Wedding Crashersin nimi pullahti musiikkimaailmaa seuraavan yleisön silmille vuonna 2009, kun yhtye voitti niin Ääni ja Vimma- kuin Alkupiste-bändikilpailut. Yhtye kuulosti tuolloin monien korviin valmiilta tapaukselta. Debyyttialbumia kolmikolta saatiin odotella kuitenkin aina tämän vuoden syyskuun loppuun asti, sillä bändi itse koki nyt sopivan ajan koittaneen. Meteli.net tapasi yhtyeen aurinkoisena syysaamuna oululaisen hotellin huoneessa.
Olemme sopineet tapaamisen aamuksi yhtyeen kanssa. Bändi on edellisenä iltana ajanut pääkaupunkiseudulta Ouluun pistokeikalle, joka tapahtuisi perjantaina kello 14:30 kaatopaikan viereisellä jättömaalla. Tällainen keikka jäisi ehkä joiltain muilta bändeiltä väliin, mutta tämä kolmikko on ennakkoluulottomasti lähtenyt matkaan. Olen saanut yhtyeestä niin veijarimaisen kuvan, että päätän ottaa artikkeliini hivenen erilaisen lähestymistavan.
Aamuista lämpöä hehkuvan hotellihuoneen televisiossa pyörii kristillinen TV7, joka tarjoaa varsin mielenkiintoista animaatiokuvitusta haastatteluhetkemme taustalle. Bändi innostuu, kun kerron, että alamme ennustamaan tulevia. Aikajänne ennustuksella jatkuu aina joulukuuhun 2012 asti. Tällöinhän erinäisten lähteiden pohjalta tulisi Maya-ennustusten mukainen maailmanloppu, joten mitäpä sitä sen pidemmälle tulevaa pohtimaan. Bändin pojat heittelivät arvailuja tulevaisuuden koitoksista yksissä suin ilmoille, joita yritin oraakkelimaisesti kirjata ylös.
Lokakuu 2011
"Olemme pelastaneet formaattina CD:n. Myös muut hyljätyt tai uhanalaiset formaatit, kuten Beta-nauhat ja MiniDiscin kaipaavat pelastusta, mutta CD tulee pelastumaan uuden albumimme myötä. Bändin rumpali Petri viettelee neidon, koska hänen on pitänyt viime ajat keskittyä levyn tekemiseen eikä aikaa viettelylle ole jäänyt."
CD-formaatin pelastava yhtyeen debyyttialbumi This Is What You Wanted näki päivänvalon keskiviikkona 28. syyskuuta. Kuten jo ingressikappaleessa mainitsin, monet odottivat levyä jo paljon aiemmin.
- Kyllä sitä meillekin ehdoteltiin monesta suunnasta, että julkaiskaa jo levy. Heti silloin bändikilpailujen aiheuttaman hypen jälkeen. Ei kuitenkaan tuntunut vielä silloin oikealta ajalta, toteaa peittoihin kääriytynyt Petri.
- Ei kiinnostanut lähteä mukaan siihen hypeen vain sen hypen takia. Ja toisaalta emme olisi kyllä pystyneet tekemään levyä näin hyvin, jos se olisi tehty silloin. Emme esimerkiksi olisi pystyneet soittamaan kappaleita livenä purkkiin, kuten nyt teimme, jatkaa kokolattiamatolla istuva Esa.
Tammikuu 2012
"Herätään hirveässä krapulassa uuteen vuoteen. Petri viedään vankilaan "ihan perus"-syystä. Jätkät ovat soittaneet 100 keikkaa musiikkia kouluissa, joten basisti-laulaja Oskari lähtee latautumaan Costa Ricaan. Samalla hän yrittää sovitella Maya-pappien kanssa tulevaa maailmanloppua, että jos ei sittenkään."
Tammikuussa on kulunut jotakuinkin saman verran levyn julkaisusta kuin haastatteluhetkellä on vierähtänyt levyn äänityksistä. Albumin ilmestyminen tuntuu bändistä miellyttävältä pienen odottelunkin jälkeen.
- Levy on tuntunut jo kerran upealta, kun se silloin tehtiin. Nyt on tietynlainen suvantovaihe menossa fiiliksissä, mutta toki se mukavalta tuntuu, että levy julkaistaan, Esa tuumii.
- Helpottava olo, kun vihdoin voi puhdistaa pöydän kaikista tähän levyyn liittyvistä asioista, Oskari jatkaa.
- Levykaupassa levyhyllyssä oleva oma levy voi olla myös hyvä keino viettelyyn, Petri virnistää.
Huhtikuu 2012
"Soitamme laivabändinä Karibian risteilyllä, missä bändi inspiroituu calypsohenkisestä musiikista. Petrin lokakuussa viettelemä neito ei kestänyt vankilareissua, joten hän on lähtenyt. Neito tosin ei löydä yllättävää lohduttajaa."
Ennustuksessamme on kulunut vuoden päivät levyn Finnvoxilla järjestetyistä äänityssessioista. Albumin tuotti tuolloin Antti Lehtinen ja Arto Tuunela. Muistot levytyssessioista ovat hyvät, vaikka välillä räiskyvämpiäkin hetkiä koettiin.
- Se oli palkitsevaa aikaa. Muun muassa Tommi Läntinen kehui mun tohveleita, muistelee Esa ja jatkaa: Mutta oikeasti tuottajat olivat kyllä ratkaisevassa asemassa levyn suhteen.
- Välillä saattoi olla joku otto, joka tuntui itsestä tosi huonolta, niin ne oli siellä, että nyt meni hyvin purkkiin. Ja sitten kun sitä kuunneltiin, niin todettiin, että tosiaan se on siinä, Oskari säestää.
- Jos me välillä siellä tulistuttiin, Artolla oli sellainen zeniläisen rauhallinen ote, jonka avulla pystyttiin aina palaamaan raiteille, Petri kertoo.
Sessioista jäi mieleen myös runomainen mietelmä, jonka Esa halusi kanssamme jakaa.
- Välillä on vaikeaa, mutta ei se ole niin vakavaa.
Kesäkuu 2012
"Kierretään suomalaisia ja ulkomaisia festivaaleja. Esa niittää satoa. Petri kirjoittaa kappaleita Riston ja Ninni Luhtasaaren kanssa. Noel Gallagher esiintyy yhdessä bändin kanssa, sillä kyllähän Noel kiinnostaa aina."
Jos yhtye aikoo lähteä näin aktiiviseen keikkailuun, on henkilökemioiden loksahdeltava kohdilleen. Se ei sinänsä ole ongelma, sillä kolmikko hengailee keskenään myös bänditoiminnan ulkopuolisessa maailmassa. Silti eri asioita puidaan niin paljon, että joukkiosta saisi helposti tehtyä Metallican Some Kind Of Monster -tyylisen dokumenttielokuvan.
- Me olemme aika terapiahenkinen yhtye. Välillä on sellaista lapsellista turhautumista, jota sitten vatvovaan joukolla. Me keskustellaan varmasti huomattavasti enemmän asioista kuin bändit noin keskimäärin tekevät, kertoo Esa.
Syyskuu 2012
"Oskari on epäonnistunut synnyttämään sopua Maya-pappien kanssa, joten valmistaudumme maailman loppuun. Teemme toisen albumin, joka tulee olemaan helppo levy tehdä. Albumi syntyy teemalla 'parempi kertarytinä kuin ainainen kitinä'".
Monille bändeille juuri kakkosalbumi on se vaikein. Onnistuneen debyytin jälkeen on vaikea saada otetta siihen, pitäisikö jatkaa samoilla raiteilla, uudistua vai yllättää. Wedding Crashers ei koe tätä ongelmaa.
- Meillä tämän ekan levyn kohdalla oli tarpeeksi tällaista kitinää, joten luulen, että se oli se meidän vaikea albumi. Tästä on nyt helpompi lähteä eteenpäin ja seuraava levy tulee valmiiksi huomattavasti kevyemmin, Petri kertaa.
Joulukuu 2012
Maailmanloppu tulee. Kokeillaan eri uskontoja ja seksuaalisia suuntautumisia. Katsomme onnellisena taaksepäin elämää. Muut lähtivät opiskelemaan tai töihin. Me perustettiin bändi ja opittiin sen kautta perusasiat.
Niin mitäpä tähän enää mitään kirjoittamaan. Mainion epämääräisesti alkanut haastattelutilanne tuotti sen verran sekavan lopputuloksen, että ei kai tähän loppuun voi muuta enää laittaa kuin Wedding Crashersin vinkit elämää varten:
1. Keitetyn kanamunan voi kuoria helpoiten tekemällä molempiin päihin reiän ja puhaltamalla munan ulos. Myös banaanin kuorimiseen on nopeampi keino.
2. Paranna kahvin laatua, parannat elämää. Hommaa mutteripannu.
3. Rentoutukaa ja virkistykää!
4. Luomistyö on kuin vesihana. Vesi voi olla ruosteista tai viemäri tukossa, mutta aina sitä vettä lopulta tulee. Avaa hana.
5. Kyseenalaista rajoittavat näkemykset
Kuvat: Lassi Kaaria