Saarti trumpetillaan ja Teemu Viinikainen
kitarallaan luovat hienon melodioiden vuoropuhelun Fredrikssonin
retrokosketinsoittimien kanssa. Välillä instrumentaatio polveilee jopa
progressiivisen rockin suuntaan. Soitossa on koko ajan läsnä
tietynlaista vaaran tunnetta, mikä pitää sen mielenkiintoisena. Tämä
jatkuva jännitys kuitenkin on paikoin myös läkähdyttävää, vaikka
hengitystaukoja matkan varrella onkin. Ehkä muutama totaalisempi
pysähdys olisi tehnyt poikaa kokonaisuudelle. Maaliin pääsyn jälkeen
jää kuitenkin nälkä kuulla lisää.
Henri Turunen
LIGHTMAN
Natural Notes
Fat Belt
Huolimatta sinkkumenestyksestä, en ollut uskoa Lightmanin melodica-dubin
kantavuuteen albumimitassa. Vuonna 2004 ilmestynyt debyyttipitkäsoitto
Spring Time löi kuitenkin skeptikkoa sormille, kestäen soitossa
pitkään. Augustus Pablon hengessä soinut levy vakuutti, muttei
siltikään luonut suuria odotuksia jatkosta.
Natural Notes laajentaa perspektiiviä, vaikka tekijät sitä edelleen
instrumentaalireggae-julkaisuksi kutsuvatkin. Paino on otsikon mukaisesti
nimenomaan luonnollisuudessa, akustisuudessa ja meditatiivisessa
poljennossa, osui se sitten musiikilliselta genremääritelmältään mihin
lokeroon tahansa.
Kolmentoista biisin joukosta erottuu nopeasti Laws Of Nature,
jonka tasapaino luo uskoa aiheeseensa kaikesta maailmanmenosta huolimatta.
Koko albumi pysyy tiukan lempeästi maan pinnassa kiinni, ja muistuttaa
samasta mahdollisuudesta myös kuulijalleen.
Niko Toiskallio
DEATHBOUND
Non Compos Mentis
Dynamic Arts Records
Jo vuosia Deathboundin kanssa samoille tonteille on pesinyt kotimaisittainkin niin paljon jos jonkinlaisia vitsauksia, että erottuminen on hyvin vaikeaa. Deathbound kuitenkin jälleen todistaa olevansa sikäli alkukantainen voima, että bändi menee heittämällä kastinsa säälimättömimpään päähän myös uusimmallaan.
Kain ja Samin operoidessa nykyisin myös tätä orkesteria tunnetummilla tonteilla on ilahduttavaa, että aikaa ja keskittymiskykyä riittää myös Deathboundille, olkoonkin, että tämä tarkoitti kahden viimeisimmän levyn välillä jonkin verran hiljaiseloa. Ne, jotka Kain ärjyntään ovat tutustuneet Deathchainissa, tulevat yllättymään taatusti siitä, kuinka erilaisia ääniä mies tässä yhtyeessä päästelee. Toisenlainen lähestymistapa laulantaan antaa ääneen lisää jyhkeyttä ja miestä on pakko hehkuttaa yhdeksi kotimaan parhaimmaksi.
Materiaalin vanhakantaisuus on viehättävää ja vauhti huumaavaa. Melodioiden kierous tekee biiseistä erityisen herkullisia. Jollet usko, katso vaikkapa raidat Hell Could Be The Cure, The Wave Called Misery tai A Better Tomorrow.
Hanna Valjakka
