Kolme kitaraa ja positiivista kamariorkesteripunkkia

Vihdoinkin. Ismo Alanko Säätiö on aloittanut keikkailun ja julkaissut uuden levyn. Edellisestä pitkäsoitosta ehti kulua jo kaksi vuotta. Hallanvaara -teos jatkaa samaa runsasta ja mielikuvituksellista sävelmaailmaa, joka nähtiin edellisellä Sisäinen Solarium -levyllä. Nyt mukana on soittimia jousista sahaan ja kaiken kruunaa Ismon jopa shamanistinen laulutyyli. Vapiskaa, luvassa on kamariorkesteripunkkia hullunkiilto silmissä, keikalla mukana kolme kitaraa ja lavalla musiikin voimasta elävä Säätiö.

Kahden kokoonpanon erilaiset tunnelmat

Ismo Alanko Säätiö on pitkästä aikaa tien päällä. Miltä keikkaelämä maistuu?
- No, mukavahan se on lähtee taas, ei siinä mitään. Erittäin miellyttävää.

Olet aloittanut keikkailun syyskuussa jousien säestämänä mm. Helsingissä ja Tampereella, sen jälkeen lähtenyt kiertämään Suomea klubikokoonpanon kanssa. Kerrotko tarkemmin mistä on kyse?
- Meillä oli sellainen laajennettu Säätiön kokoonpano, missä oli perusbändin lisäksi jousikvartetti, yks puhaltaja ja yks lyömäsoittaja. Tarkoituksena oli, että pystyttäisiin tuon Hallanvaara -levyn matskua soittaan about siihen tapaan, mitä se levyllä on. Tää oli tietysti pienempi kokoonpano kuin levyllä, mutta kuitenkin riittävä siihen, että voitiin soittaa niitä biisejä siinä hengessä, missä ne on levytettynä.
- Kun taas on tää klubikokoonpano, niin me ollaan sovitettu ihan uusiks ne biisit.

Näiden kahden kokoonpanon erilaisuus siis piilee sovituksessa?
- Joo, siis tottakai. Ja se on ihan eri meininki, isompi kokoonpano on akustisempi. Kun on viuluja ja enemmän akustisia instrumentteja, se on ilmavampi. Sitten me soitettiin konserttisaleissa, missä voi pelata paljon laajemmilla nyansseilla, soittaa hiljaakin välillä. Ihmiset istuu ja kuuntelee, keskittyy, reagointi tapahtuu enemmän korvien välissä. Klubeilla on taas sellasta riehakkaampaa, fyysistä meininkiä. Ja tää on periaatteessa ihan rokkibändi, millä me soitetaan täällä.

Ironiasta melankoliaan ja taas takaisin

Ismo Alanko Säätiön uutta levyä, Hallanvaaraa, on tituuleerattu mestariteokseksi, mutta se on saanut myös päinvastaista palautetta. Mitä mieltä sinä olet, onko tämä levy yksi urasi huippukohdista?

- Ilman muuta on, tietysti tää on klishee, että artistin mielestä aina uusin levy on paras. Tässä tapauksessa mä kyllä uskon, että vuosien saatossa tullaan näkemään, että tää on helvetin hieno levy. Siis se, että levy saa ylistävää palautetta ja negatiivista palautetta, sehän on helvetin hyvä. Se on merkki siitä, että musiikki toimii, herättää tunteita puolin ja toisin. Eihän oo olemassa sellasta levyä, josta kaikki diggais aivan mielettömästi.
- Paljon pahempaa on, että kaikkien mielestä tää levy on ihan ok, ettei se häiritse ketään. Totta kai levy, joka on vahva, herättää sekä positiivisia että negatiivisia reaktioita ihmisissä. Ja toisekseen tuo on sen verran väkevää ja persoonallista, aika erikoista musiikkia. Tän hetkisestä radiossa soivasta valtavirrasta tai tollasesta kitarararokista - mistä on tullut valtavirtaa myös - hyvin poikkeava levy. Se voi ärsyttää joitakin yltiöpäisyydessään.

Olet aikaisemmin todennut, että Hallanvaarasta piti tulla positiivinen levy. Peilikuva -kappaleessa olen kuitenkin kuulevinani melko tummia sävyjä, jopa kauhuelokuvatunnelmia.
- Joo, se on ehkä, sanotaan, että siinä kappaleessa ollaan liu'uttu kaikkein etäimmälle positiivisuudesta (naurua). Kyl pyrkimys oli valoa päin koko ajan tässä levyssä, täs ei oo mitään kyynistä ja sarkastista eikä epätoivoista. Vaikka se on melankolinen. Ilmeisesti maailma on sen verran hämmentävä, kaoottinen ja paha paikka, että tämän positiivisempaan en pysty.

Olen kuullut, että levyäsi on kommentoitu pelottavaksikin.
- Aijaa, siihen mä en oo mitenkään pyrkinyt. Se on hyvin avoin, silleen auki. Sielt tulee ehkä aika vahvasti esiin tällaisia inhimillisiä tuntoja, mikä saattaa olla pelottavaa. Ei ole ollut tarkoitus pelotella ketään. Lähinnä herättää itsessä ja muissa vahvoja tunteita, kaivaa tunteita esiin.

Vaikka olet pyrkinyt välttämään sanoituksissa sarkastisuutta ja kyynisyyttä, en voi olla kuulematta kappaleessa Kullankaivajat joitain yhteiskuntakritiikin sävyjä.
- Kyllä sen voi niinkin kokea, ilman muuta. Sanotaanko, että se on, esimerkiksi, kuvaus tän hetkisestä suomalaisesta elämänmenosta. Jos sen kokee kriittisenä, niin se on hyvä (naurahdus), sillä kyllä siinä jotain sellaista pientä on. Mut mä yritin olla lähinnä emotionaalisesti toteava.

Sahaa ja jousia cd-soittimessa

Hallanvaara -levyn sävelmaailma on hyvin runsas, mukana on soittimia jousista sahaan. Levyä voisi kuvailla jopa mahtipontiseksi. Miksi tällainen levy juuri nyt?
- Idea oli se, että yritin kirjoittaa niin hyviä lauluja, kuin osaan. Sen jälkeen ruvettiin miettimään mitä kukin laulu tarvitsee ympärilleen. Yritettiin hakea kaikista maailman instrumenteista - periaatteessa ajateltiin, että meillä on vapaa temmellyskenttä, voimme käyttää mitä huvittaa.
- Täs ei oo lähtökohtana mikään bändi, jolla on tietty soundi. Täs oli lähtökohtana biisit, joihin haettiin semmosta sointiväriä, mikä palvelis sitä biisiä kaikkein parhaiten, mikä sais siitä biisistä kaikkein olennaisimman irti. Me päädyttiin tollaiseen ratkaisuun ihan fiilispohjalta.

Nämä elementit tulivat siis mukaan vasta levyntekovaiheessa, sinulla ei ollut toteutuksesta tiettyä kuvaa sävellysvaiheessa?
- No, joissakin tapauksissa oli ja joissakin tapauksissa ei. Jotkut biisit oli sellaisia, että mä vaan vedin mies ja piano -pohjalta ja se oli siinä. Joissakin biiseissä soi jo päässä, että tähän tulee isompaa orkesteria.
- Kun päädyttiin siihen, että joihinkin biiseihin tehdään isompaa orkestraatiota - kun tajus, että tällainen on mahdollista - niin mä tein biisejä jo se kuva mielessä, että tämä on tällaista kamariorkesteripunkkia, tässä jysähtää! Saatana, kamaribändi sahaa kuin viimeistä päivää hullunkiilto silmissä. Säveltäessä tiesi sen, teki tietynlaisia juttuja.

Artistin musikaaliset tempaukset

Säätiön muusikoilla on monta rautaa tulessa. Kuullaanko Säätiön soittajia vielä tulevaisuudessakin levylläsi, vai onko sen aika ohi?
- Siinä vaiheessa, kun me tehtiin Pulu -levyä sillä porukalla, millä sillon tehtiin, mietittiin, että alkaa muistuttaa bändiä tää touhu. Aikasemmat levyt mä olin julkaissut omalla nimellä, joten ajattelin, että tää ois kiva julkaista jollain bändin nimellä. Sit mä keksin tän Säätiö-nimen.
- Mä tiesin silloin, että kaikki tyypit on sellasii, että ne tekee muitakin hommia, tää ei tuu jatkumaan ikuisesti tällä porukalla. Mä ajattelin, että Säätiö on tällainen löyhä musiikillinen kollektiivi, missä soittajat voi vaihtua, tulla ja mennä. Mä haluan käyttää sitä samaa nimeä, niin kauan kuin se henki on sama.
- Nyt siitä Pululla soittavasta porukasta ei oo ketään muuta kuin rumpali Marko Timonen enää. Toisaalta Laihon Samuli tuli heti sen jälkeen ekalle kiertueelle mukaan ja sitten basisti Karjalaisen Jape ja viulisti Ville Kangas; ne on olleet nyt puolisentoista vuotta mukana. Tälle rundille tuli vielä sitten toi kitaristi mukaan, Kämäräisen Timo, uus tyyppi. Kyl tää Säätiö on edelleenkin, katotaan nyt.

Eräässä haastattelussa kerroit myös perustavasi duon...
- Se oli tarkoitus, mutta sille ei nyt ole ollut aikaa kerta kaikkiaan, liikaa tekemistä muutenkin. Nyt ollaan päästy siihen tulokseen, että levyt on tehty ja kaikki hommat on hoidettu, nyt voi vaan vapautua, soitella keikkoja ja nauttia musisoinnista.

Yksi sukupolvi on kasvanut aikuiseksi sinun musiikkisi tahdittamana. Miten olet onnistunut yli kahdenkymmenen vuoden ajan säilyttämään uteliaisuutesi musiikin ja lyriikan maailmaan, koko ajan kuitenkin uudistuen?
- Se johtuu siitä, että mä oon aidosti kiinnostunut musiikista ja koen, että musiikki on mun ilmaisukanava. Mulla on hirveen monipuolinen tausta sekä musiikin soittajana ja harrastajana että kuuntelijana. En mä tiedä, mä oon vaan helvetin kiinnostunut monenlaisista musiikillisista asioista ja mä oon tulevaisuuttakin silmällä pitäen pitäny mielessä joitain asioita.
- En mä oo mitenkään yrittänyt uudistua tai tehdä aina erilaista, mä oon vaan tehnyt sitä, mikä sillä hetkellä on sattunut kiinnostamaan. Ilman, että mulla ois ollut mitään pakkoa. Jos mä oon tehnyt yhden kaupallisesti menestyneen levyn, niin tehtäisiin sille jatko-osa siksi, että mä haluaisin tehdä kaupallisesti menestyvän levyn.

- Mä oon ihan puhtaasti kuunnellut sisintäni, tehnyt sen mukaan, mitä on tuntunut, just sellasta musiikkia, mikä on huvittanut. Mä oon katsonut sen ikään kuin velvollisuudekseni, koska mulla on se mahdollisuus. Levy-yhtiö ei ole asettanut minkäänlaisia ehtoja missään vaiheessa. Ja yleisökin on jostain käsittämättömästä syystä tullu aina mukaan tähän juttuun. Kuulijoita on riittänyt, vaikka mä oon tehnyt kaikenlaisia tempauksia musiikin kanssa.
- Vaikka mä oon erilaisii musiikkityylejä harrastanut, niin kyllä tässä pohjalla on jossain määrin perinteinen laulunkirjoittaminen aika pitkälle, se on ollut mukana alusta lähtien. Mielestäni mä oon vielä myöskin kehittynyt tässä vuosien varrella.

Suomalainen kieli ja mieli

Nyt haastatteluhetkellä eletään suomalaisen kirjallisuuden päivää. Mitä suomen kieli merkitsee sinulle?
- Mitähän se nyt merkitsis? Se on osa minua.

Oletko harkinnut tekeväsi tekstejä englanniksi tai jollain muulla kielellä? Hassisen Koneella ja Sielun Veljillähän oli joitain englanninkielisiä levytyksiä.
- Viittaan edelliseen vastaukseen. Jos tulee sellainen tilanne, että alkaa pukata tekstiä englanniksi, niin en sano, etten koskaan tekis. Muttei oo tullut mieleenkään viiteentoista vuoteen. Kun olen elänyt täällä Suomessa ja suomalaisen elämänmenon ja suomen kielen ympäröimänä. Mä ilmaisen itseäni yksinkertaisesti suomeksi, se on mun juttu.

Vaikutatko omiin nettisivuihisi, vai ovatko ne levy-yhtiön ylläpitämät?
- Mä en vaikuta millään tavalla niihin, mä oon erittäin laiska ja huono näissä asioissa. Tai mä en ees tiedä, levy-yhtiöillä on jotain sivuja. Sitten on yksityishenkilöitä, mitkä pitää meikäläisen sivuja, faneja. Mutta en mä oo osallistunu millään tavalla.

Hakusanalla Ismo Alanko saakin tulokseksi liudan fanien tekemiä sivuja.
- Joo, se on ihan hauskaa. Toisaalta mä en halua ees lukee niitä. Musta ei oo kauheen kiva olla koko ajan tietonen siitä, mitä ihmiset musta ajattelee ja kirjoittelee siellä ja vaihtaa mielipiteitään. Päinvastoin kuin jotkut artistit, jotka kommunikoivat aktiivisesti faniensa kanssa, mä oon kokenut sen jotenkin vieraaksi aina. Sori vaan tyypit, ei millään pahalla.

Mitä mieltä olet musiikin ja videokuvan levityksestä Internetissä?
- Eihän siitä mitään haittaa voi olla, päinvastoin positiivistahan se on, että musiikki leviää. Kyllä jossain vaiheessa jonkunlainen tekijänoikeusjärjestelmä täytyy saada, se on aika villi maailma tällä hetkellä. Mutta kyllä mä nään sen periaatteessa positiivisena asiana.