Tämän hetken maailman suurimpiin rockyhtyeisiin kuuluva Green Day on vahvistunut Helsingin Kyläsaaren (Kalasatama) suurkonsertin esiintyjäksi tiistaille 8. kesäkuuta. Liput tulevat myyntiin keskiviikkona 10. helmikuuta Lippupisteessä ja Tiketissä.
Green Dayn konsertti Kyläsaaressa on jatkoa yhtyeen viime vuonna alkaneelle
menestyksekkäälle 21st Century Breakdown -kiertueelle. Viime keväänä julkaistu
21st Century Breakdown -albumi nousi listakärkeen ympäri maailmaa mm. Know Your
Enemy- ja 21 Guns -hittien siivittämänä. Sunnuntaina levy voitti Los Angelesissa Grammy -palkinnon Best Rock Album -kategoriassa. Suomessa levy on myynyt tähän mennessä yli 15 000 kappaletta.
Green Dayn Suomen keikkaa on saatu odottaa vuosia, sillä bändi on esiintynyt meillä ainoastaan kerran, konsertoiden Helsingin Jäähallissa vuonna 1995.
Konserttipaikka Kyläsaari sijaitsee entisellä Sörnäisten sataman alueella
Kalasataman metroaseman pohjoispuolella. Konserttialue on Kalasataman tulevaa asuin-
ja toimistoaluetta. Aidattua aluetta on käytetty maahantuotujen autojen
väliaikaisvarastona, mutta se on tällä hetkellä kokonaisuudessaan tyhjänä.
Kyläsaaren kenttä soveltuu sijaintinsa ja tasaisuutensa puolesta hyvin konserttien
järjestämiseen.
Osoitteeseen www.greendayhelsinki.fi päivitetään keväämmällä tarkempaa tietoa
alueesta ja sinne saapumisesta.