|
Cthulhu-kauhua, kauniita unia ja Hessun hatseja
|
Teksti Jukka Hätinen
Ti 11.9.2012 14:50
|

Toimiston tehosoitossa #1: Cthulhu-kauhua, kauniita unia ja Hessun hatseja
Tässä artikkelisarjassa käydään pikaisesti läpi Meteli.netin toimistolla tehosoitossa olleita mielenkiintoisia tuoreita julkaisuita. Tällä viikolla jalustalle nostetaan uudet albumit marraskuussa Helsinkiin saapuvalta Wild Nothingilta, Flow:ssa telttaa tutisuttaneelta Swansilta, tuottajakollektiivi HKI Cratesilta ja monista muista kuvioista tuttuja naamoja viliseviltä Seremonialta sekä Arkhamin Kirjastolta.
Wild Nothingin kakkoslevyä kuunnellessa mieli lepää. Jack Tatum on varmasti kuunnellut New Orderit, The Curet ja The Churchit puhki, ja Nocturnea voisikin suositella heille, jotka jakavat tämän kohtalon. Shadow, Nocturne ja Only Heather ovat albumin kauneimmat kappaleet, mutta myös kokonaisuutena Wild Nothingin dream pop kantaa ilman unilääkkeitä. Kliseisesti voisi todeta, että pyörää ei keksitä uudelleen, mutta lainailu on tyylitajuista ja onnistunutta.
Pyöristä puheen ollen HKI Cratesin sinkkulohkaisu Spessujopo ei taida niinkään liittyä teemoiltaan Helkamaan vaan pään pyörälle laittamiseen. Solonen ja Kosola toimittavat levyn hauskimmat räpit, biitiltäänkin Spessujopo on levyn parhaimmistoa. Gracias ja Staffro on toinen erinomaisesti onnistunut räppärin ja tuottajan paritus. Kemmurun ja Puppa J:n Lelu on jo niin imelä, ettei mene edes huumorilla. Hieman laidasta laitaan mennään, kuten tuottajalevyltä voikin olettaa. Monelta tällä levyllä esiintyvältä räppäriltä voisi kysyä, että onko pakko laulaa?
Laulutaidoilla ei päästä brassailemaan Seremonian debyytillä. Lähinnä kuvataiteilijana kannuksensa ansainneen Noora Federleyn ulosanti on monotonisen köpöä, mutta Seremonian suomenkielisen okkultismijytän estetiikkaan sopivaa. Vuoden kovimpiin videoihin lukeutuva singlebiisi Rock'n'rollin maailma ratsastaa yksinkertaisella riffillä ja nerokkailla sanoituksilla. Viihdyttävä puolen tunnin paketti tuhnuista soundia, Black Sabbathia ja Juice Leskistä. Epäilen kuitenkin kantavatko Seremonian siivet ikinä toiseen albumiin asti.
Samae Koskinen ja Jussi Lehtisalo esittämässä hard rockia death metal vaikutteilla ja H.P. Lovecraftin teemoilla. Tätä on Arkhamin Kirjasto. Välillä kuulostetaan vanhalta Sentencediltä, välillä Hurriganesilta, välillä Twisted Sisteriltä. Albumin anti tiivistettynä Speed, Yog Sothoth -kappaleen sanoin: You're looking for trouble? So you're looking for me, Yog Sothoth!
Syksy lienee jo iskeneen kyntensä lihaan, sen verran synkältä vaikuttaa tämän artikkelin loppupää. Flow:n Nokia Blue Tentissä äänenpaineella tuhoja tehneen Swansin kahdestoista pitkäsoitto on armoton pläjäys. The Seer tarjoaa 120 minuuttia ahdistavaa murskausta Michael Giran johdolla. Levyltä löytyy vierailevia muusikoita ex-Swans Jarboen, Yeah Yeah Yeah:sin Karen O:n ja Low-pariskunta Alan Sparhawkin ja Mimi Parkerin lisäksi toista kymmentä. Drone-surinoista kappaleita nostatellaan ja paisutellaan sietokyvyn rajoille. Välillä Gira tarjoaa kaunista kuvaa, jonka nappaa saman tien kuin tikkarin lapselta. Hengästyttävä, ahdistava, pelottava, kaoottinen... Listaa voisi jatkaa, mutta päällimmäinen pointti on, että Swans ei leiki.

Meteli.net Downloads - kuuntele ja lataa MP3-kaupasta

Uusimmat uutiset
|
Festarikausi käynnistyy tänä viikonloppuna. Raskasta musiikkia tarjoaa Steelfest, world- ja folk-osastosta huolen pitää Maailma Kylässä, dancehallit pauhaavat Wildlifessä.
Ja sunnuntaina Bon Jovi Tampereella! ...
|
|
lue »
kommentoi »
|
|
Parit rikkonaiset viikot ovat takana ja päästään takaisin nauttimaan normaaleista ja rehellisistä viikonlopuista. Keikkoja on runsaasti, niitä pääset selailemaan tästä linkistä klikkaamalla, mutta alle olemme ...
|
|
lue »
kommentoi »
|
|
Helsinki Music Marathon tuo Helsingin keskustan täyteen ilmaiskeikkoja, mutta viikonloppuun mahtuu myös isompaa ja pienempää kiinnostavaa keikkaa ympäri Suomen niiden lisäksi.
Alla noin 9 käsin poimittua menov...
|
|
lue »
kommentoi »
|
|
Vappua edeltävä viikonloppu on täynnä herkullisia keikkoja ja keräsimme samaan nippuun vappuaaton mielenkiintoisimmat menovinkit.
Alla käsin poimitut tärpit ja tästä linkistä pääset koko viikonlopun ja vapun k...
|
|
lue »
kommentoi »
|
|
|
Viikon tauon jälkeen olemme palanneet ruotuun menovinkkien suhteen. Alla perinteisesti noin yhdeksän keikkavinkkiä.
Mikäli et luota makuumme, koko viikonlopun keikkakalenteri löytyy tästä linkistä klikkaamall...
|
|
lue »
kommentoi »
|
|
Pääsiäinen, mikä ihana tekosyy viettää pidennetty viikonloppu. Pitkään viikonloppuun kaivataan tietysti menovinkkejä ja niitähän me teille tarjoamme.
Alla valitsemamme menovinkit. Koko pääsiäisen keikkakalente...
|
|
lue »
kommentoi »
|
|
Nyt alkava viikonloppu on niin aktiivinen keikkarintamalla, että suorastaan suosittelemme tutustumaan koko viikonlopun konserttitarjontaan tästä linkistä klikkaamalla!
Tässä kuitenkin toimituksen käsinpoimitut...
|
|
lue »
kommentoi »
|
|
|
Julistamme viikonlopun käynnistyneeksi nyt. Tänään Tavastialla Mokoman perustama Sakara Records juhlii 10-vuotista taivaltaan. Suurenmoiset onnittelut siihen suuntaan!
Alla muutkin keikkatärpit aina sunnuntaia...
|
|
lue »
kommentoi »
|
|
Raskas musiikki on vuoden kymmenennen viikonlopun painopiste, legendaarisia kotimaisia ja useita ulkomaanvieraita. Ajanvietettä löytyy koko viikonlopuksi toki konemusan ystävillekin.
Mikäli et luota makuumme,...
|
|
lue »
kommentoi »
|
|
|
Silminnäkijäraporttien ja suupielet vaahdoten hehkutettujen kehujen perusteella AraabMuzik järjesti viime kesän Flow Festivalin raivokkaimmat bileet. Jostain kumman syystä olin itse viereisessä teltassa totea...
|
|
lue »
kommentoi »
|
|
Perjantaina Emma Gaalaa, sekä vauhdikasta että synkkää metallia, räppiä ja elektroa. Lauantaina puolestaan fine dining kohtaa krautrockin, Ville Ahonen teatterikonsertissa sekä muuta maittavaa.
Mikäli alla mai...
|
|
lue »
kommentoi »
|
|
Koko maa Helsinki Tampere Turku Jyväskylä Kuopio Oulu Joensuu Lappeenranta Lahti Mikkeli Hämeenlinna Pori Vaasa Seinäjoki Kouvola Rovaniemi
Su
26.5.
Maailma Kylässä Kaisaniemen puisto, Helsinki
Su
26.5.
Bon Jovi (USA), Jonne Aaron Tampereen stadion, Tampere
Su
26.5.
Suffocation (USA), Cephalic Carnage (USA), Ha... Nosturi, Helsinki
Su
26.5.
Filastine feat Nova, LCMDF Virgin Oil Co, Helsinki
Ma
27.5.
Purling Hiss (USA), Sokea Piste Kuudes Linja, Helsinki
Ti
28.5.
P!nk (USA) Hartwall Areena, Helsinki
Ti
28.5.
Lucinda Williams (USA) Finlandia-talo, Helsinki
Ti
28.5.
Taikakuu M/S Viking Grace, Turku
Ti
28.5.
Jazzanti-konsertti: Jussi Fredrikssonin trio Ravintola Laulumiehet, Helsinki
Ke
29.5.
Teflon Brothers Café Mascot, Helsinki
Ke
29.5.
Emmylou Harris & Rodney Crowell (USA) Finlandia-talo, Helsinki
Ke
29.5.
Ari Koivunen plays Dio Sports Academy, Helsinki
Ke
29.5.
Eros Ramazotti (ITA) Hartwall Areena, Helsinki
To
30.5.
Terassi: Lasse Hirvi Storyville, Helsinki
Su
26.5.
Maailma Kylässä Kaisaniemen puisto, Helsinki
Su
26.5.
Suffocation (USA), Cephalic Carnage (USA), Ha... Nosturi, Helsinki
Ti
28.5.
P!nk (USA) Hartwall Areena, Helsinki
Ti
28.5.
Lucinda Williams (USA) Finlandia-talo, Helsinki
Ke
29.5.
Teflon Brothers Café Mascot, Helsinki
Ke
29.5.
Emmylou Harris & Rodney Crowell (USA) Finlandia-talo, Helsinki
Ke
29.5.
Ari Koivunen plays Dio Sports Academy, Helsinki
Ke
29.5.
Eros Ramazotti (ITA) Hartwall Areena, Helsinki
To
30.5.
Terassi: Lasse Hirvi Storyville, Helsinki
To
30.5.
Törstdag: Vilunki, Tomplex, Dioxine Waves, Ri... Kuudes Linja, Helsinki
To
30.5.
Epica (NLD), My Reflection Nosturi, Helsinki
Pe
31.5.
Deep Space Helsinki: Tripeo (NLD), Samuli K... Kuudes Linja, Helsinki
Pe
31.5.
Michel Legrand (FRA) Finlandia-talo, Helsinki
Pe
31.5.
Full House 15v.: Bolt, One Hidden Frame, SMC ... Tavastia, Helsinki
Su
26.5.
Bon Jovi (USA), Jonne Aaron Tampereen stadion, Tampere
Ke
29.5.
Pecha Kucha #8 Klubi, Tampere
Pe
31.5.
Pe
31.5.
Euro Crack, Tuuttimörkö & DJ Kridlokk, DJ Tis... Klubi, Tampere
Pe
31.5.
Pe
31.5.
Funky Buddha Festival Telakka, Tampere
Pe
31.5.
Morris & I O'Connell's, Tampere
Pe
31.5.
La
1.6.
Tampere Guitar Festival Tampere
La
1.6.
Funky Buddha Festival Tullinaukio, Tampere
La
1.6.
Funky Buddha Festival Klubi, Tampere
La
1.6.
Mushaboom (levyjulkkarit) O'Hara's Freehouse, Tampere
To
30.5.
Janne Maunu & Verner-sedän Rytmiset Esi-isät ... Red Neck, Jyväskylä
Pe
31.5.
Harjumaa, Salaiva, Wends Lutakko, Jyväskylä
Pe
31.5.
Mr Breathless & Boogie Healers Red Neck, Jyväskylä
La
1.6.
Nicole Willis & Soul Investigators Lutakko, Jyväskylä
To
6.6.
Blood-Stained, Suicidal Ride Lutakko, Jyväskylä
Pe
7.6.
Jex Thoth (USA), Sink Lutakko, Jyväskylä
Pe
7.6.
Hennariikka Syvänne & Her Orchestra London Pub, Jyväskylä
Pe
7.6.
Pronssinen Pokaali Katse, Jyväskylä
La
8.6.
Hennariikka Syvänne & Her Orchestra London Pub, Jyväskylä
To
13.6.
Sataman yö Satama, Jyväskylä
Pe
14.6.
Taikakuu Jyväshovi, Jyväskylä
näytä kaikki >>
Bon Jovi USA, Jonne Aaron • P!nk USA • Eros Ramazotti ITA • Emmylou Harris & Rodney Crowell USA • Kiss USA • 3 Doors Down USA • Mark Knopfler GBR • Rush CAN • Rockin' Hellsinki: Bryan Adams CAN, Eppu Normaali, Jonne Aaron • Rockin' Hellsinki: Status Quo GBR, Michael Monroe, Sleepy Sleepers, Los Bastardos Finlandeses • Lana Del Rey USA • Rock The Beach • Rock The Beach: Green Day USA, Queens Of The Stone Age USA, Stone Sour USA, The Gaslight Anthem USA, Palma Violets GBR, Jätkäjätkät ym. • Rock The Beach: 30 Seconds To Mars USA, Airbourne AUS, A Day To Remember USA, Mustasch SWE, Apulanta • Rock The Beach: Rammstein GER, Paramore USA, Enter Shikari GBR, Pure Love GBR, Danko Jones CAN, Rolo Tomassi GBR ym. • Toto USA • Toto USA • Patti Smith USA • Patti Smith USA • Patti Smith USA • Siirtynyt! Rihanna BRB • Maiden England: Iron Maiden GBR, Bullet For My Valentine GBR, Sabaton SWE, Ghost SWE • Melody Gardot USA • Muse GBR • Rihanna BRB • Helsinki Classic Festival: Neil Young & Crazy Horse USA, J. Karjalainen, Latebirds All Stars feat. Anssi Kela, Jonna Tervomaa, Tuomo Prättälä, Tokela • Helsingin Juhlaviikot • Robbie Williams GBR • Blockfest: Wu-Tang Clan USA, Eevil Stöö & DJ Kridlokk, Juju, Petri Nygård, Ruger Hauer, Ruudolf & Karri Koira ym. • Soundgarden USA
|