On sumuista. Kulkija saapuu syksyisen suon laitaan. Kurjet huutelevat kutsuja toisilleen, on seesteistä, kosteaa ja lämmintä. Mutta lähestyvän kuoleman, joka muuntaa mättäät pian kylmiksi ja jäätyneiksi, voi aistia. Tunnet mädäntyvän heinän ja varpujen tuoksun, näet mustaan veteen lakoavia, sään raiskaamia kaisloja.
Jalka astuu harhaan ja osuu suonsilmäkkeeseen, kulkija alkaa upota, syvälle suohon. Sieltä ne saapuvat, jylhät kitarat ja raskaasti kumisevat kirkonkellot, jotka lohduttomasti viestivät jonkin palanneen. Kulkija ei taistele vastaan ja juuri ennen loppua hän näkee edessään kylmää, valkoista valoa.
Sentenced on tullut takaisin. Toukokuun 13. päivä Oulun miehet julkaisivat seitsemännen kokopitkän levynsä The Cold White Light, seuraajan kaksi vuotta sitten ilmestyneelle Crimsonille. Edelliseen levyyn liittyneen rankan kiertämisen jälkeen bändi paloi loppuun. Oli aika pitää taukoa ja hakea hieman perspektiiviä bänditoiminnalle. Meteli.net tapasi vokalisti Ville Laihialan ja kitaristi Sami Lopakan virallisena haastattelupäivänä noin kuukausi ennen levynjulkaisua.
Haastattelujen täyttämästä päivästä huolimatta miehet olivat selvästikin rentoja ja hyvin vapautuneita. Tauko on tehnyt bändille hyvää ja sen konkreettiset tulokset ovat kuultavissa äärimmäisen monisäikeiseltä The Cold White Light -levyltä. Mutta annetaanpa herrojen itse kertoa hiukan enemmän bändin kuulumisia. Äänessä olevan miehen voi tunnistaa nimensä etukirjaimen perusteella.
Olette nyt olleet pitkällä tauolla ennen levyn tekoa. Oliko helppoa aloittaa taas soittamaan yhdessä?
V: - Oli, koska viime kiertueen häntä ja pistokeikka Istanbuliin alkoivat olla jo sillain, että alko vituttaan koko musabisnes. Me ei olla ikinä tapeltu keskenään, eikä me tapeltu sillonkaan, mutta alkoi olla jo osviittaa siihen suuntaan. Päätettiin, että se on joko tauko tai hanskat tiskiin. Kumminkin tässä ei olla enää viistoistavuotiaita, jokaisella on perhe-elämä sun muuta, tää syö sitäkin.
- Oltiin kuus kuukautta ihan, hyvä, että pidettiin yhteyttä, kun meillä kaikilla on omat kaveripiirit. Sitten se meni siihen, että alettiin soitteleen toisille, että eiköhän ruveta jo treenaamaan. Jokainen sai sen mitä haettiin, soitoninto tuli takaisin. Oli mukava mennä treeneihin ja loppujen lopuksi biisejä tuli melkein pari levyllistä. Tauko haki paikkansa just oikeaan paikkaan, koska se tavallaan puhalsi uuden liekin tähän bändiin.
S: - Ja se uudestaan aloittaminen ei ollut pelkästään helppoa vaan välttämätöntä. Kaikilla oli semmoinen sisäinen tarve, että eiköhän treenata uusia biisejä. Ja siinä vaiheessa hoksas, miten tervettä se tauon pitäminen oli. Se vei bändiä tosiaan eteenpäin.
Fanien keskuudessa saattoi jopa aistia epävarmuutta siitä tuletteko tauon jälkeen enää takaisin.
S: - Vähän niinkö Häkkisellä (naurua). No, ei me sitä epäilty hetkeäkään, että jatketaanko. Se oli koko ajan selvää.
V: - Pakko vähän ottaa happea välillä. Me oltiin tehty levy, kiertue, levy, kiertue, levy, kiertue. Ihmiset näkee, että bändi on, tekee levyjä ja menee, mutta pitäs tajuta se, että meillä ihmisen pojilla on perhe jossain ja pitäs elää. Ei siitä perhekään tykkää jos on koko ajan pois ja joutuu tasapainottelemaan sillä välillä.
S: - Eikä oma mielikään tykkää, jos koko ajan tehdään.
V: - Siinä pää pimahtaa pikkuhiljaa.
S: - Treenataan, kierretään, levytetään, treenataan uudestaan. Äkkiä ajaa päin seinää. Ja sitten se väistämättä kuuluu musiikissa.
Ja Crimsonin jälkeen teillä oli mielettömästi keikkaa, suorastaan Metallica -luokkaa.
V: - Liikaakin, aivan liikaa. Me oltiin täällä joka paikassa, Euroopassa joka paikassa. Me oltiin varmaan melkein 7 kuukautta tien päällä, ei ollu hääviä. Ei ollu Metallica -luokkaa kun heräs tupakantumppi painuneena poskeen bussin lattialta, ei ollu Metallica mielessä, koti mielessä.
Tuliko musiikkia tehtyä lainkaan tauon aikana vai syntyivätkö biisit vasta yhteen palaamisen jälkeen?
S: - Tuli ja ei. Sinä voit kertoa siitä, että tuli.
V: - Mulla tuli projektibändi, josta mä puhun sitten kun sen aika tulee. Mutta kukin teki kun teki. Itellä meni kolme-neljä kuukautta, ettei mitään. Musta tuli isä sillä välillä, elin normaalia perhe-elämää, menin ihan oikeisiin töihin. Ihan irtautu musiikista, varmaan kukin teki tavallaan sillain.
- Sitten pikkuhiljaa istuin kotona, otin vaikka perjantaina pari kaljaa ja siinä soittelin akustista. Alko tulla melodioita, soitin ne äkkiä nauhalle ja biisejä ja sitten rupesin soittelemaan jätkille, että mulla ois pari juttua, lähetäänkö treenailemaan. Siitä se sitten lähti, että ruvetaan tekemään uusia biisejä.
The Cold White Lightilla voi aistia soittamisen rentoutta. Vaikuttiko tauko teidän mielestänne siihen millainen albumista tuli?
S: - Aivan ehdottomasti.
V: - Se on niin paljon tuoreemman kuuloinen ja soitonilo on tullut takaisin.
S: - Ja mielenkiinto tehä sitä hommaa.
V: - Niin ja meininki. Enkä mä tarkota meininkiä nopeana komppina vaan...
S: - Mielentilana. Sen tosiaan huomas kun kaikki yhtäkkiä soitteli kaikille, että milloin treenataan. Jos vertaa joku vuos taaksepäin niin, vittu, millon ne treenit on, joutuu treenaamaan. Löytyi jotenkin se alkuinto musiikin tekemiseen ja soittamiseen, kaikkeen. Se poiki aivan tuoretta meininkiä tuohon levylle.
V: - Oli mukava mennä treeneihin.
Oulun valkeat yöt
Mistä tämä nimitys The Cold White Light levylle tulee? Ensimmäisen kerran nimen kuultuani mieleeni tulivat lähinnä Oulun valkeat yöt.
V: - Joo, me ihan promotoidaan sitä. Saadaan ilmaiset T-paidat (naurua).
S: - Joo, ei se koske sitä, Oulun valkeita öitä, tai ehkä koskeekin (naurua).
V: - No eikä koske, älä nyt...
S: - No ei. Mutta kylmä valo voi olla symboli monelle asialle, kuolemalle, niinkö puhutaan. Ihminen näkee valoa kuollessaan. Se voi olla symboli myös elämälle siinä mielessä, että siellä minne aurinko paistaa on myös elämää.
V: - Entä se, minne aurinko ei paista. No niin (naurua).
S: - Siitähän olikin kysymys. Mutta melkein pääpointti on se, että valon symboli tuo jonkinlaista toivoa, jota tällä levyllä on enemmän kuin missään muualla meidän levyillä. Se on joku häivähdys paremmasta. Ennen ollaan oltu melko lailla otsa kurtussa, että kaikki menee huonosti ja päättyy huonosti nimenomaan. Mutta nyt on sekä musiikissa että teksteissä tietynlaista kylmää valoa. Vaikka se on valoa se on kylmää kuitenkin.
V: - Se on sillain, että vaikka kaikki menee hyvin se päättyy huonosti ja vaikka kaikki menee huonosti niin se päättyy huonosti.
Crimsoniin on varmasti ehtinyt kertyä perspektiiviä tässä parin vuoden aikana. Miltä edellinen albuminne nyt vaikuttaa?
V: - Se oli erään aikakauden loppu tällä bändillä. Paska levy, no eikä (naurua).
S: - Tietty tyyli kuljettiin loppuun asti.
V: - Niin. Siinä on mun mielestä loistavia sävellyksiä, mutta mua karsastaa se vähän, että se on ehkä vähän liian synkkä. Me oltiin liian vakavia siinä. Mä en pane sitä levyä alas, se on mun yks favourite -levyistä. Mutta ehkä vähän liian synkkä, en tarkoita musiikkia vaan soitoniloa. Frozenilla soiteltiin kaljakoreja ja röyhtäiltiin ja tässä läpsytellään persettä.
S: - Semmosta tosikkomaisuutta. Tiettyä orjallisuutta, sovitusten ja sävellysten suhteen.
V: - Hyvä levy se on, mutta jos me ei oltais pidetty taukoa ja tehty heti putkeen uusi levy, niin se ei välttämättä ois ollu mikään hyvä levy se uus. Ois voinu olla aika väsähtänyttä matskua.
S: - Niin, tai aikalailla samanlainen kuin Crimson. Se tauko poiki uuden innon, oli mielekästä lähteä tekemään uutta levyä.
V: - Mulla on kymmenen kilometriä kämpille ja mä juoksen nykyään treeneihin (naurua).
S: - Se on jo aamu seittemältä siellä, että ettekö te jo tuu.
V: - Ihan oikeasti. Nyt varsinkin kun on 23. toukokuuta ensimmäinen keikka Tavastialla. Nyt on sunnuntaiksi sovittu ensimmäiset treenit. Sitten levysessioiden ei olla soitettu yhdessä. Me väännetään vanhoista biiseistä ihan uusia sovituksia, tehdään vähän mielenkiintoisemmaksi meille ja yleisölle. Sitten tietty uusia biisejä. Nyt varmaan tulee kolmen viikon hirveä tehotreeni, että keretään. Halutaan olla iskussa, koska ollaan oltu pois pitkä aika. Tullaan karmit kaulassa.
S: - Hirveä halu olla iskussa, mikä on tavallaan uutta vuosiin.
V: - Niin, ikinä, oikeesti ei ole kiinnostanut yhtään (naurua).
S: - Tietyssä vaiheessa ei kiinnostanut. Treenattiin, koska piti treenata. Pitää soittaa ne biisit hyvin, mutta nyt treenataan, koska on mukavaa.
V: - Halutaan mennä ja näyttää, että vanhat äijät vielä jaksaa, täältä lähtee.
Humppaa ei soiteta.
V: - Ei, voitte olla varmoja kun tullaan Tavastialle, tulee kuin tykin suusta.
Joko uudelta levyltä on ehtinyt muodostumaan omia suosikkibiisejä?
V: - Mulla on kaks. Muuten se levy on ihan paska (naurua). Mulla on semmosia, jotka on tullu itelle lähelle sydäntä, No One There ja Blood & Tears. Jotenkin ne nousee mulle muun yli.
S: - Mulla ei oikeastaan ole. Ehkä tässä ollaan vielä liian lähellä levyn tekemistä. Ne kaikki tuntuu tulevan suoraan sydämestä. Ei tarvii häpeillä mitään tai peitellä. Kaikki toimii ja pystyy seisomaan sen takana mitä on tehny.
Piratismin harrastajan terveys vaarassa
Haastatteluhetkellä on levynjulkaisuun aikaa vielä kuukausi ja The Cold White Light on jo päässyt leviämään laittomasti Internetiin. Mitä mieltä te olette tästä asiasta?
V: - Mä haluaisin haistattaa vitut kaikille niille, jotka sen tekee. Mulla on kotona polttava CD-asema enkä oo ainuttakaan levyä polttanu enkä polta sen takia periaatteesta, koska mun mielestä se tappaa musiikin. Jos ihmiset tajuais sen, että bändit tekee tätä muutenkin kun huvikseen.
- Mä voin kertoa yhden esimerkin; Kun oltiin Turkissa keikalla meillä oli nimmarinjakotilaisuus. Siellä yks kaveri löi piraatin mun eteen niin mä otin sen ja heitin pois, että lähde käveleen siitä.
- Ihan oikeesti. Mä jos tykkään jostain bändistä niin mä käyn ostaan sen levyn. Vaikka mä tiedän, että siitä ei mee kun joku kymmenen penniä niille, mut mä mieluummin ostan sen. Musta tuo on aivan perseestä.
S: - Mä oon kans sydänveriä myöten vastaan tuommosta hommaa. Tässä vaiheessa tietenkin tiedetään, että se on joku toimittaja, joka on lyönyt sen nettiin.
V: - Ihmiset tappaa sen musiikin kun ne tekee tuota! Mä tiedän, tässä varmaan menee joku kolkyt vuotta, mutta tällä menolla se tapetaan. Kukaan ei viitti enää tehdä kun ne ei saa siitä mitään, koska ei tätä kukaan täysin huvikseen tee loppujen lopuksi.
S:- Ja tätä menoa kuolee levy-yhtiöt, bändit ei varmaan kuole...
V: - Sitten te saatte kuunnella niitä darudeja, niitä tikitukutikituku-dattattaa...Miksei kukaan soita rokkia? No siksi, kun te paskat imitte ne netistä!
S: - Se on kyllä viimesen päälle anaalista tuo touhu mitä nykyään harrastetaan. Ei meidän levy ole ainoa.
V: - Ei mulla mee elämä, jos mä maksan sen 20 euroo, jonkun mielibändin levystä.
S: -Mielellään ostaisin. Imee jostain netistä sen, ilmaiseksi ja paistattelee jossain IRC:ssä, että voi, kun mulla on jo tämä. Aivan perseestä!
Hyvä ettei teidän omassa foorumissannekin melkein mainostettu mistä sitä saa ja verkkoherra veti oikein kunnolla porot sieraimiinsa.
S: - Siitä pisteitä. Kyllä me pyritään tuolle asialle ittekin jotain tekemään. Ainakin ilmotetaan, että me ei hyväksytä sitä.
V: - Pannaan semmonen CD, että kun ne imee sen, niin leviää semmonen virus tietokoneeseen, että sinne tulee neljä kaljupäistä isoa jätkää, jotka hakkaa ne kaikki. Vittu, kun ykskään tuo piraatin niin mä en enää heitä pois vaan mä murran sormet. Tuopa piraatti mun eteen niin katkeaa nakit!
S: - Alkuperäisesti se on sataprosenttisesti sen toimittajan hanskassa, joka sen panee sinne. Ja minkälainen on toimittaja, joka saa promokappaleen ja panee sen nettiin? Aivan sairasta. Sahaa omaa oksaansa ja sahaa kaikkien oksaa yhtaikaa. Kukaan ei enää julkaise mitään kun se ei kannata enää, se on heti jakelussa. Tässä ei oo mitään järkeä.
V: - Niin, se vie sen, että kohta ei saa toimittajat promoja.
Tai vasta levyjulkaisun jälkeen ja silloinkin kopiosuojattuna. Itseäni ainoastaan hävettäisi tehdä enää ainuttakaan haastattelua tuollaisen tempun jälkeen.
V: - Sekunnin näyte vaan joka biisistä.
Katsomme aiheelliseksi siirtyä keskustelussa eteenpäin, hiukan miellyttävimmille alueille. Uudella levyllä on kuultavissa paljon aivan uudenlaisia kokeiluja, esimerkiksi Luxury of the Gravessa kuultava konehässäkkä, joka toimii biisissä kuin häkä. Ensimmäisellä kuuntelulla tuli mieleen, että mikäs Rammstein sieltä nyt tulee. Tehtiinkö valinnat tietoisesti tiettyyn suuntaan?
V: - Me ei tietoisesti mietitty, mietittiin vaan biisikohtaisesti, että jos on kaunis juttu niin tehdään kauniisti, jos rokimpi juttu niin rokimmin. Ei haettu, että nyt tehdään tälle levylle näin. Tuottajan, Hiilen, kanssa keskusteltiin kaikki. Kaikki ideat käytiin läpi ja sit kokeiltiin mikä toimi. Mutta ei ollut perusideaa, että tästä lähdetään, tehdään näin, koska meidän pitää kuulostaa tältä. Mentiin mieli avoinna kiinni jokaiseen biisiin.
S: - Niin, ja tuo Rammstein -vertaus. Kokeiltiin, että voisko tämmönen konehomma toimia ja kun se toimi, hyväksyttiin se välittämättä siitä kuulostaako se Rammsteinilta.
V: - Kyllä se kuulostaa ja mua hävettää (naurua). Mehän kokeiltiin aluksi siihen biisiin päälle sitä tiditididii -juttua. Palaan taas siihen soitoniloon, me kikkailtiin kaikilla jutuilla studiossa, se toimi jotenkin helvetin hyvin siihen. Päätettiin, että jätetään siihen alkuun ja nostetaan viimeiseen kertsiin. Kyse ei ole siitä, että me mietittiin sen olevan jännä Rammstein -juttu. Sinä olet kolmas, joka sen mainitsee, mutta ei me aikaisemmin olla sitä ajateltu.
S: - Kaikki, mikä palvelee biisiä sinänsä on eteenpäin. Ja se on siinä vaiheessa sama sitten.
Ei, kyllähän kaikki sen ymmärtävät, että te teitte tuollaisen päätöksen vain siksi, että Rammsteinin avulla myytte satatuhatta levyä enemmän.
S: - Niin, sehän se oli tarkoituskin (naurua).
V: - Jos se myy sen takia satatuhatta enemmän niin seuraavalle levylle tadatatadaa, joka biisiin (naurua).
The Cold White Lightin sanoituksissa on kautta linjan nähtävissä valon ja varjon kontrastia ja musiikilliselta yleislinjaltaan levy on rokkaava, vaikka yksittäiset biisit ovatkin hyvin vaihtelevia. Mietittekö minkäänlaista punaista lankaa kun lähditte tekemään biisejä?
S: - No ei juuri. Biisi kerrallaan.
V: - Niin, ei mietitty mitään...
S: - Että oisko jotain...
V: - Rammsteinia, joka vetäs nämä biisit yhteen.
S: - Punainen lanka on mahdollisimman kaukana tuosta levystä. Kyllä helvetin loppuun asti mietittiin kaikki, mutta vaan biisi, eikä levyllinen, kerrallaan.
V: - Me ei varmaan ikinä aikaisemmin mietitty niin tarkkaan biisi kerrallaan kuin nyt. Aina biisi kerrallaan ja kun ruvettiin seuraavaa biisiä niin ihan unohdettiin aikaisempi. Ensin yksi ja sitten uusi maailma, eikä mitenkään siltä pohjalta, että tekstit pitäs sitoutua jotenkin edelliseen biisiin.
S: - Ennemminkin pantiin se olan taakse.
V: - Se tavallaan sitoo sua jos kaikkien tekstien pitäs pyöriä yhden aiheen ympärillä. Teemalevy ei varsinaisesti sido, mutta antaa enemmän vapauksia kun ei mieti teemallisia asioita. Voi kirjoittaa perseestä ja sitten voi kirjoittaa kiveksistä (naurua).
S: - Se vapaus oli yks oleellinen tekijä siinä, että mitään ei sijoita mihinkään. Pääasia, että se kuulostaa Sentencediltä ja tekstissä voi tehdä mitä aistii siitä biisistä. Me tehdään aina sillain, että musiikki tehdään ensin ja musiikin perusteella sanat.
Matka suon reunaan
Uudella levyllä on tekstillisesti todella koskettava rakkaudentunnustus You Are The One, jonka sanoituksista vastaa Sami Lopakka. Myös aikaisemmille levyille olet tehnyt samantyyppisiä sanoituksia. Luetko itse romanttista kirjallisuutta, en tarkoita herttasarjoja vaan esimerkiksi suomalaista kansallisromanttista kirjallisuutta? Pidätkö itse rakkaudesta tekstinaiheena?
S: - Oon kyllä kiehtoutunut siihen aiheeseen, mutta en lue suomalaista tai ulkomaista rakkauskirjallisuutta. Silloin kun mä olen niitä tehnyt niin mä pyrin välttämäänkin vertauskohtia mihin sen voi yhdistää. Mä pyrin kirjoittamaan koko ajan omasta ittestäni ja omasta suhteestani, omasta rakkaudestani. Se ei sillä lailla liity mihinkään muuhun kun muhun itteeni.
Neverlasting on käsittääkseni päihteistä kertova biisi.
V: - On. Se on bilehile-muotoon puettu laulu. Niissä ei oo mitään syvällistä. Mä oon miettiny, että viinapullo laulaa pöydällä, että "Ota nyt vielä. Turha unelmoida, anna mennä vaan.". Se alkaa sillain, että "Vittu en juo enää ikinä." ja sitten se pullo, että "No, ota nyt vielä yksi".
Kai laitoitte biisissä kuultavan perseensoiton myös albumikrediitteihin, tyyliin; bass by Kukkohovi, ass by Laihiala.
S: - Sitä mietittiin kyllä, mutta ei sitten laitettu. Ehkä se on selvää, että vokalistin perse se on.
V: - Laulaa kummastakin päästä ja varsinkin alapäästä.
Entäpä albumin upeasti avaava Konevitsan kirkonkellot. Itse muistan Piirpaukkeen version jo lapsuusajoilta, kuinka te päädyitte tarttumaan aiheeseen?
V: - Älä mua kato.
S: - Mä vaan, että ookko mun tukena tässä hommassa.
V: - Oon mä tukena. Sinähän se idean ehdotit ja mun mielestä se sopii täydellisesti.
Se on kuin astuisi sumuiselle suolle...
V: - Joka höyryää. Mä sanoin juuri edellisessä haastattelussa, että menet sumuiselle suolle, joka höyryää! Ja sehän siinä on mahtavaa, en tiedä oliko Cross My Heart And Hope To Die sävelletty ennen sitä, mutta se levyn ensimmäinen biisi istuu siihen jatkumoksi aivan täydellisesti.
S: - Ja se oli tarkoitus siinä, kun pantiin se ensimmäiseksi, vähän kuin introksi, että se ois myös intro sille ajatusmaailmalle, mitä tuleman pitää. Kaikkine lintuineen, kirkonkelloineen ja raskaine soundeineen antaa ymmärtää mitä on tulossa.
V: - Minkälaista paskaa on tulossa, ei, oli pakko sanoa tuo.
S: - Joo, paskaa on tulossa. Meidän versiona se jotenkin toimii meidän omilla ehdoilla.
Miehet kertovat kurjen olevan englanniksi "curkie". Napalmiako niille syötetään levyn lopussa?
V: - Ne sekoaa.
S: - Oisko ollu Jussilan Mikan, joka masteroi levyn, idea alun perin. Hiili oli heti kympillä mukana, ite vähän kuunneltiin, että mitä ne touhuaa. Panivat isommalle ne kurjet ja sen koko loppumeiningin (naurua). Sitten aikamme naureskeltiin, että joo, tämä toimii.
V: - Se on, että jos nukahdat, niinkun varmaan nukahdat kun kuuntelet sitä levyä, niin heräät ainakin siihen.
S: - Kyllä varmasti. Jos oot tiskaamassa niin tiedät, että levy loppu nyt. Linnutkin sekoaa ihan totaalisesti, että pane nyt alusta soimaan.
Se kuulostaa hienolta jos levyn laittaa repeatilla soimaan ja se hyppää taas alkuun ja linnut rauhoittuvat uudestaan.
S: - Joo, se on melkein kuin luuppi.
Entäpä Guilt And Regret. Kertooko sen teksti kenties tunnelmista keikkabussissa tai takahuoneessa jos jollakin on mennyt edellisenä iltana vähän överiksi? My brothers, they tease me... jne.
S: - Ei oikeastaan. Se kertoo henkisestä krapulasta yleensä. Jos vedät muistit pois, niin oma mielikuvitus täyttää ne paikat ja keksii mitä hirveimpiä tapahtumia niihin tyhjiin muistikatkoksiin. Se ei mitenkään loppujen lopuksi liity meidän bändielämään, se on vaan henkilökohtaisen krapulan kuvaus.
Tuosta biisistä tulikin mieleen, kuinka aiotte toteuttaa hiljaisemmat kohdat, pianot ym. livesetissänne? Aiotteko käyttää taustanauhoja vai jättää ne julmasti väliin?
V: - Me käytetään joissain biiseissä. Me ei soiteta kaikkia biisejä uudelta levyltä.
S: - Siihenkin biisiin on olemassa taustanauhat, mutta ei mennä takuuseen, että sitä tullaan soittamaan. Katotaan treeneissä, mitkä toimii parhaiten.
V: - Ja livetilanteessahan sen näkee. Kokeillaan eri biisejä mitkä toimii.
Itsemurhaajan testamentti
Excuse Me While I Kill Myself on yksi levyn parhaita biisejä, ensikuulemalta se sai aikaan suoranaista hysteriaa. Voin jo kuvitella ihmisten hoilaavan tätä keikoilla. Biisi on loistavan ironinen testamentti Sentencedin itsemurha -imagolle. Tarkoittaako tuollainen hallelujaa ja hyvästi -meininki nyt sitä, että Lopakka aikoo heittää oman lempinimensä Mister Suicide lopullisesti yli laidan?
S: - No suurin piirtein, mutta ei välttämättä kokonaan. En mä lupaa mitään, että tuota mä en tuu tulevaisuudessa tekemään. Haluan näyttää, että kaikki ei oo niin vakavaa ja melkein mitä hyvänsä voi sanoa tarkoittamatta, että se ois kuolemanvakavaa. Mua on itteäni huvittanut ja välillä ei ole huvittanut tosiaankaan tuo meidän imago, että me ollaan pelkästään itsemurhasta laulava bändi. Me ollaan helvetin paljon muuta ja ollaan aina oltu. Ja jos kukin on lukenut meidän sanoituksia vähänkin tarkemmin niin huomaa kyllä, että ei siellä pelkästään kuolemasta ja itsemurhasta lauleta vaan enemmänkin elämästä.
- Ja yksi tarkoitus tuolla tekstillä oli herätellä näitä tyyppejä, että kato nyt vähän muutakin kun tuota. Sillain, että vedetään se yksi idea aivan tappiin ja jos siitä ei huomaa -niinkun ei varmasti kaikki huomaa vieläkään, että siinä on vähän huumoriakin messissä niin sitten ei voi mitään. Toivottavasti ihmiset tietävät mitä hoilaavat.
Kuinka päädyitte valitsemaan No One Theren singleksi? Kyseessä on hienosti levyn summaava biisi, mutta se ei suinkaan ole mikään instant -hitti vaan vaatii useampia kuuntelukertoja ennen kuin paljastaa kauneutensa.
V: - Me mietittiin sitä sillain, että me oltas voitu lyödä joku rokkibiisi niin kuin kaikki ovat nyt tehneet. Me ollaan oltu nyt kaksi vuotta poissa niin tullaan vähän erilailla sisään. Mikään biisi tuolta ei oikeastaan anna kuvaa tuosta levystä. Me pantiin kaikki oma musiikillinen favourite siihen, se on meidän kaikkien biisi, mistä me tykätään.
- Se ei välttämättä ole mikään viisain kaupallisin veto, mutta vitut sille, koska ei me ikinä olla oltukaan mikään singlehittibändi. Vaikka suurin osa ihmisistä tuomioi levyn sen singlebiisin perusteella, me ei haluttu siihen samaan, että lyödään joku rokkiralli. Tullaan vähän eri tavalla sisään, tullaan takaapäin seisaaltaan.
S: - Että lyötäs joku radiokelpoinen, mahdollisimman kaupallinen systeemi. Paljon helpompi valinta ois ollu vaikka Blood & Tears, Neverlasting tai You Are The One, sellanen joka jää heti päähän. Mutta me haluttiin, että se edes vähän edustaa sitä levyn meininkiä, eikä sillain, että se on joku kertahitti.
- Se on vaikeimpia biisejä koko levyllä, se ei aukea heti. Meille se on tärkeä biisi ja pantiin ihan horisonttiin se aukeaako se jollekin vai ei. Mutta se edustaa meitä tällä hetkellä parhaiten ja jos siihen ei ihmiset heti lähde messiin niin ei mitään. Meille on loppujen lopuksi ihan sama.
V: - "Ja nyt meille soittaa Sentenced, uudella singlellään, kappaleen nimeltä No One There, täällä Radio Suomen taajuudella" (naurua). Musta tuntuu, ettei meidän fanitkaan oo niin tyhmiä, että ne oottaa, että me tullaan jollakin rokkibiisillä. Haluttiin vähän työntää rahkapullaa rattaisiin, tullaan eri lailla ja ei välttämättä ole mikään maailman menevin biisi, mutta paskaa boolimaljassa.
Monissa Sentencedin biiseissä, esimerkiksi uuden albumin Brief Is The Lightissa ja Blood & Tearsissa viitataan rivien välissä siihen, mikä kuitenkin tekee elämästä elämisen arvoista. Mitkä teidän mielestänne olisivat tällaisia seikkoja?
S: - Ne on sinänsä vastakkaisia biisejä, että Brief Is The Light edustaa sitä kuinka lyhyt on elämä ja Blood & Tears sitä, miten pitkä voi elämä olla välillä. Tai ainakin tuntua pitkältä ja turhalta ja ei elämisen arvoiselta.
V: - Ne on varmaan ulkopuolella noista sanoituksista, ne on jokaisen henkilökohtaisessa elämässä. Niitä ei hirveästi tule varmaan noihin teksteihin.
S: - Ja siihen on pyrittykin, että ois tulkinnanvarainen juuri se aspekti, että miksi elämä on elämisen arvoista. Mutta kyllä se loppujen lopuksi rakkauteen kääntyy.
V: - Me ei haluta sanoa mitään absoluuttista.
S: - Herättää vaan joitakin ajatuksia ja ehkä lisäkysymyksiä. Provosoida ihmisiä ajattelemaan, eikä pelkästään pitämään kaikkea itsestäänselvänä.
V: - Jos me lauletaan I kill myself, niin ei se välttämättä ole sitä.
Myös Laihialan äänessä on tapahtunut muutosta aiempiin levyihin verrattuna. Kiinnitettiinkö siihen erityistä huomiota nauhoitusvaiheessa?
V: - En mä tiedä kiinnitettiinkö siihen mitään huomiota, mutta nyt ei oo niin paljon semmosia hevikohtia, että pitäs ärjyä. Voi laulaa vähän enemmän omalla äänellä, enemmän tunnetta tavallaan. Ei tähän paljon oo kiinnittämistä, se on se sama örinä aina, yrittää saada nuottiin sen osumaan -joo, pidetään tuo (naurua).
- Yritti sitä itekkin, ihan tietoisesti, lauloin tiettyjä kohtia ihan silmät kiinni, lauluhuoneen valot pois. Yritin saada tunnetta niihin mukaan. Kun tiesin tekstit ulkoa, yritin miettiä miltä tuntus tästä, joka on kirjoittanut nämä rivit. Yritin semmosta enemmän kuin ärjyä raspilla, saada sitä tekstiä tuotua ulos.
S: - Eläytyminen on tärkeää.
Elävät kuolleet
Nettisivuillanne julkaistiin aiemmin muutamia biisinnimiä, jotka eivät kuitenkaan albumille päätyneet. Jäikö teiltä joitain biisejä yli?
S: - Ne on just niitä biisejä, mitkä jäi yli.
V: - Viisi jäi eikä ne oo mitään ylijäämäbiisejä. Niistä on tarkoitus tehdä joku spesiaalijuttu myöhemmin, mutta hankala sanoa vielä milloin. Siihen on suunniteltu paria livebiisiäkin. Ne ei vaan istunu tuohon levyn kokonaisuuteen ja sitten kun nauhotettiin niitä huomattiin, että vire ois ehkä pitänyt olla vähän korkeampi. Se biisi ei tullut niin hyvin siinä vaiheessa ulos kun se ois pitäny tulla. Ei viititty tehdä mitään juosten kusten.
- Muutamat ihmiset on arvostelleet meitä kotisivuilla, että kaks vuotta pois ja vaan 10 biisiä. Me oltas voitu lyödä ne kaikki levylle niin sitten ois ollu 10 hyvää ja viisi, en nyt sano huonoa biisiä, mutta ettei oo loppuun asti mietitty. Me mieluummin tehdään ne loput ajan kanssa. Mihin biisi ansaitsee tulla, ei niin, että pane siihen räjähdys niin se on ihan hyvä sitten.
Te siis käytte lukemassa nettisivuillenne tullutta palautetta?
V: - Joo, käydään ja siitä oli kanssa, että miksi ette koskaan kirjota tänne. Jos me ruvettas vastaamaan...Mä oon suurinpiirtein kerran puolessatoista kuukaudessa kirjottanu sinne omalla nimellä.
Ja silloinkaan kukaan ei usko.
S: - Niin, että ei tuo oo Ville.
V: - Niin, ei uskokaan, mutta se oon ihan oikeesti minä. Mutta varsinkin nyt kun mulla on poika niin en mä oikeestaan edes hirveesti ehdi, mutta suurin osa luetaan. Mä käyn siellä joka päivä samalla kun käyn lukemassa sähköpostit. Ja sitten jos siellä on joku keskustelunaihe, mikä mua kiinnostaa ja tuntuu, että nuo puhuu ihan paskaa, niin silloin mä kommentoin.
Teillä on tällä hetkellä äärimmäisen tyylikäs kotihauta, on varmaan yksi tyylikkäimpiä metallibändien sivuja tällä hetkellä.
V: - Kiitos, on ne siistit kyllä. Masille kiitos siitä (verkkoherra Masi Hast, joka vastaa myös Charonin nettisivuista, toim.huom.).
Oletteko harkinneet koskaan kokonaisen livelevyn nauhoittamista? Sentenced on yksi toimivimpia suomalaisbändejä livenä ja Story/Greatest Kills -kokoelmastakin on jo pitkä aika.
V: - Me ollaan nauhoteltukin joskus aikanaan kiertueelta sieltä täältä, mutta ne on niin hirveitä, että pitäs mennä studioon soittaan kaikki uudelleen. Mä oon sen kannalla, että jos tehdään livebiisejä niin tsekataan jo soundtsekissä, että siellä on kunnon nauhotusvehkeet eikä nauhoteta vaan miksauspöydästä, koska ne soundit on ihan perseestä. Ja ollaan selvin päin, niinkuin yleensä nykyään ollaan oltu.
S: - Miksi nää mua katot (naurua)?
V: - Ollaan oltu viimeset kaks vuotta ihan selvin päin keikoilla. Valmistautuu kunnolla, nauhottaa vaikka neljä keikkaa ja otetaan sieltä kaksi parasta biisiä ja sillä meiningillä, että ei mennä studioon nauhotteleen päälle. Jos niissä on jotain pikku floppeja niin ne kuuluu liveen.
S: - Se on oikea livelevy.
V: - Kukaan ei oo livenä täydellinen.
S: - Studiolive, saatana.
V: - Jos me julkastaan niin me halutaan tehä sillain, että se on oikea live. Ei tietenkään, jos mä laulan ihan nuotin vierestä niin ei semmosia viiti julkasta, mutta pikku töppäykset kuuluu liveen.
S: - Kyllä mua kiihottaa tuo ajatus. Me ollaan livenä aika hyvä bändi, vaikka ite sanonkin.
V: - Niin minuakin. Kun nauhottas jonkun 4-5 keikkaa ja niistä sitten kattos, missä ei oo hirveästi töppöjä.
S: - Eikä haittaa, vaikka vähän onkin, kunhan meininki on kohillaan.
V: - Eikä mitään, että mennään studioon nauhottaan uudelleen, kunhan vähän masteroidaan niin se on siinä.
S: - Kun tietäsitkin kuinka moni livelevy on tehty studiossa, voi jumalauta.
V: - Ei viiti nimiä sanoa, mutta me tiedetään aika paljon. Siellä on ehkä yleisö livenä ja muut nauhotettu.
S: - Se on poikkeus, että on tehty oikea livelevy ja se on ainoa, mikä kannattaa tehdä.
V: - Täytyy mennä tuonne Deep Purplen livelevyihin asti, että on ihan livenä tehty, oikeasti. Se on yleisön kusettamista, että soitetaan päälle, niihin pystyy laulamaankin päälle. Onko se live sitten? Voihan sieltä valkata pahimpia helvettiin, mutta eihän kukaan oota, että bändi on täydellinen livenä. Ne mokat tuo sitä livemeininkiä.
S: - Elävänä kuolleena.
V: - Soundeja voi miksata vähän tykimmiksi studiossa kun livesoundit ei oo sillain, mutta ei nauhoteta mitään uudelleen.
S: - Kaikki vaan uusiksi. Vähän me ollaan hyvä bändi.
V: - Otetaan vaan se yleisö sieltä.
Ja sekin kun voi monesti kuulostaa pahalle, vaikka bändi olisi selvin päin ei yleisö välttämättä ole.
V: - Painaa studiossa nappia ja kuuluu joka biisin jälkeen sama taputus (naurua).
S: - Sama sample vaan.
Sentenced kuvaa No One There –musiikkivideon pääkaupunkiseudulla ja viime hetkellä ohjaajaksi vaihtui Petri Veijalainen kireiden aikataulujen vuoksi. Laihiala ja Lopakka kertovat, ettei videolla tulla näkemään lainkaan bändin soittoa vaan siinäkin suhteessa halutaan olla hiukan erilaisia, piikkinä lihassa (tosin viimeisimpien tietojen mukaan bändi soittaa sittenkin videolla). Näkevätkö miehet videonteon tarpeelliseksi kun foorumeita ei nykyään ole kovin viljalti?
S: - Se on suoraan sanottuna aivan vitun tyhmää.
V: - Aivan hirveää rahantuhlausta, mutta se on pakko tehdä, mitä mä en ite ymmärrä. Mutta sanotaanko näin, että se meidän uusi video ei varmaankaan pyöri tuolla MTV:llä kovin tiheään. Mun mielestä se areena missä me yleisö tavoitetaan on keikat. Se video pitää tehdä niin me se tehdään ja niin hyvin kun pystytään. Katotaan tarkkaan, että se on semmonen mistä me tykätään ja pystytään seisomaan sen takana. Mutta aika turhaa rahanmenoa loppujen lopuksi.
S: - Ne on kuitenkin niin harvassa ne foorumit nykyään, missä videoita näytetään, varsinkin meidän tapaisten bändien videoita. Tehdään vähän erilaista, eikä tosiaankaan sitä odotettua.
V: - Ärsytetään vähän ihmisiä.
Ja tuette samalla suomalaista videotuotantoa.
S: - Suomessa tehdään todella hyviä videoita.
V: - Tuukka Temoselle muuten pojot. Tekee helvetin hienoja videoita.
Miehet intoutuvat vielä hetkeksi ylistämään suomalaista työtä ja peräänkuuluttamaan sen arvostusta ennen päivän viimeistä haastattelua. Allekirjoittanut kehottaa tutustumaan Oulun ryhmän omaan suomalaisen työn näytteeseen hartaudella. Levy ei ole kerrasta aukeava instant-hittituotos vaan jotain, joka todennäköisesti tulee keräämään aikaa levylautasella vielä vuosienkin päästä. The Cold White Light ei paljasta kaikkia säteitään kerralla vaan valoon on tuijotettava suoraan, vaikka silmiä kuinka särkisi ja kuulijan on pyrittävä etsimään spektrejä aivan omin avuin.
yle.fi/pop 
