Pakomatka ekstaasiin

Tunnelmallista metallia sisältäviä debyyttialbumeita julkaistaan nykyään Suomessa enemmän kuin kenenkään kantti jaksaa seurata. Aivan tavallinen debytantti ei kuitenkaan ole oululainen Poisonblack, jonka kitaristina vaikuttaa Sentencedin Ville Laihiala, vokaaleissa Charonin JP Leppäluoto ja bassossa Janne Kukkonen. Albumi Escapextasyn kannet sisältävät gootticlichén mukaisesti kinkyn naishenkilön ja sanoitukset rakkautta, itkua, kuolemaa ja ahdistusta. Levystä paljastuu kuitenkin useammalla kuuntelulla paljon muuta kuin pinta antaa ymmärtää ja onkin aiheellista selvittää, mistä bändissä on kyse.

Puhelimen päähän istui Ville Laihiala, joka on myös Poisonblackin pääasiallinen biisintekijä. Laihiala on soittanut kitaraa suurimman osan elämästään, vaikka nk. suuri yleisö tunteekin hänet paremmin vokalistina. Miehen soittohistoria paljastuu albumin mielenkiintoisista kitaraelementeistä ja biisintekoratkaisuista.

Poisonblackille on isketty kylkeen projektibändin polttomerkkiä. Bändi ei kuitenkaan ole "vain" projekti, Ville valottaa mustan myrkyn alkuperää.
- Alunperinkin oli tarkoitus tehdä bändilevy, jossa mä pääsen kurittamaan kitaraa. Mulla oli jonkin verran valmista matskua tietokoneella ja joitain himmeitä tarinoita paperilla. Yksi niistä tarinoista oli sitten Escapextacy ja se iski täysillä. Siitä lähdettiin kehittelemään reilut kaksi vuotta sitten. Ei ole ollut aikaa hirvittävästi kelailla, kaikki on mennyt aika nopeasti.
Kukkosen Jannen kanssa tämä kahdestaan perustettiin ja sitten alettiin miettimään laulajaa. JP tuli ensimmäisenä mieleen, soitin sille ja onneksi se innostui asiasta. Ryypättiin Torniossa kolme päivää ja tehtiin kahden biisin demo, josta levy-yhtiö kiinnostui.

- Nythän meille varmistui keikat Hammerfallin kanssa ja Euroopan ja Jenkkien kiertueista neuvotellaan. Kesällä haluaisimme tehdä festareita, mutta jenkkirundi sattuu samaan aikaan. Charonin seuraavan levyn julkaisu siirtyi syksylle, joten nyt meillä on mahdollisuus tehdä keikkaa. Oli jonkin verran kylmä rinki perseen alla siitä, mitä me oltaisiin tehty jos Charonin levy olisi tullut suunniteltuun aikaan huhtikuussa.

Ovatko toisten bändienne julkaisuaikataulut viivyttäneet Poisonblackin levyä? Ensimmäisen kerran juttelin JP:n kanssa bändistä toissakesän Nummirockissa.
- Tavallaan, tavallaan ei. Sopimustappelut tässä ovat vieneet eniten aikaa. Meistä oli kiinnostunut kolme levy-yhtiötä, ja niiden sopimusten kanssa sitten revittiin pelihousut. Levy on nauhoitettu jo vuosi sitten ja mulla on valmiina jo kuusi biisiä seuraavallekin levylle. Näitä biisejä on tullut hinkattua jo niin kauan treenikämpillä, ettei niistä enää mahdottomia kiksejä saa. Nyt kun biisejä on alettu miettiä keikkakuntoon ovat ne kuitenkin heränneet uudestaan henkiin.

Yleisöllä on varmasti suuriakin odotuksia bändin suhteen, levy-yhtiöstä puhumattakaan, koska meriittejänne toisissa bändeissä on vaikea jättää huomioimatta. Entä te itse, onko teillä odotuksia Escapextacyn menestyksestä?
- Ei ole tullut paljon ajateltua odotuksia. Ensin oli levynteko. Minä ja Janne tuotettiin se kahdestaan ja saatiin aikaan suht hyvä lopputulos. Aivan helvetisti siitä on kuitenkin tykätty, varsinkin Italiassa ovat menneet ihan pähkinöiksi. Siellä sitä on soitettu paljon klubeissa, mikä on hyvä juttu kiertuetta ajatellen. Aloittelevalla bändillä se on yleensä toisin. Kun lähdetään kiertämään olisi mukavaa, että joka ilta olisi kuitenkin vähän enemmän kuin 50 ihmistä.

- Levy-yhtiön odotuksiin taas ei voi lähteä mukaan. Me päädyttiin Century Medialle myös siitä syystä, että me ollaan Sentencedin kanssa oltu siellä jo vuosia ja ne tietää, että mulle voi tulla ehdottamaan ihan mitä tykkää ja mä vastaan vaan, että "joo joo, ohan se varma". Yhdeltä levy-yhtiöltä tuli palautetta, että pitäis kuulostaa enemmän HIMiltä, missä ei ole mitään järkeä. Olisi pitänyt tehdä biisi, joka kuulostaa enemmän HIMin Join Me:lle.

Kun taas suomalaisessa metallissa ei nykyään saa edes mainita sanoja rakkaus ja kuolema, ettei jo joku viisas syytä kopioimisesta.
- Ei niin saakaan. Tuollaisesta musastahan on tullut Valon tavaramerkki, mutta homma on mennyt ihan naurettavaksi. Vähänkin jos on gootahtava musiikkityyli niin heti syytetään kopioinnista. HIM kulkee Poisonblackiin verrattuna pehmeämpää linjaa, vaikka samassa genressä ollaankin.

Apuraha-jazzia

Entä sitten vaikutteet Poisonblackin musiikissa? Itse kuulen sieltä kaikuja hyvinkin vanhasta Black Sabbathista ja sitten taas 90- luvun Paradise Lostista ja Type O Negativesta.
- Sinne suuntaan se menee. Juuret on 80-luvun metallissa. Meillä on todella raskaat kitarat eikä soolot ole niin tärkeässä osassa. Kitaroiden teko tälle levylle oli yhtä helvettiä. Mä en ole sooloja koskaan pitänyt niin tärkeinä, vaikka ne voivatkin olla hyviä.
- Nuo Typen ja Lostin voin allekirjoittaa ainakin tämän levyn osalta, suuntaus on sama, mutta meillä on rujommat kitarasoundit. Lostilta varsinkin niiden varhaistuotanto on aivan loistavaa, mutta nuo pari viimeistä on täysin turhanpäiväisiä, varsinkin Host oli surkea. Uusimmalta levyltä mä olen kuullut vaan 3 biisiä, mutta olin positiivisesti yllättynyt. Pidän kyllä sekä Typestä että Lostista helvetisti, mutta musiikkia tehdessään yrittää tehdä mahdollisimman paljon omaa.

Ovatko nämä biisit kokoelma pidemmältä aikaväliltä vai varta vasten tälle levylle syntyneitä?
- Suurin osa on syntynyt pari vuotta sitten, levyn viimeinen biisi on eka tälle bändille tehty biisi ja tuoreinkin on jostain yli vuoden takaa. Jotkut on kysyneet, että onko nää jotain ylijäämäbiisejä Sentencedistä ja Charonista, mitä mä en ymmärrä. Nää biisit on tehty Poisonblackille. Onhan sitä paskaa tullut niskaan, että nämä kuulostaa Sentencedille ja tämä ei kuulosta. Itse en nää yhtäläisyyksiä kovin paljon Sentencedille ja Poisonblackille kirjoittamieni biisien välillä.

Eroavatko biisit jo tekovaiheessa toisistaan? Voisin ainakin kuvitella, että Poisonblackin fantasiapainotteisempi maailma vaatisi toisenlaista mielentilaa, ei tosin kynttilärinkiä metsän keskelle.
- Sentencedin sanoitukset ovat enemmän tosielämää ja ne ovat negatiivisempia. On helpottavaa, että välillä saa tehdä ihan mitä vaan. Poisonblackin sanoitukset ovat suurimmaksi osaksi fantasioita, joita ei kannata ottaa niin helvetin vakavasti eikä kulmat kurtussa. Vaikka tietysti Sentencedilläkin on älyttömän paljon mustaa huumoria.
- Biisintekoprosesseja on vaikea vertailla. Biisiä tehdessäni mä aistin kummalle bändille se tulee. Sentencedille tuleva matsku on melankolisempaa. Sentencedin biisejä mä myös teen enimmäkseen akustisella kitaralla. Poisonblackin biisi lähtee useimmiten rankasta riffistä, toisaalta biisintekoon on tullut ihan uusi näkökulma ja ilmapiiri on erilainen.

Suurin osa levyn biiseistä on varmasti toimivia myös livetilanteessa. Oletko miettinyt sitä jo biisejä tehdessäsikin?
- Sitä ei ehkä tule ajatelleeksi sävellysvaiheessa, mutta sitten sovittaessa kun koko bändi on messissä. Ollaan pyritty tekemään hyvin suoraviivaisia biisejä, joista turhat progekoukut on karsittu helvettiin. Vaikka melodisiakin kulkuja löytyy, suurin osa biiseistä on ennen kaikkea suoria. Niitä on hyvä soittaa keikoilla. Tuskin koskaan on tarve soittaa mitään apuraha-jazzia. Voin kuvitella itse itseni yleisöön meidän keikalle sellaiseen pieneen nousuhumalaan, matsku toimii varmasti.

Monissa biiseissä Escapextacylla on erittäin ovelia kitarakuljetuksia, jotka ainakin minusta ovat selkeästi erilaisia kuin Sentencedille tekemissäsi biiseissä. Tämän hetken suosikkejani ovat The Exciterin, With Her I Dien ja Illusion/Delusionin kuviot.
- Sentencedissä vaikuttaa kaksi aivan loistavaa kitaristia ja sillä tyyli on enemmän sointupohjalla, biiseissä on yksityiskohtaisempia näppäilyjä ja ne ovat nuottipohjaisempia. Mä rakastan raskaita kitaroita. Nuo biisit on toimineet livenäkin mielettömän hyvin.
- Illusion/Delusion on Jannen tekemä biisi ja siinä yhdistyy äärimmäisen hyvin biisintekotaito ja melodiataju. Janne on tajunnut, että mä tykkään raiskata mun Les Paulia ja sille on biiseissä annettu paljon tilaa. Siinä tulee pääriffi juuri ennen bridgeä ja sain sitten muokata sitä haluamaani suuntaan levylle soittaessani. Se on toinen levyn biiseistä, jossa sanoituksissa on todellisuusperää ja In Lust on toinen.

Raskas ja eroottinen

Kertosäkeisiin on kappaleissa ladattu todella paljon, joka on toisaalta koko ajan enenevissä määrin nykybiisien "muotti".
- Se on tämän levyn sovitustyyli. Nyt tein kaksi kappaletta aika pian tämän levyn teon jälkeen ja niissä on huomattavissa samanhenkisyyttä. Toisaalta nämä ei myöskään aukea ihan alusta asti, ettei heti kyllästy. Kyllähän studiossa oli monta kertaa nyrkit pystyssä kun oli niin hankalaa löytää sitä oikeaa fiilistä, sieltä löytyy sitten pianomelodioita, laulut ynnä muut, jotka tukevat kerroksittain niitä raskaita kitaroita.
- Me haluttiin antaa kaikille elementeille biiseissä paljon tilaa, levyllä on monia kerroksia. Ennen kaikkea tilaa haluttiin antaa laululle, koska JP on yksi Euroopan parhaita vokalisteja mun mielestä. Mä muistan kun me nauhotettiin ne demobiisit. Katottiin Jannen kanssa toisiimme heti alkumetreiltä, että siinä on meidän laulaja. Jussilla on raskas, eroottinen, matala ja syvä ääni, joka sopii tähän musiikkiin täydellisesti. Ei kiinnosta pätkääkään, mihin ihmiset sitten haluavat meitä vertailla tämän tyylin vuoksi.

JP:n ääni sopii loistavasti Escapextacylle, Laihialaa itseään olisi hyvin vaikeaa kuvitella leadvokaaleihin. JP laulaa kuitenkin selkeästi eri tavalla kuin Charonin levyillä, hän tuo varmasti livesettiinnekin eroa noin seitsemän äijän verran lisää.
- Se on sellainen treeneissäkin, täydellinen luonnonlapsi, heiluu aina kuin heinämies. Se luo sillä tavoin tunnelmaa myös treenikämpille ja meidän fiilis vaan paranee koko ajan, Ville kehuu.

The State on tällä hetkellä mielestäni levyn parhaimmistoa, siinä tunnelma on niin ratkaisevan erilainen ja leijaileva, samalla lohduton ja toisaalta vapauttava.
- Sävellyksenä se on yksi levyn onnistuneimmista, sovitus on myös erityisen onnistunut. Se alkaa rauhallisesti ja siitä se sitten kasvaa kunnes kertsissä räjähtää kaikki. Kertsissä se hyppää ihan eri maailmaan ja myös muuhun levyyn verrattuna siinä on ihan oma maailmansa.

Tunteita herättävää materiaalia kaipaaville on Escapextacy mitä suositeltavin ostos ja samanaikaisesti albumi myös rokkaa. Ennen kaikkea kyseessä on vahva debyytti, joka antaa odottaa tulevaisuudessa Poisonblackilta vielä jotain paljon parempaa ja laadukkaita keikkoja. Kesällä bändi suuntaa Amerikkaan ja Eurooppaan ja aikatauluja yritetään parhaan mukaan sovittaa myös festarikeikkoja varten.