Meteli.net
Kirjoita 4-5 kirjainta etsimäsi kohteen nimestä ja paina hae-näppäintä!
Uutiset
Uutisten tekstihaku
Hae uutisarkistosta
Meteli.net uutiset - RSS syöte

Mokoman tulinen takatalvi

Teksti Hanna Valjakka
Su 18.5.2003 12:00

Kun metallibändi lähtee kehittämään musiikkiaan astuvat kuvaan usein gootti- tai industrial metalli, koneiden määrä lisääntyy tai vastaavasti soundi muuttuu orgaanisemmaksi. Lappeenrantalainen Mokoma on muutoksessaan ottanut huiman askeleen taaksepäin. Uudella Kurimus-levyllä möykkää Slayerin perinne. Levy on tinkimätöntä suomalaista thrash-junttaa. Joukkoon on hivutettu pari herkempää palaa tuomaan loistavia suvantokohtia, jotka saavat muun materiaalin kuulostamaan vain betonimaisemmalle. Meteli.net soitti vokalisti Marko Annalalle, joka vastaa myös sanoituksista.

Marko kertoo, ettei bändi näe tehneensä suurta musiikillista hyppäystä. Kehitys on luonnollista. Bändi on kehittynyt samaan aikaan monella osa-alueella, joten ehkä muutos siksi vaikuttaa niin rajulta. Tempo on noussut, soundi ja tuotanto ovat metallisempia.
- Aikaisemmin ollaan joka levyn kohdalla harmiteltu, ettei materiaali kuulosta tarpeeksi Slayerilta. Nyt alkaa kuulostamaan. Itse on niin syvällä omissa tekemisissään, ettei sitä osaa katsoa niin.

Mokoma 2005 Markon mukaan bändillä oli materiaalia kahden levyn tekoon kun Kurimusta lähettiin työstämään. Levynteossa karsittiin rokimmat vedot pois ja jäljelle jäivät metallisemmat. Kuinka paljon Slayer on mielestäsi vaikuttanut musiikkiinne?
- Kaikki levyt löytyy varmaan joka jampalta. Läpi 90-luvun on tullut kuunneltua paljon muutakin kuin metallia, mutta Slayer on pysynyt koko ajan. Nyt on tullut paljon thrash-bändejä esimerkiksi ruotsista ja Slayerin arvo omassa kuuntelussa vain korostuu.

Kurimus on ensimmäinen suomenkielinen thrash-levy, mikä on ehtinyt jo näin etukäteen saamaan paljon huomiota. Missä vaiheessa teille tuli mieleen, että tyylinmuutosta voi jopa hyödyntää?
- Se me tajuttiin oikeastaan vasta kun oltiin jo tehty pari biisiä. Onhan esimerkiksi Rytmihäiriöllä thrash-meininkiä ja se on ollut olemassa jo 20 vuotta. Se on kuitenkin pienen skenen orkka, vaikkei mekään mikään massabändi olla.

Tähän saakka Mokoma on profiloitu voimakkaasti Kotiteollisuus- Niskalaukaus akselille. Uusi albumi tuo mielestäni bändille yhtymäkohtia myös Maj Karman Kauniiden Kuvien uudempaan materiaalin. Marko ei näe yhtäläisyyksiä bändien välillä, mutta kertoo jutelleensa Jarkko Martikaisen kanssa siitä, miten Slayer on vaikuttanut monien erilaisten bändien tuotantoon. Martikaiselle olivat Bonfunk MC'sin jäsenet tulleet hehkuttamaan Slayeriä.
- Siinähän metallimies mitataan kuunteleeko se muitakin alan bändejä, mutta eihän Niskalaukauksen ja Kotiteollisuuden äijätkään varmasti kuuntele pelkkää metallia. Samalla asteikolla kuitenkin liikutaan, sillä eihän kellään ole kuin 12 palikkaa käytössä.

Punainen kukko

Mokoman sanoitukset ovat hyvin huoliteltuja ja ajatuksia herättäviä. Mielen saa liikkeelle myös uuden albumin nimi. Kurimus kuulostaa yhtä periksiantamattomalta kuin albumin soundikin.
- Sehän siinä on takana, että luen paljon, kuten minusta kaikkien sanoittajien tulisi tehdä. Saa omaan puhekieleenkin virikkeitä, sanastosta tulee rikkaampi.
- Kurimus löytyy Kasvot kohti itää -biisistä ja siitä tuli jätkille mieleen, että eikö tämä voisi olla levyn nimi. Ensimmäinen kerta, ettei ollut nimi valmis ennen materiaalia, joten jätkilläkin oli siihen sanomista. Samalla minullakin on sormeni pelissä, koska se on teksteistä lähtöisin. Siinä korostuu bändilähtöisyys.

Levy kuulostaakin hyvin bändilähtöiseltä. Työstittekö biisejä yhdessä sen sijaan, että sävellys tehdään yksin?
- Itse asiassa puolet biiseistä olen tehnyt itsekseni kotona. Niin kauan on soiteltu yhdessä, että tiedostan mitä toiset haluavat soittaa. Ei voi väkisin myydä omaa ideaansa. Kyllä sen huomaa jos jätkiä ei kiinnosta.

Mokoma: Perspektiivi Mokoman teksteissä vilahtelee vanhan kansan viisauksia ja vertauksia. Ne tekevät sanoituksista hyvin omalaatuisia, koska ne sopivat myös nykypäivään.
- Lyriikoiden teko on sisäänpäinkääntynyttä, henkilökohtaista ja arkaa. Siinä paljastaa itsestään jopa liikaa ja siinä mielessä se on loistavaa terapiaa.
- Tykkään vertauksista. Niillä on yleensä pitkät kristilliset perinteet ja se tekee niistä herkullisia. Niissä on Raamattupohjaa, jolloin niihin tulevat tietyt moraalisäännöt. Ne ovat myös usein unohtuneita. Sama juttu on Mokoman nimessäkin, annetaan uudelleen painoarvo vanhalle kirosanalle. Tekstit ovat tärkeitä Mokomalle ja mulle, koska mulla on niistä 100% työvastuu.

Hyvä esimerkki on Punainen kukko, muistelisin sen symboloivan tulta ja sen riehuntaa tulipalossa.
- Oikein tulkittu. Se viittaa myös levyn kanteen, jossa on punainen kukko osittain liekeissä. Siinä on yhtymäkohtia kärsimystulen kanssa. On kuitenkin sanoja tehdessä hyvä pitää mielessä, että kuulijan olisi pystyttävä tarttumaan biisiin, vaikkei sen sanomaa ymmärtäisikään. Liian vaikeat sanat eivät saa luoda vastustusta, koska ei ymmärrä. Ei saa myöskään aliarvioida kuulijaa, pitäisi suunnilleen tiedostaa mitä ihmiset voivat tietää.

Siinä on paljon alueellisiakin eroja, varsinkin vanhojen sananlaskujen ja tarinoiden kohdalla, jolloin Suomen eri osat ovat olleet nykyistä erillisempiä. Mitä Itä-Suomessa sanotaan ei välttämättä mene läpi länsirannikolla.
- Kyllä sen huomaa muualle mennessään. Itse olen asunut Karjalassa koko ikäni. Meillähän harrastetaan paljon itäsuomalaista vittuilua. Asioita ei sanota suoraan vaan sitä edeltää armoton paskanjauhanta. Sitä eivät muut ymmärrä vaan sanovat, että kuinka sinä voit sanoa noin julmasti toiselle.

Perspektiivi

Minuun teki aikanaan vaikutuksen Perspektiivi-kappaleesta löytyvä toteamus "Miksi näen niin paljon rumuutta, siellä missä muut kauneutta? Kun löydät katseellasi kevään ensi perhosen, minä lumen alta raadon jäniksen."
- Se on tositapahtumiin perustuva sanoitus. Eräänä keväänä pitkän masennuskauden jälkeen valitin seurueessa siitä, kuinka kaikki paska nousee keväällä lumen alta esiin. Eräs jätkä totesi, että hän on nähnyt sitruunaperhosia. Heti tuli sellainen ajatus, että kyllä osaan olla tyhmä. Asioita voisi nähdä vähän pidemmällekin kuin omiin varpaisiinsa.

- Pidän Valun teksteistä. Niistä näkee kaikessa naiiviudessaan sen henkisen kehityksen mikä on tapahtunut. Nyt kolmannen levyn kohdalla näkee onko oikeasti jotain sanottavaa. Yksi levy on vielä helppo tehdä omista kokemuksista, mutta myöhemmin näkee onko empaattista kykyä astua myös muiden tunteisiin.

Mokoma: Valu Mokoma testasi uutta materiaaliaan keikkayleisöön ennen levyttämistä. Minusta levyltä löytyy useampikin livekilleri mm. loistavien one-linereiden vuoksi. Voisin kuvitella paitsi Takatalven myös Mene ja tiedä, Väsynyt Atlas, Lupaus ja Punainen kukko -biisien toimivan keikoilla.
- Siellä luottamus tähän materiaaliin saatiin. Oli ihan erityinen tunne siitä, että tämä suunta on oikea. Takatalven aikana huomasi, että pahimmatkin rockpoliisit tulivat mukaan. Siinä on sellaista lastenlaulujen Keke Rosberg -meininkiä. On tullut positiivista palautetta tempojen nostamisesta. Ekaa kertaa meille kävi niin, että tuon biisin C-osassa ihmiset alkoivat puimaan nyrkkiä ilmaan ja huutamaan tahdissa Hei! Hei! Ei meillä normaalisti ole ollut sellaista vuorovaikutusta yleisön kanssa, jota Niskalaukauksen keikoilla on, yleensä yleisöä saa kosiskella aika paljon.

Mokoman kolmas albumi ilmestyy bändin oman Sakara Recordsin kautta edellisen levytyssopimuksen päätyttyä EMI:n kanssa. Bändi haki uutta levy-yhtiötä yhden kierroksen verran. Mukana oli sekä suuria että pieniä yhtiöitä, mutta bändi päätyi omakustanteeseen.
- Pienten levy-yhtiöiden vika on, ettei niillä ole tarjota mitään. EP voitaisiin julkaista ja ehkä levy. Sen taas voimme tehdä itsekin, Marko kertoo.
- Isossa yhtiössä markkinointiin olisi tullut enemmän panostusta, mutta ne eivät tajunneet nopeita biisejä tai one-linereita. Demolla oli Takatalvi, Mene ja tiedä sekä Silmäterä ja isoissa levy-yhtiöissä sanottiin, että tehkää lisää Silmäterän kaltaisia biisejä niin lähdetään tekemään levyä. Ne ovat rockin ja iskelmähevin pauloissa. Oli taiteellinen pakko hylätä se vaihtoehto.

Jokainen levy-yhtiö haluaa omat suomenkieliset metallibändinsä samaan painiluokkaan.
- Niin ja ovat sitä kautta kehityksen jarruna. Pienet levy-yhtiöt tekevät arvokasta pohjatyötä etsimällä bändejä. Jos vaikka miettii CMX:n ja EMI:n kuvioita, niin eihän bändi olisi saanut Kolmikärjen aikaan diiliä millään. Kyllähän HIMinkin monet levy-yhtiöt torjuivat. Siinä mielessä esimerkiksi Megamania tekee kulttuuritekoja, koska se julkaisee myynnin suhteen epävarmojakin levyjä.

Tiedä vaikka pian olisi vuorossa thrashin buumi. Käy niin kuin 80-luvulla, että Stone aloitti speed-aallon.
- Niin, kaikki oli speediä. Saa nähdä mitä tapahtuu kun esimerkiksi Ruotsista tulee paljon thrash-bändejä The Hauntedin vanavedessä. Toivotaan, että jos suomenkieliselle thrashille tulee tilausta, yhtiöt muistavat myös meidät, vaikkei meillä olekaan kiinnostusta sopimuksiin isojen levy-yhtiöiden kanssa.

Hamara-lehti antoi taannoin tunnustusta Mokomalle sen tinkimättömästä urasta. Miten Marko suhtautuu kunnianosoitukseen? Tunnettuuden lisääntyminen on näkynyt myös bändin keikkakalenterissa.
- Totta kai se tuntuu hyvältä. Toisaalta, miksi juuri me, kun on niin paljon muitakin bändejä? Me alettiin tekemään Mokomaa -96 ja kun tuli tämä buumi katseli vaan kun muut bändit meni meidän ohi ja toimittajat eivät tajunneet meidän olemassaoloamme vaan tekivät meistä vanaveden orkan.

- Enemmän meillä nyt on kesällä keikkaa kuin koko viime vuonna yhteensä. Meidän keikkamyyjä lupasikin, että keikkoja tulee olemaan paljon. Kiittelin sitä taannoin miten hyvin meillä oli ollut keikkaa kun niitä oli ollut 15 ja se vaan vastasi, että älä vittuile. Se luuli, että olen tyytymätön, vaikka olin oikein tyytyväinen keikkamäärään.
-Kai sekin lisää keikkojen määrää kun nyt on joku juttu millä myydä. Tuntuu hullulta karsinoida musiikkia, mutta on se promoottorille paljon helpompaa myydä bändi keikalle kahdella lauseella.

Thrashahtavaa speediä vai speedahtavaa thrashia?

Levyllä olevat pari rauhallisempaa biisiä ovat soundiltaan hyvin jylhiä. Singleksi Mokoma valikoi kuitenkin uskaliaasti päin naamaa räkäisevän Takatalven. Biisi ei valitettavasti voi saada nykyisessä musiikillisessa tilanteessa kovin suurta radiosoittoa, koska kyseinen raita voi häiritä kuulijoita. Julkaisetteko singlen tästä syystä vain netissä?

- Me ei haluta hämmentää kuulijoita. Kun siitä thrashista oli paljon puhuttu ja levyllä on 6 nopeaa biisiä ei levyä voitu lähteä markkinoimaan vähemmän jyrkillä raidoilla kuten Silmäterä ja Lupaus. Ne olisivat jopa voineet soida radiossa, mutta luotettiin, että ihmiset, jotka biisistä tykkäävät ostavat koko levyn. Ei siinä ainakaan mitään menetä. Takatalvi saattaa madaltaa kynnystä kuunnella Mokomaa. Ei millään pahalla, mutta heviskenestä löytyy paljon true-miehiä, jotka eivät voi kuunnella kun Mokoma on sellaista taidehomoilua. Helpottaa ehkä kun voi itsekseen kuunnella.

Useat artistit suhtautuvat nettijakeluun ymmärrettävästi hyvin negatiivisesti eikä asiaa helpota, että kokonaiset albumit vuotavat verkkoon ennen aikojaan.
- Ymmärrän sen kyllä varsinkin niiden bändien kohdalla, jotka ovat hittien varassa. Jollekin Britney Spearsille kun tehdään levylle ne kaksi hyvää biisiä ja loput paskaa niin sillehän olisi kaupallinen itsemurha laittaa singlejään nettiin. Me voitaisiin varmaan laittaa nettiin puolet levystä ja ihmiset, jotka pitävät ostaisivat sen silti. Nuo jutut ovat ikäviä, varsinkin niissä tapauksissa, joissa bändillä ei ole tarjota kansissaan mitään spesiaalia. Olen varmaan sen verran naiivi, että kuvittelen ostavani levyn jos pidän siitä, vaikka olisin ensin polttanut sen. Mä ylipäätään vastustan pakkokaupittelua. Se on tietenkin eri asia jos kuuntelee jotain kertakäyttöistä Rantarock-kamaa.

Takatalven julkaisu sattui sopivaan ajankohtaan, sillä juuri singlen julkaisuviikolla Suomessa ja muuallakin Euroopassa talvi otti voittoa keväästä. Markon mukaan kyseessä on sananmukaisesti lumipalloilmiö. Takatalvea kuunnellessa tulee mieleen onko suomenkielen sijoittaminen nopeaan thrash-mättöön vaikeaa, koska sanat ovat niin pitkiä?
- Siinä on ongelmana myös se, että on paljon tavuja ja ne ovat lyhyitä, yksittäistä tavua ei voi venyttää loputtomiin kuten englannissa. Suomeksi ei voi myöskään sanoa mitä tahansa kornia. Niitä tulkitaan ihan eri tavoin kuin englantia. Onneksi kyseessä ei ole meidän eka levy, joten ei ole paineita. Välillä jokin säkeistö rullaa paremmin kuin toinen. Ei voi miettiä sanoituksia tehdessään, että tuohon tulee pitkä-, tuohon lyhyt tavu. Huutobiiseissä laulusta tulee yksi rytminen instrumentti lisää. Rytmi, melodia ja teksti toimivat yhdessä.

Mokoma: Kurimus Pidän siitä, kuinka Kurimus-levyllä laulut on tehty omaehtoisesti, eikä genren mukaisesti. Välillä on huutoa, välillä puhtaampaa laulua.
- Sehän oli 80-luvun läppä, kun olin teini. Tapeltiin siitä, onko jokin biisi speedahtavaa thrashia vai thrashahtavaa speediä ja ero tehtiin yleensä laulun perusteella. Tuo on hauskaa, mutta ei sitä varmaan enää jaksaisi vääntää. Laulajana mulla ei varsinaisesti ole esikuvia, mutta kunnioitan esimerkiksi Bad Brainsin H.R:ää ja Mike Pattonia, joka on hyvin monipuolinen laulaja. Minulle on tärkeää, että ei ole vain yhtä ääntä vaan niin monenlaista kiekaisua kuin kurkusta lähtee.

Biisijärjestys on levyllä hyvin onnistunut. Kevyemmät biisit on sijoiteltu juuri oikeisiin paikkoihin raskaampiin nähden.
- On mukavaa, että huomataan juuri ne asiat, joihin haluaa ihmisten kiinnittävän huomiota. Silmäterää mietittiin, että se toimii siinä levyn puolivälissä, jolloin haluaa jo hengähtää. Kolmantena biisinä se olisi ärsyttänyt. Kappalejärjestyksen kanssa oli kova miettiminen. Truethrashari on varmaan sitä mieltä, että koko levy saisi olla pelkkää mättöä, mutta moni vanha fani vierastaisi sitä.

- Promoottorithan puhuvat, että Silmäterässä on kitara liian kovalla ja laulu liian hiljaa. Se ei siksi voi soida radiossa, mutta jos yrittää etsiä jonkinlaista keskiarvosoundia ääripäiden väliltä ei enää miellytä ketään. Valittiin soundi nopeiden biisien ehdolla, mistä hitaat hiukan kärsivät. Jos ne taas olisi tehty niille sopivammalla soundilla kappaleet eroaisivat liikaa toisistaan ja kokonaisuus kärsisi.

Meteli.net suosittelee nopeasta metallista nauttivia lukijoita tutustumaan Mokoman kolmanteen albumiin eikä myöskään vanhojen fanien kannata säikähtää jyrkentynyttä ilmaisua. Listallekin päätynyt Kurimus on yksi kevään laadukkaimpia julkaisuja. Tuskin malttaa odottaa festarikesää, jolloin materiaalia pääsee kunnioittamaan myös keikoille.

Katso myös
ArtistiMokoma
Uutisen foorumissa 5 viestiä

Uusimmat aiheet ja viestit

kaikki aiheet »
SE ON KAI JOSTAIN ETELÄ AMEERIKASTA
rekisteröimätön 12.6.2003
Lowe Motor Corporation on sellasta metallirokkia..ja muija laulaa. Sinkulta löyty niiden musavideo ja hyvä meininki. Flaming Sideburnsien video on kans hemmetin hieno!
Mistä se laulaja on? -Retu-
rekisteröimätön 12.6.2003
FLEIMARIT RULES! MIKÄ ON LOWE...?-MJ-
rekisteröimätön 12.6.2003
Joo Lordi rokkaa Tammerfestissä ja niin myös Faming Sideburns ja Lowe Motor Corporation 18.7 Emmassa!!!
rekisteröimätön 12.6.2003
Menkää kaikki Lordi-fanit ja vaikkapa Rasmus-fanit Tammerfestille, joka on 16.-20.7 Tampereelle. (Tämä viesti EI turkulaisille.)
rekisteröimätön 11.6.2003
1
1