Verenpisara, teatraalinen hedelmäkivi

Verenpisara sai alkunsa vuoden 1999 loppuvaiheilla kun muutaman vuoden välirikkoa pitäneet kaverukset Amorphiksen kosketinsoittaja Santeri "Sande" Kallio ja Suomen musiikkipiirien uusi tuttavuus Rami "Rasputin" Raski löysivät toisensa uudelleen ja aloittivat jälleen biisienteon yhdessä. Kaksikon ympärille haalittiin bändi, jossa soittavat Havana Blackista tuttu rumpali Atte Sarkima, Amorphiksen kitaristi Tomi Koivusaari ja basisti Niclas Etelävuori, joka aikanaan soitti Sanden kanssa myös Kyyriassa. Kuluneena keväänä bändi on iskenyt maanisuudellaan suoraan suomalaisen raskaamman osaston runosuoneen.

Huhtikuussa julkaistiin Verenpisaran debyyttialbumi Aamunodottaja, jonka raidat ovat keränneet myös radiosoittoa valtakunnanverkossa, kesällä bändillä on edessään festivaaleja. Meteli.net istutti haastatteluun perustajajäsenet Ramin ja Sanden, jotka kertoivat hyvin mielellään omasta taideprojektistaan. Tulevaisuudessa on mahdollisesti luvassa suomimetallin teatraalisia hedelmäkiviä Hamletin henkeen.

Verenpisara ajautui hankaluuksiin Aamunodottajan kansitaiteen vuoksi. Punainen risti on lailla suojattu merkki ja nyt levyyn joudutaan tekemään uudet kannet ja bändin visuaalinen ilme kaikkinensa laitetaan uusiksi ja samalla vanhat tuotteet vedetään pois markkinoilta. Harmittaako teitä, että näin pääsi käymään? Kenen päänsärky on suunnitella uusi visuaalinen linja?
- Totta kai se häiritsee. Me tehtiin paitoja aika paljon ja niitä jää nyt yli. Ne menee kavereille, ei niitä sen takia tehty, että nyt ajettais katujyrällä yli. Tavallaan on siistiä, että levystä tulee uudet kannet ja voi joskus vaarina kelailla, että hihhei, on kaksi erilaista levyä. Ei tämä ongelma ole, mutta kyllä mua harmittaa. Tavallaan se on kannen suunnittelijan ongelma, mutta oltiinhan me tätäkin suunnittelemassa. Onhan se hankalaa, kun on jo kaikki kerran miettinyt ja nyt joutuu uudestaan, mutta täytyy vain kerätä itsensä. Ollaan me jo nähty uusia ideoita. Hyvältä näyttää ja kyllä siitä hyvä tulee, mutta kyllä mua harmittaa, varsinkin paidat, Sande kommentoi.

- Mutta niistä tulee varmaan sellainen underground -ilmiö. Paitoja ei kuitenkaan hirveästi oo näkynyt ja sitten kun näkee jossain niin tulee kaksinkertainen ilo, Rami heittää.
- Se risti oli mun originaali-idea, tuijottelin pikkutunneilla pulloon, mutta kannen suunnittelija ideoi sen valmiiksi. Ei se Punaisesta rististä alun perin lähtenyt ja nyt se sitten joudutaan vetään pois, Sande kertoo.

Visuaalisesta ilmeestä tuli mieleen bändin vaikuttava video Sinun tyyneytesi vie voiton kaikesta, jonka on ohjannut Sampo Mansnerus. Näyttää, että siinä on nähty paljon vaivaa. Oliko teistä vaivan väärti tehdä se, kun nykyisellään ei netin ulkopuolella juuri esitysareenoita ole?
- Siihen aikaan oli vielä Jyrki. Oli se vaivan väärti, koska se tehtiin noin seitsemällä tonnilla vanhaa rahaa. Se vaiva, mikä siinä nähtiin oli periaatteessa editoinnissa ja soutamisessa. Tällä hetkellä on aika järjetöntä tehdä mitään isoa videota, mut onneks on ammattitaitoisia frendejä, jotka pystyy tekemään pienellä rahalla hyvää jälkeä, Rami hymyilee.

- Kyllä se oli ilman muuta vaivan väärti. Nollabudjettivideosta ei maksettu palkkojakaan, pari koria kaljaa ja vene. Sampo siinä teki suurimman duunin; editoi, kuvasi ja komensi meitä. Yleensä kun tehdään nollabudjettivideota toivotaan, että sitä näytettäisiin jossain. Tietenkin, kun Jyrki hävisi niin on vähemmän näyttöpaikkoja, mutta, että se on oikeasti hyvä on lämmittänyt kummasti. Me oltiin tyytyväisiä, se teki siitä ajattoman, eikä sitä näytetä vain siksi, että on jotain uutta ulkona, Sande miettii.

Ehtikö se näkyä Jyrkissä silloin aikanaan?
- Ei, Jyrki meni juuri silloin kiinni kun meidän piti mennä sinne, Sande kertoo.
- Mä en edes suostunut menemään sinne, Rami heittää.
- Niin, olihan siinä vähän sitäkin, Sande myöntää. Me ei oltu varmoja voidaanko me mennä sinne livenä hassuttelemaan kun me oltiin vielä niin uusi bändi. Mutta ei me sitä Jyrkiä varten tehtykään, kyllä me enemmän ajateltiin MoonTV:tä ja nettiympyröitä. Jyrkihän karsi rock -jutut pois, ne näytti vaan hiphoppia ja tanssimusaa ja sitten ne meni konkurssiin.

Hedelmäkivi

Verenpisaran historiaa on käsitelty jo useammassa julkaisussa, mutta entä alkutaipaleen jälkeen, kuinka saitte levytyssopimuksen? Lähettelittekö perinteiseen tapaan demoja?
- Kun asuu pääkaupunkiseudulla ei tarvitse lähettää demoja, koska voi viedä ne itse levy-yhtiöön. Vaikka niin monta ihmeellistä tarinaa kuuleekin niin kyllä se pohjimmiltaan niin menee, että jos levy-yhtiö kuulee demon ja diggaa siitä niin kyllä se menee eteenpäin. Tietenkin muutama vuosi sitten ei voinut kuvitellakaan, että suomenkielisellä raskaalla rockilla olis voinut saada sopimuksen, vaikka olis mitä biisejä. Nyt se on vähän helpottunut. Me mentiin demon kanssa ja kuunneltiin se, hyvin yksinkertainen tapa. Tietysti jos asuu pääkaupunkiseudun ulkopuolella niin on pakko lähettää tai hypätä junaan. Kyllähän mekin silloin akustisen projektin aikoina läheteltiin, Sande muistelee.

- Mä kävin viemässä kahteen mestaan ainakin, pudottamassa laatikosta ja iskemässä Warnerille käteen. Sanoin Ruuskalle, että kuuntele, siinä on kova projekti, hedelmäkivi. Mutta tuolla mätöllä nappasi heti, Rami myhäilee.
- Ja ne akustiset oli kieltämättä vähän vaiheessa vielä, oli sähkörumpua, synansoittoa, ihme sekoiluja. Joissain biiseissä mä soitin kannuja, Sande nauraa. Kyllä siinä käytiin kaikki vaiheet läpi, mutta nopeasti vaan kun meillä on aika nopea työskentelytapa. Ainoa jarru on vaan, mitä seuraavaksi. Nyt me tehdään seuraavaa levyä ja yritetään saada levy-yhtiö tuottamaan seuraava video, mutta jos ne ei tuota niin me joudutaan tekemään se itse.
- Seuraavan videon voin ohjata minä, hyvin pienellä budjetilla, Rami heittää.

Suomalaisen metallin noususuhdanteessa bändejä vertaillaan keskenään moneen suuntaan. Minulle Verenpisarasta tulee ennen kaikkea mieleen CMX monen muun bändin ohella, mutta kuinka itse sijoittelisitte itsenne?
- Sellaseen raskaaseen yläpilveen. On se minusta lähempänä CMX:ää kuin Kotiteollisuutta ja Niskalaukausta. Mä oon itse asiassa vasta nyt kuunnellut niitä tämän projektin takia, kun tehdään kuulemma samantyyppistä musaa. En mä ole koskaan aikaisemmin kuullut, paitsi CMX:ää joskus punk - aikakautena kaverilta, Rami kertoo.

- Mulla on sama juttu, Sande säestää. Kaikki vertaukset mitä on kuullut on herättäneet kuuntelemaan sitä, mihin on verrattu. Joku sanoi, että te kuulostatte Mana Manalta. En mä edes tiennyt sellaisen bändin olemassaolosta. Mä menin joku päivä levykauppaan ja katoin, että täällä on tää mihin meitä verrattiin ja kuuntelin sitten, että on vähän samaa meininkiä. En mä ole kuunnellut hirveästi musaa enää vuosiin, CMX on jäänyt aina melko tuntemattomaksi, vaikka niiden suosion onkin tiennyt. Mä ymmärrän miksi verrataan CMX:ään, varmaan senkin takia, että sillä on niin paljon skaalaa. Vaikeampaa verrata uudempiin bändeihin, joilla ei ole kuin pari levyä, mutta CMX:ltä löytyy kymmenen levyä ja kaikenlaista kaaosta. Ja sitten myös runo.
-Vedetään Yrjänän kanssa varmaan suurin piirtein samassa sävellajissa, Rami arvioi.

Radiomafia lähti jokin aika sitten soittamaan Nuoli-singleänne varsin kiitettävästi ja myös Sinun tyyneytesi vie voiton kaikesta ja Harvoin ovat soineet. Yllättikö radiosoitto teidät?
- Oli se yllätys, että ne sitä soittivat. Se oli alun perin demo, mitä me mentiin soittamaan levy-yhtiöön ja sitten meni vähän aikaa, tuli EP ja piti keksiä bändin nimi. Sitten radio soitti ja me tehtiin keikkoja samalla, oli se yllätys. Ne bändit, missä mä oon tottunut soittamaan, Kyyrian ja Amorphiksen kanssa, voin sanoa, että on helvetin vaikeaa saada biisi radioon. Se on niin vaikeaa, että ei mitään järkeä. Varsinkin Kyyrian aikoihin, niin ei metalli tai nu-metalli radiossa, ei mitään toivoa, ei kirveelläkään. Ainoa, mikä näytti oli Jyrki ja jos levy meni Listalle niin se soi kerran sunnuntaina ja joku Radio Cityn kaveritoimittaja uskalsi kerran luistaa siitä yleisestä kaavasta. On yllättänyt, mutta selkeästi suuntaus on ollut se, että Mafia on kanavoinut itsensä tähän ja se on mun mielestä hyvä. Ihan oikea meininki, kyllä tätä on odotettukin kymmenen vuotta. Nehän soittaa omakustanteitakin. Aina se yllättää kun soi, on tottunut siihen, ettei toivoakaan. Muut radiot eivät soita enää ollenkaan, soittavat vaan sitä mikä myy, Sande jupisee.

- Yksin ujostelee kuunnellessaan. Kun kuulin Sinun tyyneytesi vie voiton kaikesta ensimmäistä kertaa radiosta niin olin naama punaisena. Hämmentävä fiilis, Rami myhäilee.
- On se hämmentävää, Sande myötäilee. On Suomessa kauan raskas musa ollutkin helvetin vahvoilla ja sitä ei ole noteerattu mitenkään. Nyt ei pieni ylisoitanta olisi yhtään pahitteeksi. Kuitenkin listaykkösenä on vähän väliä metallin, hevin ja raskaamman rockin bändejä. Hyvä vaan, että soi, kyllä se mulle paremmin sopii kuin räppi.

Aamunodottaja on saanut kautta linjan positiivisia arvioita lehdistössä, millaista palautetta olette saaneet yleisöltä?
-Aika samanlaista. Arvostelut on olleet hyviä, kyllä sekin on yllättänyt. Mun mielestä kaikin puolin positiivista, parempaa keskitasoa, ei sitä kukaan ole haukkunut. Kyllä me ollaan vähän ihmetelty miksei kukaan vittuile meille. Yleensä löytyy sitä toista ääripäätä, joka aukoo päätään. Se varmaan johtuu siitä, että bändi on uusi, ei oikein osata. Varmaan kun tulee toinen levy ja löytyy jo vähän pintaa niin alkaa tulemaan, Sande nauraa.
- Hyvää hajontaa, Rami lisää. Jengi diggailee eri biiseistä. Melkein jokainen näistä on jonkun lempibiisi. Muutama biisi on noussut; Harvoin, Sinun tyyneytesi vie voiton kaikesta, Nuoli, mutta myös muita. Yleensähän levyllä on vain pari hittiä.
- Bändinkin sisällä suosikkibiisit on vissiin kaikilla eri biisit, mielenkiintoista, Sande miettii.

Häpeillen ja punastellen

Verenpisara ei ole vielä tehnyt kovin paljon keikkaa pääkaupunkiseudun ulkopuolella ennen kesää, mutta se korjaantuu festareiden myötä. Ensimmäisen keikkansa bändi heitti lämmitellen Five Fifteeniä Tampereella, Five Fifteenin kamoilla. Syksyllä miehet haluavat ehdottomasti myös maakuntiin, esimerkiksi Lutakkoon on pakko päästä. Onko keikoilla nähtävissä suosikkibiisejä, onko esimerkiksi Nuolen radiosoitto vaikuttanut?
- Ei me olla tehty vielä niin paljon keikkaa, että pystyisi sanomaan. Periaatteessa kaikki keikat mitä on tehty ovat olleet siinä saumassa, ettei porukka ole vielä tiennyt. Nosturissa oli ehkä ensimmäinen, missä jotkut olivat jo kuulleet. Vuoden päästä voi alkaa miettimään, mikä on se biisi, joka pitää muiluttaa jonnekin loppusettiin, kun on heittänyt 20-40 keikkaa. Mun mielestä tämä on sellaista kamaa, että yleisö diggaa eniten siitä biisistä, mikä soitetaan parhaiten, Sande arvioi.

Miten keikat ovat teidän mielestänne menneet? Ainakin Ramillehan keikkailu on varsin uutta.
- Ne ovat menneet häpeillen ja punastellen. Olen katsonut omia varpaanpäitäni, että anteeksi vaan kun meni vähän vesilinnuille tuo. Mutta ihan jees, Rami toteaa.
- Hyvin ne on menneet ja paranevat koko ajan, sehän on vaan treenaamista. Sama se on meillä muillakin, kun tämä on ihan uusi bändi, mäkin soitan ihan eri soitinta kuin pitäisi. Tietenkin keikkailussa saattaa tulla yllättäviä piikkejä suuntaan tai toiseen, mutta kyllä se on nousujohteista, Sande hymyilee.
- Yksi tyyppi on ottanut videolle kaikki keikat ja on ollu nasta kattoo, niistä oppii, mutta huomaa myös ne piikit. Jotkut biisit menee hyvin jollain keikalla ja toisella taas päin helvettiä. Se on vähän epätasaista vielä, Rami miettii.

- Ollaan me treenattu paljon, mutta jos panee uuden bändin pystyyn ja lähtee keikoille niin se on luonnollista. Monesti kun näkee jonkun tuotteistetun bändin ekoilla keikoilla niin tajuaa, että näähän on haalittu jostain musiikkikoulusta ja niillä menee vuosi ennen kuin se alkaa toimia. Sama se on meilläkin, siinä menee aikaa, Sande kommentoi.
- Jo senkin takia, että en mä suostu lähtemään keikoille, ellei me treenata, koska en mä varsinaisesti ole mikään laulaja. Mä oon joskus pienenä laulanut kirkkokuorossa ja sitten Sanden kanssa vähän vanhempana ja sitten yhtäkkiä on tullut tämä juttu. Kun kaivaa niin kyllä se sieltä jostain löytyy, Rami hymyilee.
- On se jo löytynyt, Sande lisää. Hauska mennä keikalle. Me ollaan treenattu niin paljon, että sinne voi jo mennä. Ei se pelota, menee ihan ilolla vetämään.

Muukin oheistoiminta kuten haastattelut taitavat olla aika uutta.
- No, nää vasta kauheita onkin. Keikkailu ei ole mitään verrattuna tähän. Sande sais hoitaa kaiken, ettei mun tarvitsisi tulla vapisemaan kahvilapöytään, Rami ehdottaa.
- En minä, hoida sä kaikki, Sande nauraa. Mun mielestä haastattelujen tekeminen on hauskaa, mutta joskus niiden lukeminen saattaa olla kamalaa, kun kuulee, että teistä oli juttu siellä, o-ou. Unelmatilannehan olisi, että koko bändi olis paikalla, mutta toisaalta siinä tulee liikaa hajontaa, se menee kaoottiseksi. Joutuu puhumaan muiden puolesta, mikä on hankalaa. Mä oon miettinyt sitä. Jos puhuu paskaa jostain bändin jätkästä kunnolla ja siitä tulee haloo niin se voi mennä seuraavaan kostamaan.
- Sehän on hauskaa, vuorovaikutusta. Pääsee kommunikoimaan lehtien välityksellä, Rami hymähtää.

Verenpisara on vahvistanut keikkakokoonpanoaan myös kosketinsoittajalla. Soittimen takana ovat häärineet Juska Salminen (New Dawn Foundation, ex-HIM) ja nykyisellään Janne Immonen. Joskus kosketinvoittoisia biisejä on tiputettu pois, Sande on soittanut koskettimia livenä tai Tomi on soittanut synamelodioita kitaralla, mutta se on aina syönyt pois toisen raskaan kitaramaton. Aamunodottajalla on paljon kosketinmelodioita, joten kosketinsoittaja tukevoittaa soundia ja tukee laulua. Onko mahdollista, että esimerkiksi Amorphiksen ja Verenpisaran aikataulut voisivat mennä päällekkäin, vaikkapa keikkojen suhteen?

- Meillä on sama keikkamyyjä Amorphiksen kanssa, joten se ei ole mahdollista, Sande kommentoi.
- Paitsi samaan mestaan, Rami lisää.
- Niin ja silloin se on helpompaa, Sande hymyilee. Jos on sama festarikeikka kulut putoaa puoleen. Sellaisia ongelmia voi tulla, että levy-yhtiöt alkavat jossain vaiheessa painostaa, että "hei, te ootte tehneet tätä toista bändiä ja nyt pitäisi tälle bändille löytää aikaa". Mutta sitä tilannetta odotan mieluummin positiivisin mielin, koska se on siistiä, että saa tehdä musaa niin paljon kuin haluaa. En mä ajattele kauhulla, että toinen levy-yhtiö potkii perseelle, se on hyvä vaan.

Vihreää teetä ja hikoilua

Teitä ei ole suuremmin sorruttu vertailemaan Amorphikseen miehityksestä huolimatta, minusta molemmissa bändeissä kuitenkin kaikuvat samantyyppiset vaikutteet kuten Kingston Wall ja Piirpauke. Kuuluvatko nämä bändit teidän mielestänne Verenpisarassa?
- Koipparin skeba-soundit, Rami hymyilee.
- Onhan siellä vähän semmosta, mutta mä luulen sen johtuvan siitä, että kaikki tykkää melko samanlaisesta musasta. Rumpali on ollut suuri Kingston Wall -fani. Tietenkin voi olla samaa henkeä, onhan tuolla suomalaista lauluperinnettä, Sande myöntelee.
-Piano-laulu -meininkiä alunperin, Rami lisää.
-Siinä on tietynlaisia yhtäläisyyksiä ja saa ollakin, Sande jatkaa. Mun mielestä suomalainen melankolia ja tietynlainen melodia-juttu, Piirpauke, kaikki 70 -luvun bändit, sieltä juontaa paljon hyvää. Sitä tuntuu kuulevan joka puolella. On totta, että ei ole verrattu Amorphikseen, mutta eihän se Amorphikselta kuulostakaan.
- Se ois kauheaa, jos meitä verrattais Amorphikseen, Rami kommentoi.

Itse voin kuitenkin aistia kahden bändin musiikissa sellaisia yhtäläisyyksiä, joten voin kuvitella, että samantyyppiset kuulijat olisivat kiinnostuneita molemmista bändeistä. Tämä toi mieleeni, oletteko ajatelleet koskaan tehdä materiaalianne englanniksi, Amorphiksen kuulijat Suomen ulkopuolella saattaisivat hyvinkin innostua. Vaikka saattaisipa tuo mennä suomenkielelläkin, mistä sitä koskaan tietää mikä on eksoottista, meneehän Rammsteinkin saksaksi. Eihän siitäkään mitään ymmärrä, jollei ole lukenut saksaa.

- Ei olla ajateltu ennen kuin Juho Juntunen (Soundi, toim.huom.) heitti sen, mutta ei olla ajateltu senkään jälkeen, Rami hymyilee.
-Ei me olla keskitytty siihen, Sande jatkaa. Englanninkielisissä bändeissä on se, että kaikki voivat heti kuunnella sitä. Tässä on aika siistiäkin se, että kun mennään suomeksi se on paljon ytimekkäämpi paketti, sanoitukset väistämättä vaikuttavat paljon enemmän. Jos mä kuulen englanninkielistä musaa radiosta, mulla ei oo mitään hajua sanoista. Ja suomenkielisessä musassa, nyt tämän projektin myötä, mä olen oppinut kuuntelemaan paljon enemmän sanoja ja ne on siinä läsnä. Ehkä joskus, jos me kyllästytään sanojen suureen painottamiseen niin me vedetään englanniksi, mutta ei oo mitään aikomusta. Siistiä kaiken englanninkielisen paatoksen ohella tehdä tollasta, mikä voi napata jos tulee hyvä lause. Silloin se nappaa heti eikä tarvii mennä b-osan kautta kertosäkeeseen ennen kuin se biisi alkaa juttelemaan.

- Mä oon lukenu saksaa ja mä en silti ymmärrä, mistä ne laulaa, nämä Du Hast -jutut. Mistä siinä loppupeleissä on kyse? Onhan jotkut ruotsinkielisetkin bändit soineet euroopanlaajuisesti, miksei suomenkielisetkin?
-Siinä on varmaan kyse foneettisista kysymyksistä, Rami kommentoi. Miten ne painottaa lauseet. Pitäis tehdä jonkun ulkomaalaisen kanssa, joka ymmärtää musiikista, että miten se menee sen korvaan, miten se soljuu. Ja myyhän italialainen iskelmä maailmalla.
- Rammsteinissa artikulaatio on jotenkin rap -tyylistä tai siinä on semmoinen rytmi, Sande hakee.
Minusta se kuulostaa armeija -tyyppiselle käskyttämiselle.
- Vähän joo, Sande myötäilee. Sillä ei olekaan väliä vetäisikö sen suomeksi, italiaksi vai saksaksi. Mä luulen, että saksalaisille sillä on oikeastikin väliä, ne varmaan kuuntelee sitä erilaisella asenteella. Siinä on tarina, mitä ne kuuntelee, mut ulkomaalaiselle se on vaan melodiaa ja rytmiä. Mutta mistä musiikissa sitten loppupeleissä on kyse?

Entäpä vanha suomalainen iskelmä kuten Badding tai Rautavaara, Aamunodottajalla on tällaisiakin sävyjä. Oletteko kuunnelleet iskelmämusiikkia?
- Mä en oo kuunnellu Rautavaaraa enkä Baddingia ikinä. Kyllä mä oon kuullu kun Badding on iskenyt yli ja tietenkin Rautavaaraltahan ei kukaan Suomen valtion peruskoulun käynyt ole voinut välttyä. Tietenkin vaikea sanoa, mitä on kuunnellu ihan pienenä. Mun mutsi ja faija lauloi ja soitti kitaraa, vähän hippihenkisiä boheemeja, ehkä vähän vasemmistolaisuutta, tällaista lauluperinnettä. Mutta ei ole mitään raapaisupintaa tuohon vanhempaan materiaaliin, Sande kertoo.
- Ei mullakaan paitsi, että mä kuuntelin tangoja ja valsseja ja blokkasin niitä hanurille. Yölintu, Metsäkukkia, Kesäillan valssi, Täysikuu, Hopeinen kuu... Mä olin ihan fanaattinen hanurimusiikin ystävä ja Hurriganes. Siis jotain 7 -vuotiaana, Rami tunnustaa.

- On mullakin Finnhits 16, Sande jatkaa. Onhan siellä hyviä suomi-hittejä, mutta ei niitä silloin tullut kuunneltua kun ne oli ajankohtaisia vaan vasta jälkikäteen, Eino Leino 1 ja muut. En mä sitä pienenä kuunnellu, mutta sitten vanhempana kun löysin sen niin heti meni takaisin 70 -luvun lopun maisemiin ja se on ihan jees. Tavallaan mä ymmärrän miksi näitä nostetaan, koska jengillä on varmaan vielä paljon fiiliksiä noista ajoista, vaikkei ne oo tajunneet niitä silloin. Ja sitten ne, jotka ovat eläneet sen niin nehän on, että "hyi, paina stoppia!!!".
- Mulla on vähän ambivalentti suhde Leinoon, Rami fiilistelee. Faija huudatti sitä joskus ja mutsi pani varmaan kolme levyä paskaksi kun ei jaksanut kuunnella. Se kolahti vasta paljon myöhemmin.

Onhan esimerkiksi Viikate -orkesteri melko puhdasveristä iskelmää mikäli kitarajyrä otetaan alta pois. Iskelmällisyyskin on tavallaan tämän ajan trendejä.
- Ne menee ihan perinteisellä, Sande miettii.
- Niin on kyllä meidänkin biisit, Rami kommentoi.
- No, meidän biisit on pianolla ja laululla tehty. En mä tiedä iskelmää, mutta sellaista psykedeelistä taidesektoria ihan alkuun, Sande korjaa.
- Semmosta teatterihenkeä myös, Rami lisää.
- Joo, paljon teatraalisuutta, Sande myöntää. Pahimmat ovat kyllä vielä pöytälaatikossa.
- Ovat, ovat, Rami nauraa. Siinä vaiheessa kun uskaltaa vetää sulkahatun päähän ja puhuu pääkallolle ne kaivetaan esiin. Olen muumioitunut, vankina kahden seinän välissä.

Aamunodottaja on moniulotteinen levy ja sillä vallitsee hyvin harras tunnelma. Olette puhuneet siitä, kuinka teidän projektinne alkutaipale oli varsin teatraalinen. Halusitteko siitä eroon kun käänsitte musiikin rokimpaan suuntaan?
- Ei me siitä haluttu eroon, periaatteessa sitä vaan kavennettiin. Meillä oli sello, nylonkielinen akustinen, teräskielinen akustinen, piano, rummut, sähkökitara, synia, Sande luettelee. Totta kai kun pitää keikalle mennä, pakko se on kaventaa ja alkaa vetää rokkia. Se rokin vetäminen onkin hauskempaa, en mä välttämättä ees haluis mennä esittämään niitä alkuperäisessä muodossaan. Mutta, se harras tunnelma, mä en tiedä mistä se tulee. Voi olla, että se tulee sun kirkkokuoroajoista.
- Semmosta gospel-meininkiä, Rami hymyilee. Mä oon joskus pienenä synalla vetänyt myös virsiä.

- Mulla taas ei oo mitään kosketusta kirkkoon ja ellen mä olis periaatteellinen ateisti mä voisin ihan hyvin säveltääkin tommosia. On paljon hyviä kirkollisia melodioita, biisejä voisin tehdä heti. Mutta kun vihaa koko uskontoa niin on se aika vaikeeta. Ehkä se harras tunnelma tulee siitä kun äärimmäisen naivistisestihan me tehtiin. Ei mitään kelailua tai kyräilyä, Sande kertoo.
- Niin, että tää kuulostaa falskilta, Rami lisää.
- Tai tää on liian pop tai liian taiteellista, Sande jatkaa. Me vedettiin ihan kaksistaan vaan.
- Molemmilla toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, ei minkäänlaista kelaa, Rami fiilistelee.
- Ja aina jos joku juttu tulee, se on siinä. Mieluummin tekee 30 biisiä ja heittää 20 pois kuin tekee 10 biisiä, joissa on jokaisessa 27 kompromissia. Me tehtiin siltä pohjalta, Sande miettii.
- Meillä on ollut harras tunnelma, Rami myöntää. Vihreää teetä ja hikoilua.

- Mä olin aina tullut neljältä yöllä himaan, mä makaan siellä horroksessa ja kuulen, että ei, taas se on oven takana, kun ovikello soi kymmenettä kertaa. Alasti avaamaan, ei jumalauta, venaa.Sitten pianon ääreen, olihan siinä äärimmäisen harras tunnelma, Sande nauraa.
- Kyllähän me tsekattiin etukäteen tekstejä, Rami kertoo. Pöydän ääressä istuttiin ja katottiin mitä vedetään.
- Joo, ei se sitä tarkoita, että me oltais mitä tahansa vedetty, ihan hyvällä metodilla. Mutta lähinnä melodioita ei karsittu ennakkoluuloilla, ei jätetty mitään pois sen takia. Mieluummin on tehty biisi alusta loppuun ja jätetty kokonaan pois, vaikka omaksi iloksi. Onhan meillä, joskus ollaan naurettu, että tää kuulostaa ihan Pave Maijaselta, Hausmylly - osiakin löytyi, mutta ilman ennakkoluuloja. Se oli tosi hauskaa ja sillä metodilla me on jatkettukin, on helpompaa jättää kokonaan biisi pois kuin tehdä kompromissi vain sen takia, että pelkää sitä. Ei tätä voi vetää ja punastelee treenikämpällä jalat ristissä kun ei kehtaa soittaa, Sande hymyilee.

Hartaaseen tunnelmaan tuo oman lisäyksensä myös Ramin runollinen, rentouttava lauluääni. Meneekö äänesi luonnostaan noin vai onko tyyli tietoisesti harkittu?
- Se menee ihan luonnostaan. Mä oon tunne-ihminen, en mä kelaile. Mä pistän silmät kiinni ja annan melodian viedä.
- On tullut mielenkiintoisia arvioita, Sande jatkaa. Jossain oli, että yhtyeestä tulee selvästi mieleen Don Huonot laulajan täsmälleen samanlaisesta artikulaatiosta. Kaikenlaisia, ihan mystisiä.
- Mitä se on kuunnellut, Rami ihmettelee. Se on vaihtanut vahingossa levyä, Donkkareita meidän sijaan.
- Tämä on ihan spontaania kamaa, Sande kommentoi. Ehkä seuraavalla levyllä joudutaan enemmän kelailemaan kun tavallaan on jo uraakin ja odotuksia. Mutta kyllä me pyritään niitä välttämään, tehdään miten musa virtaa.

Tunneperäisiä uhkauskirjeitä

Aamunodottajan biisijärjestys on myös hyvin onnistunut. Olen yrittänyt sekoittaa sitä, mutta se ei kuulosta samalle.
- Se ei olekaan ihan sama, Rami sanoo. Jos sieltä skippaa biisejä on joitain introja, mitkä ei tuu ollenkaan, esimerkiksi Nuolessa ja Tuulessa.
- Me eilen mietittiin sitä, Sande jatkaa. Eihän meillä keikkoja ajatellen ole kuin 10 biisiä, ei oo mitään järkeä soittaa biisejä, mitä ei ole saatavilla. Jossain vaiheessa me voidaan vetää siinä järjestyksessä kun noi menee, mutta ei ainakaan toistaiseksi. Mutta hyvä järjestys se on, pitkän työn takana. Mä mietin sitä sikamaisen kauan. Oli pitkä väli jolloin levy oli valmis, mutta tehtiin vielä kansia, pari kuukautta. Mä olin vissiin ainoa, joka sitä biisijärjestystä ideoi.
- Joo, sä lähettelit niitä sähköpostitse, Rami muistelee.
- Mä lähetin sen, että kuunnelkaa, monta erilaista järjestystä. Jengi oli aina kun näki treeneissä, että "en mä oo mitään kuunnellu, ihan hyvä". Hakuammuntaahan se on ja hyvä, että tuntuu toimivan. Ei siinä mitään suurempaa ideaa ole, paitsi se, että tuli kuunneltua varmaan muutkin mahdolliset vaihtoehdot, Sande hymyilee.

Toisaalta levy ei kuulosta tuotetulta ja toisaalta tuotanto on erittäin hyvää. Mikä osuus tuottamisella oli Aamunodottajaa tehtäessä?
- Se on harkittua, että se ei kuulosta tuotetulta, Sande kertoo. Sillä tavalla kuulostaa tuotetulta, että siinä kaikki on sovitettu ja menee tosi tarkkaan. Mutta se ei ole tuotettu. Tarkoitus on, että se kuulostaisi ilmavalta ja rennosti soitetulta. Ei me tarkkaan tiedetty mitä siitä tulee kun alettiin äänittämään. Ei tosiaankaan hierottu viimeiseen iskuun tai tehty koneellista henkeä. Meillä oli joissain demoissa paremmin ja tarkemmin soitettu. Kyllä mä olen itse tyytyväinen. Tietenkin vois aina tehdä jotain eri lailla, mutta tossa on ihan tarpeeksi tavaraa, sitä voi kuunnella useamman kerran. Mä kuuntelen joskus päivittäin eikä yhtään häiritse. Onnistui hyvin, vaikka se olikin tavallaan tuuria, ainahan se on tuuria jos tehdään levy.

Verenpisaran teksteistä vastaa kautta linjan Rami. Aamunodottajan tekstit ovat miehen vuosien varrella kirjoittamia runoja, jotka on sitten sorvattu biiseihin sopiviksi. Yksi vaikuttavimpia tekstejä on nimibiisi. Mikä on sen tarina?
- Voisin yleisesti teksteistä sanoa, että niissä on terapiaa aika paljon. Ne ovat pitkältä ajalta, varmaan 4-6 vuodelta. Siellä on uudempia ja sitten jotain sellasia, et on vaan ruvettu tekeen johonkin vanhaan. Terapiaa, unia, kuolemaa, rakkautta. Muutamia sanoja mä olen selkeästi kohdistanut jollekin ihmiselle. Ne ovat omalla tavallaan terapiaa, omalla tavallaan tunneperäisiä uhkauskirjeitä. Nuoli, Sinun tyyneytesi vie voiton kaikesta ja Sinä olet vika ovat selkeästi kohdistettu joillekin ihmisille. Mä oon soittanut puhelimella ja torsona lausunut niitä hirveässä jurrissa ja sen jälkeen mä olen kuitenkin työstänyt niistä kokonaisia. Mä työstän skarppina, niitä saattaa räkiä ulos vähän herkemmissä mielentiloissa, mutta ne työstää järkevästi loppuun. Ja siinä vaiheessa näkee eri ulottuvuuksia. Joku voi alussa luulla, että siinä on joku selkeä systeemi, mistä se kertoo, mutta se kääntyy ja alussa on viittauksia siihen mihin se tulee kääntymään. Sitten täällä on paljon sekoittamista, jos on tietokone niin kannattaa kirjoittaa sanat yhteen isoon pötköön ja sekoitella niitä lauseita. Sieltä voi löytyä piiloviestejä.

- Aamunodottajan alkuperäinen idea tulee mun ukin unesta. Se asui lapsena saaressa ja sen isosetä tai eno lähti sotaan ja ne hyvästelivät ihan valveillaolotilassa. Sitten siitä ei kuulunut mitään pitkään aikaan ja ukki näki unen, jossa se kävelee rannalle ja tyhjä vene ajautuu usvan läpi rantaan. Ukki kertoi sen mutsilleen, joka sanoi, että ei tommosia saa puhua. Sitten tuli ilmoitus, että se sukulaismies on kuollu. Siitä mä blokkasin sen idean, lähdin kirjoittamaan, innostuin, kun ukki kertoi mulle tuon.
Syntyminen tulee mun mummelin kertomista jutuista. Noiden kahden biisin ideat mä oon ottanut niiltä ja muodostin tietenkin itseni läpi sellaiseksi kaipaus -kelaksi, ajattelee, että jossain toisaalla on joku toinen samankaltainen kuin sä. Mulle aika usein tulee paljon elementtejä, mä yritän aina tehdä ne mahdollisimman leveiksi, jotta erilaiset ihmiset saisi niistä erilaisia keloja. Kun on tullut palautetta niin kyllä ryhmä on snaijannut niitä ihan eri tavalla, kaikki tulevat kertomaan omalla tavallaan ja ne poikkeavat täysin toisistaan. Itse olen oikeastaan hirveän jäävi sanomaan mitään, on vaikea sanoa, mitä yrittää kertoa.

Tuollaisia unia ovat nähneet monetkin vanhat ihmiset, enne-unia esimerkiksi kuolemasta.
- Joo, etiäisiä. Sellainen oikein vanhan liiton jengi. Ja itse asiassa musta tuntuu, että Sinun tyyneytesi vie voiton kaikesta videon idea on vähän kuin Aamunodottajaa. Me jossain vaiheessa kelattiinkin, että olis askeleen edellä, vääntäisi seuraavan videon jostain toisesta ideasta Aamunodottajalle.
- Joo, mä muistan sen, Sande kommentoi. Mä en tiedä, mikä sekamelska siinä oli, mutta Sinun tyyneytesi vie voiton kaikesta alkuperäinen nimi oli Vene. Outoa.
- Ne ovat kulkeneet koko ajan käsi kädessä, Rami hymyilee.

Kuinka Aamunodottaja valikoitui nimibiisiksi? Summaako se mielestänne hyvin levyn sisältöä?
- Mä en tiedä, Sande miettii. Meillehän ois kelvannut melkein mikä vaan. Ekoja ideoita oli Syntyminen, mutta se olis ollu liian teatraalinen. Periaatteessa me haluttiin nostaa sieltä keskeinen biisi, joka tavallaan vastaa sisältöä. Mulla oli myös Kun uni kuolee ideana, ehkä sen takia, että sä olit aina siellä oven takana kun piti tehdä biisejä. Mun mielestäni Aamunodottaja kuvastaa täydellisesti.

Yksi levyn parhaita biisejä on myös radiosoittoa kerännyt Harvoin. Se on ilmeisesti puhtaasti ihmissuhdeteksti.
- Olisi pitänyt ottaa mun omat tekstit mukaan. Jos näkisin originaalin voisin jo kädenjäljestä nähdä, mistä siinä on kyse. Se on nimenomaan sitä. Siinä on kyse pakonomaisesta unohtamisesta, yrittää kirjoittamalla unohtaa jonkun ihmisen, siinä onnistumatta. Polkee jotain lokaan, että se lähtisi sieltä takaraivosta, mutta siellä se pysyy, Rami kertoo.
- Siinä oli vähän Dave Lindholm -henkistä otetta ihan alussa. Meillä on harvoissa biiseissä duureja, aika melankolisia melodioita. Harvoin - biisin kertosäkeessä, vaikka sanoitus synkkenee siinä on Dave -henkinen, tavallaan iloinen pohja ja kivat sanat, Sande kommentoi.

Kun tekstit ovat noinkin voimakkaasti lähtöisin omasta elämästä niin tuntuuko olo puhdistautuneelta kun ne ovat tuossa levyllä?
- En mä tiedä, kun toisaalta se kesti niin kauan. Tietenkin, ei tarvitse enää näitä tekstejä miettiä, lisääkö jotain tai ottaako pois. Olen kymmenen biisin verran puhdistautunut, Rami miettii. Mä oon jotenkin jo kerran puhdistautunut, kun ne tekstit on tehty. Totta kai oli jees, että sai painetussa muodossa pukata tuon. Kyllä on tullut puhdistauduttua.
- On levyn paras ominaisuus, että pääsee siitä pahasta, Sande jatkaa. Kun se on ulkona et voi enää muuttaa mitään. Normaalistihan jos bändi ei saa levyä ulos sillä on hirveä työ koko ajan työstää, muuttaa, vääntää ja taistella.

Ja toisaalta, jos teksteihin on ladannut paljon tunnetta pitää varoa, ettei keikkatilanteessa rupea itkemään ja vetäydy sikiöasentoon lavalla.
- Sitä mä oon taas yrittänyt ruveta tavoittelemaan. Keikkatilanteessa pitäisi kääntyä toiseen suuntaan ja miettiä tilanteita, milloin ne on tehty ja mistä syystä. Suurin piirtein sais ruveta itkemään siellä, mutta en tiedä kestäisikö nää sitä, Rami hymyilee.
- Mitäs se meitä häiritsee? Kyllä niistä mullekin tulee sellaisia fiiliksiä, mitä on voinut kuvitella. Kyllä ne juttelee, mutta se vaatii tietenkin keskittymistä, Sande fiilistelee.

Hullut musiikkibisneksessä

Onko se vaikuttanut biisintekoon, että sanat olivat olemassa ennen säveltä?
- Ei se oo hirveästi vaikuttanut, ne on aika irrallaan olleet mun mielestä. Ihan pari kertaa alussa kävi jopa niin, että me tehtiin biisi ja sä otat runon, alat laulaa, ollaan vähän aikaa, ei helvetti, uudet sanat. Me ei tehty niin kuin ehkä joku ammatti-ihminen voisi tehdä, että jahas, Sinä olet vika, tähän tarvitaan vähän dramatiikkaa. Ei, me ollaan vedetty ihan, että mulla on tällanen sointu ja siitä se lähtee, Sande kertoo.
- En tiedä , kyllä se varmaan jotenkin tulee tulkinnassa. Mä oon kirjoittanut sillä fiiliksellä, että se on juurtunut jonnekin, Rami kommentoi.
- Se kuljettaa tietenkin kun musa lähtee kulkemaan ja sä laulat siihen päälle, tavallaan sä kuljetat sitä jos se on sellainen sanoitus, mikä pystyy kuljettamaan. Mutta, jos sanoitus on vielä vähän vaiheessa silloin musiikin pitää kuljettaa. Ei me olla ainakaan näistä biiseistä yhtään tehty siten, että sanoituksen puolesta olisi selkeä punainen lanka minkä mukaan mennään, Sande miettii.

- Sellaista on tapahtunut paljon, että ollaan tekovaiheessa huomattu melodian ja sanojen sopivan tosi hyvin yhteen. Enemmän sitä on tapahtunut kuin, että olisivat keskenään ristiriidassa, mutta onhan sekin tehokeino, Rami kommentoi.
- On ne lyöty lukkoon siten, että ei me sitäkään olla tehty, että oltais unohdettu biisi alta ja tehty uusi. Eli jos me ollaan tehty biisi, johon sä vedät laulut ja todettu, että tää biisi on ihan paskaa, mutta tässä on niin hyvät sanat, että skipataan tää biisi ja tehdään uusi. Sitä ei enää kykene, ne jotenkin nitoutuvat yhteen. Mieluummin skipataan koko juttu, me tehdään aina alusta loppuun, ei meillä raakileita edes ole loppupeleissä, paitsi Eilinen on kuollut, mutta se tulee seuraavalle levylle, Sande hymyilee.

Onko Verenpisaran kanssa työskentely eronnut jotenkin muihin bändeihisi verrattuna? Vai onko se loppupeleissä samanlaista?
- Se on täysin erilaista, ei mitään yhteistä mihinkään, mitä oon aikaisemmin tehnyt. Me ollaan tehty mies ja kitara, mies ja piano -tyyppisesti, vaikka meitä välillä on ollutkin kaksi. Aikaisempien bändien kanssa on saatettu tehdä niin, että on musiikki valmiina ja annetaan laulajalle biisi ja laulaja tekee himassa sanat ja laulut. Joskus on ollut kertosäe mitä sahataan ja sitten tehdään siihen säe. Me ollaan tehty biisejä alusta asti erilaisella metodilla; laulu, laulelma, iskelmä, mikä se sitten onkin. Ja sanotukset ovat olleet valmiina. En mä sano kumpi tapa on parempi, mutta tämä eroaa täysin siitä, mitä on aikaisemmin tehnyt. Tämä työskentelytapa on luonut tämän koko jutun, joskus varmaan kokeillaan jotain uutta, Sande miettii.
- Niin, että mä vedän pianolla ja sä otat mun runoja, Rami myhäilee.
- Tai mullahan on lukuisia sanoitusideoita. Jos sä laulaisitkin niitä, Sande nauraa.

Ensimmäinen levy voi olla bändille hyvinkin paineeton projekti, mutta toisaalta biisien monimutkaisuus voisi aiheuttaa tarpeetonta hikeä. Millainen fiilis teillä oli levyä tehtäessä?
- Mä voin heti alkuun sanoa, että mä en muista mitään yksityiskohtia. Mä vedin laulut viime kesänä. Mulla on irtaantunut se kokonaan pois päästä, Rami kummastelee.
- Mä muistan tuottajana, äänittäjänä, suuruudenhulluna äijänä muutenkin. Mä muistan jokaisen nuotin ja jokaisen kymmenen sekunnin pätkän, koko projektin ensimmäisestä sekunnista, Sande valittaa.
- Sä muistat munkin edestä, Rami nauraa.

- Ei meillä ollut paineita, Sande kertoo. Periaatteessa kaikki bändit missä olen ollut, olemme aina, ehkä omaa tyhmyyttämme haistattaneet kaikelle sille. Niin kuin surullisenkuuluisa Kyyria-yhtye. Ties mikä megalomaaninen levy- yhtiön tuki meillä oli ja lennätettiin ympäri maailmaa ja me vaan tehtiin jääräpäisesti sitä omaa kreisii juttua. Ja Amorphis, ei mitään paineita, tehdään ihan mitä huvittaa ja ihmiset saa tuomita, no-can-do. Ja tässä sama, ihmiset tuomitsee tai diggaa. Joskus, jos halutaan lähteä laskelmoimaan kyllä sekin on sallittua, mutta me ei olla sitä tehty ja ehkä ei koskaan tehdäkään.

- Me ruvetaan tekemään teatterimusaa, Rami heittää.
- Niin, jos joku sanoo, että teettekö mun leffaan musat. Silloinhan voi ajatella, että on ihan selkeää mitä tehdään. Leffa menee näin ja siksi pitää tehdä tietynlaista. Mutta kun tehdään taidetta ja musahan on taidetta silloin kun sitä ei lähdetä laskelmoimaan saa tehdä mitä haluaa. Joku hullu sen julkaisee ja panee fyrkat kiinni, toinen hullu ostaa ja kolmas hullu esittää sitä livenä. Onneksi se menee vielä niin. Kaikkihan sen tietää, että paskimmassa tapauksessa se ei todellakaan mene. Silloin jos menet tarjoamaan musaas levy-yhtiöön ne sanoo "miks et voi vetää kuin HIM. Teidän laulaja laulaa matalalta englanniksi, teillä on kaksi säröskebaa, hei camoon. Vetäkää sellaista ja tulkaa kuukauden päästä uudestaan". Sehän on aivan hirveä tilanne ja sitähän tapahtuu. Kyllähän sen tietää, että jenkkiläiset nu-metal bändit kuulostaa kaikki täsmälleen samalta bändiltä, ne vaan näyttää erilaiselle. Eikä välttämättä edes näytä, keski-ikä 44, Sande nauraa.
- Vaikka me ollaan isolla yhtiöllä ja pyritään miellyttämään myös levy- yhtiötä tietysti, koska ne maksaa viulut niin ei BMG ole lähtenyt tuotteistamaan tätä. Eikä ne ole vaatineet meiltä kohtuuttomia. Ovat vaatineet, että me vedetään keikkoja, tehdään biisejä ja poseerataan valokuvissa. Siitähän tässä on kyse, että ihmiset saa päättää ja hyvin on päättäneet kun keikkaa vielä pukkaa tämä kesä.

Viikinkejä keikoilla?

Teidän teksteihinne on tosiaan kiinnitetty paljon huomiota. Esimerkiksi muutama viikko takaperin Kotiteollisuuden Jouni Hynynen kommentoi Radiomafiassa seuraavasti;
"Ihmettelen jos ei tytöt Verenpisarasta tykkää kun siinähän suurin piirtein punaviiniä valuu suupielistä". Hynysen kommentti oli yksinomaan positiivisessa mielessä sanottu, sillä kyse oli siitä, voivatko naiset pitää raskaasta suomimetallista. Hieman aikaisemminhan teiltä itseltänne kysyttiin samaisessa ohjelmassa pelkäättekö jäävänne paitsi naiskuulijoista kun teette rankkaa musiikkia. Itse vedin tämän kysymyksen kuullessani kahvia väärään kurkkuun.
- Mä ihmettelin myös sitä naiskysymystä. Suurin palaute mitä on saatu, on tullut naisilta ja mä ymmärrän sen, koska olethan sä kirjoittanut ne naiselle. En mä ymmärtänyt sitä asettelua, että keikoilla olis 2-metrisiä viikinkejä. Musta se on makuasia, ei noihin voi oikein sanoa mitään. Sanoin Mafiassakin vaan, että päinvastoin, en voi ollenkaan yhtyä. Oma tyttöystävä kuuntelee ja pitää ja silloin alkuunkin kun oli akustinen projekti Ramin kaverit diggas tästä, pelkästään naisia. Epäoleellista mun mielestä, Sande kuittaa.

Nyt kun tekstejä on paljon nostettu esille koetteko sen häiritsevänä, ettei musiikkiin kiinnitetä ehkä yhtä paljon huomiota?
- Mua se haittaa kun mä joudun selittämään niitä, Rami hymyilee. Se on kyllä harvinaista.
- Että nostetaan teksti noin ylös. Musta se on hyvä vaan, Sande jatkaa. Levy- yhtiön edustaja sanoi ekan demon aikoihin, että oli kuunnellut sen 20 kertaa ja alkoi vasta sitten kuunnella sanoja. Siinä mielessä en ole varma onko ne sanat, jotka juttelee sulle ekaa kertaa kun kuuntelet. Se, että ne nostetaan voi tarkoittaa, että sun on jo pitänyt kuunnella se ja sivuuttaa se musa, että kuulet sanoja.
- Meidän pelkohan oli jossain vaiheessa, että sanat on liian paksuja eikä mene jakeluun ja sitten se menikin näin, Rami myhäilee.
- Niin mietittiin, että ne sanat olisivat liian vaikeita, Sande myöntää. Me mietittiin, että toivottavasti ihmiset tajuavat ja jaksavat kuunnella ja lukea. Ne on helvetin hyviä sanoja, sen takia tätä varmaan jaksaa tehdäkin.

Myös CMX:llä sanoja on nostettu aika paljon esiin ja Yrjänähän on julkaissut kaksi runokirjaa.
- Nämähän on kanssa runoja, kyllä sä voit julkaista ihan niin monta runokirjaa kuin haluat eikä kukaan bändistä halua siitä penniäkään Teostoja tai mitä niistä sitten saakin, Sande lupaa.
- Runokirjoista saa vain haimatulehduksen, Rami kuittaa.

Itse olen huomannut Aamunodottaja-albumin olevan parhaimmillaan ilta- aikaan, ennen nukkumaanmenoa. Odotan sinistä hetkeä, joka tosin kesällä on kovin lyhyt, kuuntelen albumin läpi ja sitten vasta nukahdan, Syntymisen viimeisten tahtien jälkeen.
- Se on kyllä hyvä elementti, että kun panee tuon soimaan sen aika helposti myöskin kuuntelee sinne viimeiseen saagaan asti, Sande miettii antaen samalla haastattelulle mukavan päätepisteen. Kehoitan kaikkia suomenkielisen metallin ystäviä tutustumaan Verenpisaran monisyiseen debyyttialbumiin ja hakeutumaan bändin keikoille, kesän hellepäivinä Aamunodottajan riffit uppoavat takuulla kuin kaljakori laiturin viereen.