Progressiivisen metallin sanansaattaja Barren Earth on ehtinyt urallaan toiseen albumiinsa, joka kantaa nimeä The Devil's Resolve. Siinä oli syytä tarpeeksi ottaa yhteyttä orkesterin jäseniin ja ehdottaa tapaamista. Meteli.netin uhreiksi valikoituivat laulaja Mikko Kytömäki sekä kitaristi Janne Perttilä. Elämme maaliskuista perjantaita ja heput ovat juuri valmistautumassa kevään ensimmäiseen keikkaan. Harvakseltaan keikkailevan orkesterin jäsenet odottavat tulevia vetoja innokkaasti.
- Fiilikset on hyvät. Tämän illan Tavastian veto on ensimmäisiä keikkoja, missä soitetaan uuden levyn biisejä. Jos ei ois paska housuissa niin ois pupu, muotoilee Janne tunnelman sanoiksi. Mikko rauhoittelee, että homma on hallussa, ovathan he treenanneet sillä viikolla peräti kahdesti.
- Niin, ja eihän siitä oo ihan vuottakaan, kun studiossa runkattiin näitä biisejä, nauraa Janne ja jatkaa, että nyt on sellainen varovainen odotus, että kappaleet voisivat toimiakin keikoilla.
- Kohta se nähdään. Tänään on suuri päivä.
Ensimmäisen keikan häämöttäessä tunnelma on siis odottavan innostunut. Entä sitten kun kaikki kevään keikat on soitettu?
- Sitten on krapula, sanoo Janne lakonisesti.
- Todennäköisesti. Ja paha, jatkaa Mikko.
Janne tarkentaa vielä, että itse asiassa kevään keikkojen aikana ehtii tulla monta krapulaa, sillä kaikki vedot ovat viikonloppuina. Arki koittaa jokaisessa välissä.
- Edessä on monta jännittävää iltaa ja monta jännittävää krapulaa.
Mikko kertoo aloittaneensa tunnustelevan nestetankkauksen jo tammikuussa, joten herraa puhalluttaa huolella jo alkumetreillä. Kaksikko on sitä mieltä, että tiivis kiertue ilman välipäiviä olisi itse asiassa parempi. Ei ehdi tulla kuin yksi krapula, joka tosin saattaa olla aika massiivinen.
- Rundilla ei tuu krapulaa. Bussissa on koko ajan tasaisessa huurussa, kertoo Janne kokemuksesta, mutta Mikko painottaa, että kyllä kiertueellakin saa krapulan aikaiseksi. Positiivinen seikka on se, että arki ei koita maanantaina.
- Ja onhan se kivempi kerralla vetää kunnolla kuin puolivillaisesti vähän väliä, filosofoi Janne.
- Yleensä lauantaina alkaa vasta maistua ja sit sunnuntaina pitäis muka jo lopettaa, komppaa Mikko.
Jämäkkä ote
Näin on alkulämmittelyt suoritettu ja ensimmäiset huurteiset kumottu. Pöytämme viereen kävelee tarjoilija ja tiedustelee haluaisimmeko kenties vilkaista ruokalistaa. Mikko ja Janne kohottavat tuoppejaan ja toteavat yhteen ääneen pärjäävänsä mainiosti niillä. Mitäs sitä turhia sotkemaan eri ruokalajeja keskenään.
Barren Earthin debyyttialbumi Curse of the Red River julkaistiin pari vuotta sitten ja sen tiimoilta basisti Oppu Laine kertoi eräässä haastattelussa, että bändissä on neljä ja puoli säveltäjää.
- Toi on ehkä vähän harhaanjohtavasti sanottu... Meillä on bändissä kaksi jäsentä, jotka ei ole tuoneet kokonaisia biisejä, mutta esimerkiksi Samilla (Yli-Sirniö) on vahva panos sovittamisessa ja muussa. Kaikki siis tuovat oman panoksensa biiseihin vaikka ne onkin aina kreditoitu jollekin yhdelle tyypille, selittää Janne.
- Mä oon varmaan meistä se laiskin. En osaa enää edes soittaa kitaraa, huokailee Mikko.
- Älä ny! Sullahan oli viime treeneissä aika jämäkkä ote kitarasta, vaikka ei se kauan kestänytkään. Mutta se tamburiinin soittohan toimi mainiosti! Taisit tykätä?
- No, olihan se ihan kivaa. Oon tottunut sellaiseen...
- ...edestakaiseen liikkeeseen?
Oppu on aiemmin todennut myös, että levyllä on aina asioita, joita tekisi toisin, mutta tuolla tavalla bändi kehittyy. Mikko ja Janne hiljentyvät hetkeksi, kun tiedustelen miten tämä kehitys näkyy tuoreella kakkosalbumilla The Devil's Resolve.
- Jaa-a, tähän on aika hankala vastata... Levyhän nauhoitettiin jo viime kesänä, aloittaa Mikko.
- Yleisellä tasolla voi todeta, että aina voi oppia tekemisistään. Mutta ei tää vieläkään täydellinen levy ole. Sit jos joskus saa sellaisen aikaan, niin voi lopettaa, toteaa Janne.
- Pidin pitkän breikin enkä kuunnellut uutta levyä ollenkaan. Nyt vastikään kaivoin cdr:n esiin ja palasin sen pariin tuorein korvin. Nyt vietän henkilökohtaista kuherruskuukautta sen kanssa. Hyvä paketti! Tai kyllähän siellä ne vittumaisuudet yhä kuuluu...
- Eipä noita omia tekeleitä tuu juurikaan kuunneltua.
- Se on kyllä ihan totta.
- Harvemmin tulee kuunneltua omaa neroutta sohvalla muna kädessä. Jotenkin sitä mieluummin kattoo vaikka telkkaria, myhäilee Mikko.
Ei kiitos, persnetto
Barren Earthin jäsenillä on monta muutakin rautaa tulessa. Basisti Laine lienee ainoa, jolla ei juuri nyt ole toista aktiivisesti keikkailevaa kokoonpanoa. Herrat eivät kuitenkaan mielellään puhu Barren Earthista sivuprojektina, vaikka osalle porukasta jokin muu tuo leivän pöytään ja tämä taas vie - kuten Janne asian muotoilee. Priorisoida siis täytyy, mutta nokkimisjärjestys on varsin selkeä.
- Se joka tuo leivän pöytään ajaa tietenkin muiden edelle. Se on näitä elämän karuja tosiasioita, myöntää Janne.
- Jos kysytään Lieksaan keikalle samana päivänä, kun jollain on joku iso festarikeikka, niin ei tarvi paljon arpoa. Se on selkeä peli. Mutta meillä on oma bändikalenteri, jonka pohjalta säädetään, kertoo Mikko.
- Ei toi priorisointi oo mikään ongelma. Se kuuluu tän kaaoksen luonteeseen.
Välillä on tosin jouduttu käyttämään tuuraajia. Kitaristeja lähinnä mutta ainakin kerran on ollut tuuraava rumpalikin. Janne miettii, että yllättävän vähän on joutunut pyytämään apua ulkopuolelta, mutta Mikko nauraa siihen, että eipä niitä keikkojakaan ole niin hirveästi ollut. Eikä ole tulossakaan. Olisiko herroilla sitten intoa toimia aktiivisemmin tämän orkesterin parissa?
- Sellainen halu tulee välillä. Ja sit me vilkutetaan ku se menee ohi, nauraa Janne.
- Viime vuoden Jenkkirundi oli kyllä hieno, kaikesta paskasta huolimatta. Oishan se mahtavaa mennä pitkin maita ja mantuja mutta taloudelliset seikat pitää huolen, että tällä "superbändillä" moinen ei oo mahdollista, toteaa Mikko.
- Pitäis olla vielä 17-vuotias ja naiivin innostunut, että jaksais. Ei tuolla enää viitsi persnetolla vetää ympäriinsä.
- Joo, ei oo varaa henkseleitä paukutella. Metallibändejä on niin vitusti. Massaan hukkuu. Ja vaikka ois Kreatorin kitaristi bändissä, niin ei se paljon auta.
- Eikä me tällä kokoonpanolla haluta kehuskella. On sillä tietty pari levyä myyty mutta ei sillä oo suurta merkitystä.
Mikko tuossa jo hetki sitten mainitsikin - vaikkakin lainausmerkeissä - termin "superbändi". Barren Earthin kohdalla tämä leima on varsin tiukassa, sillä löytyyhän herrojen taustalta em. Kreatorin ohella myös sellaisia orkestereita kuten Amorphis, Swallow The Sun, Moonsorrow ja muutamia muita. Milloin bändistä pystytään puhumaan ilman näitä etuliitteitä?
- Ei ikinä. En näe sellaista tapahtuvan, töksäyttää Mikko.
- Ehkä siinä vaiheessa ku kaikki jo tietää ketä tässä bändissä soittaa. Ehkä siinä vaiheessa ei enää tarvi hokea tuota litaniaa, heittää Janne toiveikkaasti.
Superbändin leima ei ärsytä, sillä se on ja pysyy. Tuo on seikka mihin on helppo tarttua, joten totta kai siihen usein tartutaan. Joten minkäs teet?
- Tosin onhan sitä välillä mukava huomata, että jossain arvioissa tai haastatteluissa on perehdytty meidän musiikkiin eikä noihin ulkoisiin seikkoihin. Nyt tokan levyn tiimoilta ei tuo kokoonpanoasia oo ollu niin paljon esillä, sanoo Janne.
- Toisaalta onhan se jonkinlaista mainosta molemmin puolin. Ei mua ainakaan jaksa ärsyttää toi. Aivan sama, tokaisee Mikko.
- Niin, ei meistä kukaan oo kuitenkaan mikään megatähti. Me ollaan pikkubändissä soittavia hevityöläisiä.
- Katkeria työläisiä. Miksi emme tehneet levyä vuonna 92?
Hyvät kysymykset
Tähän haastatteluun valmistautuessani törmäsin jälleen seikkaan, joka on askarruttanut minua pitkään, eli miksi valtaosa bändihaastatteluista on niin tylsiä? Tiedustelen seikkaa Mikolta ja Jannelta. Jälkimmäisellä on asiaan jonkinlainen teoria.
- Fanien mielestä bändiä ei osaa haastatella kukaan muu kuin toinen fani. Journalistit kysyy aina samoja kysymyksiä, koska ne ei oo tarpeeksi perehtyny aiheeseen. Ja sit jutut tietty muistuttaa toisiaan.
- Nykymaailman vallitseva ilmapiiri on sellainen, että jos naama on julkisuudessa, niin ei voi sanoa mitä oikeesti ajattelee, pohdiskelee Mikko.
Janne heittää, että maailma tarvitsee enemmän mattinykäsiä. Silloin tarinat kirjoittaisivat itse itsensä.
Lopuksi toimittaja sysää vastuun kokonaan pois itseltään ja pöydän toisella puolella olutta särpivä kaksikko saa miettiä mihin kysymykseen he ovat aina halunneet vastata. Janne ehtii ehdottaa ensimmäisenä.
- "Miksi?" Tai toinen hyvä ois "Miten?". Mä en kyllä tiedä vastausta noihin, mutta ne on todella kiintoisia kysymyksiä.
Mikon ehdotukset ovat hieman pitempiä: "Kelpaisiko sinulle viinasponssi Altialta ja uusi tukka?" tai "Pilasiko lottovoitto elämäsi?"
Nyt aletaan karata niin kauas alkuperäisestä aiheesta, että on syytä lopettaa tämä jutustelu. Yllekirjoittanut häipyy etuvasemmalle ja jättää Barren Earth -kaksikon pohtimaan vastauksia omiin kysymyksiinsä ja hankkimaan krapulaa. Arki on vielä kaukana.
