Stemmalaulut pilalla

Don Huonot julkaisivat syksyn kynnyksellä seitsemännen studioalbuminsa, joka kantaa yksinkertaisena otsikkonaan bändin nimeä. Levyllä Donkkarit kuulostavat pitkästä aikaa tuoreelta ja energiseltä, vailla pakollisen onnistumisen painolastia. Levyn julkaisemisen jälkeen bändi lähti myös intensiiviselle kiertueelle. Meteli.net poimi haastatteluun bändin uusimman jäsenen, Jussi Chydeniuksen tilalle liittyneen Antti Lehtisen.

Bändi vietti hiljaiseloa suhteellisen kauan. Kuinka uudet biisit on otettu vastaan keikoilla nyt kun bändi on pitkästä aikaa rundilla?
-Tosi hyvin on otettu vastaan. Paljon paremmin kuin kukaan, tai ehkä vielä enemmän kukaan noista konkareista uskalsi toivoa. Uuden levyn kama tuntuu olevan aika hyvin yleisöllä hallussa ja sitten tietysti kun päräyttää nuo evergreenit käyntiin niin silloin on ilo ylimmillään.

Näin Donkkarit kesällä livenä festareilla ja mukaan valitut uudet biisit vaikuttivat jo silloin erittäin livekelpoisilta.
-Kesällä varsinkin me soitettiin uusista biiseistä sellaisia, jotka olivat helpommin livetettäviä, nyt tulee myös enemmän niitä taidepaloja kun levy on ollut ulkona ja ihmisillä on ollut mahdollisuus kuunnella sitä. Biisejä, joita ei ole julkaistu missään on aina vähän heikkoa soittaa livenä. On tylsää soittaa biisejä, joita kukaan ei ole kuullut. Varsinkin festareilla, ei ne ole mun mielestä mitään uusien biisien lanseeraustilaisuuksia, varsinkin kun festareille harvemmin tullaan katsomaan tiettyä bändiä.
-Klubi on eri juttu, sinne ihmiset maksavat ja tulevat katsomaan juuri sinua. Festareilla ihmiset haluavat periaatteessa bailata ja kuunnella tuttuja biisejä, ei sinne bändiä palkatakaan soittamaan uutta matskua.

Oletteko koskaan keskustelleet live-albumin tekemisestä? Donkkarithan on varsin energinen ja vakuuttava livebändi.
-Oli. Live-albumissa on se ongelma, että aika harvoin saa taltioitua sen energian, mitä keikassa on. Eiväthän keikat tavallaan edes kuulosta hirvittävän hyviltä, niissä on yleensä aika paljon epävireisyyksiä, tempo heittelee. Mutta siinä on se juttu, että kun ollaan lavalla, heilutaan, kaikki näkee ja on valoja ja savua niin siitä tulee kokonaisuus, mitä on tosi vaikea saada vangittua levylle. Kyllä me äänitetään noita keikkoja, kaikki on tietysti mahdollista, mutta ei siitä erityisemmin ole ollut puhetta. Mutta jos jostain kumman syystä sattuisi joku aivan timanttinen veto niin sittenhän sitä voisi miettiä.

Uudella albumilla voi jokaisessa biisissä kuulla viittauksia paitsi Donkkareiden omaan historiaan myös muihin bändeihin. Mieleen tulevat paikoitellen mm. CMX, Sielun Veljet, Suede ja Red Hot Chili Peppers. Ovatko jotkut levyt mielestäsi vaikuttaneet siihen, miltä tämä levy kuulostaa?
-Itse asiassa täytyy sanoa, että Red Hot Chili Peppers on Kallen ja Kien pitkäaikaisen diggailun kohde ja joskus haettiin, ei tosin mitenkään hakemalla haettu, keskusteltiin, että kuinkahan RHCP soittaisi tuon. Minä itse en piittaa niiden musiikista, joten mun mielestä siellä ei ole pippurimaisuuksia, mutta on hauskaa, että nostit tuon esiin.
-Mitä CMX-hommaan tulee niin mä en ole kuullut niiden uudelta levyltä yhtään biisiä. Mikä biisi siellä sun mielestä tuo mieleen CMX:n?

Sydänpuusta tulee vahvasti mieleen CMX:n proge-mausteiset mahtiballadit ja esimerkiksi Musiikkia lehmille on CMX:n rokimpien vetojen hengenheimolainen. RHCP kuuluu minusta eniten biisissä Herää!
-Saattaa olla, kyllä, mutta esimerkiksi Musiikkia lehmille, siinä enemmän mun mielestä kuuluu vaikkapa The Hives jos hakemalla hakee. Onhan viittauksia hauska etsiä. Saattaa olla, että ukoilla oli jotain mielessä, mutta ei me niistä yhtä lyhyttä RHCP -keskustelua lukuun ottamatta puhuttu. Itse asiassa Herää! -biisissä me kuunneltiin tuota, mikäs se bändi on, jolla on tämä No Diggity (I like the way you work it, (no diggity), I got to bag it up, I like the way you work it, (no diggity)... Blackstreet feat Dr. Dre- toim. huom.). Sitä biisiä me kuunneltiin ennen kuin tehtiin Herää!, koska me haluttiin saada siihen samanlainen konehomma taustalle.

Siitä tekstillisestä anarkismista ja toisaalta takaisin tulleesta metallinsävystä tällä levyllä tulee mieleen varhaisempi Don Huonot -materiaali (aikaa Kaksoisolento-levystä taaksepäin). Esimerkiksi Käärmeet tuo vahvasti mieleen Hannun ja Kertun. Huomaatko itse saman?
-Tähän mun on vaikee vastata, koska mulla ei ole vieläkään hajua, mistä tässä uudella levyllä lauletaan. En ole kuunnellut niitä kertaakaan, ne on mulle olemassa tavuina. Kyllä mä kuulen jos joku laulaa väärin, mutta itse en pysty laulamaan ensimmäistäkään. Saattaa olla, että ehkä Sydänpuun kertosäkeen osaan, mutta siinä kaikki. Siinä mielessä en uskalla ottaa kantaa noihin sanoihin, koska mä olen hyvin epälyyrinen itse.

Pyhimys-video tukee mielestäni hienosti biisin kieroutunutta tarinaa. Tällä hetkellähän tilanne on kuitenkin se, että Suomessa ei juuri ole paikkaa, missä videoita näytettäisiin. Kannattaako niitä sinun mielestäsi tehdä?
-Se on vähän siinä ja siinä, miksi niitä pitäisi tehdä, kun kuitenkin halutaan tehdä hyvätasoisia ja sitten se maksaa aivan älyttömästi. Tuntuu, että kyllä nekin rahat voisi käyttää johonkin järkevämpään. Suomi on varmaan ainoa maa, missä ei ole kuin yksi valtakunnallinen ohjelma, joka näyttää videoita. Nuo kaapelikanavathan, - tai siis MoonTV, eivät näy joka paikassa. Minusta se on vähän surullista.

Uusi Don Huonot -levy on monien muiden tapaan kopiosuojattu. Mitä mieltä olet tästä asiasta toisaalta artistina, toisaalta musiikinkuluttajana ja toisaalta kustannusyhtiön työntekijänä?
-Mä en osaa tuohon sanoa mitään, multa on mennyt, täytyy tunnustaa, koko kopiosuojauskeskustelu ohi. Mä nimittäin lintsasin silloin, kun meillä töissä oli jokin tiedotustilaisuus. Joku valitti, ettei levy kuulu sen tietokoneella. Mä en tiedä, onko se oikea tapa. Piratismi on iso ongelma, paljon isompi ongelma kuin kukaan tajuaakaan. Jotain täytyy tehdä, en tiedä onko tuo sitten se oikea tapa, mutta ainakin tuossa on se hyvä puoli, että se herättää ihmisiä tajuamaan tilanteen. Tuo kopioiminen on niin yleistynyt, että siinä ei ole mitään tolkkua, varastamista suorastaan.

Piratismin vastustamiseksi sinällään olisi kehitettävä parempia keinoja, mutta ei toisaalta paljon naurata, ettei täyshintaista tuotetta voi kuunnella tietokoneen kautta lainkaan.
-En tiedä, mua ei taas naurattaisi, jos mä joutuisin kuuntelemaan musiikkia tietokoneella. Sellaiset stereot, joilla pystyy kuuntelemaan ihan hyvin, eivät monta penniä maksa. Mä en osaa yhtään asennoitua sellaisen ihmisen asemaan, joka kuuntelee musiikkia tietokoneen kautta, en sano, että se on väärin, mutta se on vain mulle vieras ajatus.

Don Huonot levytti uuden albuminsa ikään kuin kahteen kertaan, koska ensimmäinen versio päätettiin hyllyttää. Vaikuttiko päätös sinun mielestäsi siihen, millainen levystä loppujen lopuksi tuli?
-Sehän on tavallaan tämä sama levy, joka tehtiin vaan useampaan kertaan. Totta kai se vaikutti siihen, millainen tästä tuli. Jos tuo olisi tehty ulkomailla niin sehän ei olisi ollut mitenkään omituista, koska siellähän on aikaa ja rahaa niin paljon enemmän kuin täällä ikinä. Kokeilimme vähän sitä, miltä tuntuu kun on aikaa ja rahaa. Ei välttämättä levy-yhtiön ohjeiden mukaisesti, mutta kokeiltiin kuitenkin.
-Totta kai tuollaiset pre-production -hommat vaikuttavat siihen, on mahdollisuus kuunnella sovitettuja biisejä niin, että ne on miksattu edes suurin piirtein oikeaan ja voi katsoa toimiiko se vai ei. Sinänsä se on ihan hyvä, paitsi jos se menee sellaiseksi, ettei osaa päättää. En sano, että tässä olisi ollut niin, mutta joskus jos on rajattomat resurssit niin ei saa ikinä tehtyä.

-Välillä deadlinet ovat hyvä asia, ne pakottavat tekemään jonkin valinnan. Monesti on sellaisia ongelmia, jotka eivät vaikuta ostopäätökseen tai mihinkään muuhunkaan päätökseen millään tavalla. On kaksi ihan yhtä hyvää vaihtoehtoa. Joskus herkkä taiteilija saattaa mennä vähän sekaisin ja jäädä turhaan pyörimään tyhjänpäiväisyyden ympärille.

Antti on totuttu näkemään monissa orkestereissa yhtaikaa. Auttavatko monet samanaikaiset projektit sinua paremmin jaksamaan yksittäisiä bändejä kun esimerkiksi Scandinavian Music Group on Don Huonoihin verrattuna hyvin erilaista materiaalia.
-Totta kai. Mulle ei olisi taiteellisesti tyydyttävää, että soittaisin vain yhdessä bändissä. En mä ole ikinä jaksanutkaan soittaa vain yhdessä bändissä, Ultra Bra -aikoinakin niitä oli vaikka kuinka monta. Ne eivät vaan olleet niin kuuluisia, mutta se ei olekaan se pointti vaan se, että saa tehdä kaikkea kun haluaa. Kyllä mä tartten kaikenlaisia proggiksia, muuten ei ole enää kivaa.

Don Huonojen nettisivut ovat varsin monipuoliset ja toimivat. Näetkö ne tarpeellisena väylänä bändin tiedotukselle?
-Mä en itse käytä Internetiä paljon ollenkaan ja en ole käynyt Donkkareiden nettisivuilla kuin ehkä kerran. En ole tutkinut, mitä sieltä löytyy. Kyllä se varmasti on tärkeä kanava, koska mua huomattavasti nuoremmat ihmiset käyttävät sitä tosi paljon.

-Internetissä on se hyvä puoli, että sen päivittäminen on helppoa, se pysyy reaaliajassa koko ajan. Mekin ollaan kirjoitettu keikkapäiväkirjaa bussista, mikä on sitten lähetetty sivuille kommunikaattorilla. Tai on kirjoitettu, paitsi Kalle on lintsannut pari viimeistä kertaa (naurua). Tuo alkupätkä meni ihan niin, että keikkaa seuraavana aamuna kirjoitettiin se puhtaaksi. Mä en tiedä, kuinka usein Viltsu (donhuonot.netin webmaster Ville Kauppi, toim.huom.) sitten päivittää niitä.
-Kuten sanottu, mä en käytä Internetiä, ainakaan tuohon tarkoitukseen. Mutta eikös sieltä pysty tilaamaan paitojakin ja kaikkea, siinä on niin kuin kaikki samassa, siinä mielessä se on kätevää. Mutta ovathan bändit ja ihmiskunta tulleet hyvin toimeen myös ilman Internetiä, joten ei se varmaan hirvittävästi rajoita, jollei websivuja ole.

Minusta Donkkarit on aina ollut parhaimmillaan toisaalta menevissä rockbiiseissä kuten Verta, pornoa ja propagandaa, Riidankylväjä, Mustat linnut, Hannu ja Kerttu tai Seireeni, toisaalta voimakkaissa hidastempoisemmissa mahtibiiseissä kuten Sydänpuu, Mustaan Uneen tai Kannibaali. Kummat sinusta ovat palkitsevampia?
-Tuohon aina liittyy se, mitä on kiva soittaa. Välillä tosi paskaa biisiä on mukava soittaa ja välillä hyvän biisin soittaminen on täyttä tuskaa. Hyvänä esimerkkinä Näkymättömään kaupunkiin, josta tykkään. Sen soittaminen on ekaan kahteen ja puoleen minuuttiin ihan karmeaa. Siinä joutuu olemaan huonossa asennossa ja se toimii aina huonosti, se ei lähde yhtään. Sitten kun alkaa kitarasoolo ja komppikin lähtee niin sitten vasta alkaa tuntua, että sitä on kiva soittaa.

-Mun kaikkien aikojen Donkkarisuosikki on Väärän kuninkaan päivä, joka varmaan sijoittuu johonkin mahtiballadin ja menobiisin väliin. Se on myöskin ainoa Donkkaribiisi, mistä mä olen kuunnellut sanoja ikinä. Kyllä joku Mustaan uneenkin on helvetin hieno. Tällä bändillä on paljon hyviä biisejä. Se on aika nastaa kun on diggaillu koko yhtyeen uran ajan, mä olen ollut aikanaan niiden kanssa samassa lukiossa, ollaan tunnettu toisemme koko sen ajan kun bändi on ollut pystyssä.
-Oli mukavaa siirtyä soittamaan tähän, mutta siinä on se sääli, että nyt mä en enää näe Donkkareita livenä, koska Donkkarit on aina ollut hyvä livebändi. Ja ne ovat laulaneet tosi hyvin, mikä on ihan selkeästi muuttunut nyt, koska en laula niin kuin Jussi. Se on ehkä suurin ero entiseen, että Don Huonojen maine Suomen parhaiten laulavana yhtyeenä on lopullisesti menetetty. Stemmalaulut ovat pilalla, sen takaan, nauraa Antti.