Loppujen lopuksi kaikki on jazzia

Don Johnson Big Bandin nousu Suomen albumilistan ykköseksi kertoo työvoittojen olevan edelleen mahdollisia musiikkibisneksessä. Debyytti Support The Microphones tehtiin aikanaan bändille itselleen ja pakkomyytiin kaveripiirille, mutta viemäriputkiradio huhusi taitavasta keikkabändistä ja omintakeisesta julkaisusta ja omakustannetta on myyty yli 10 000 kappaletta.

Uusi albumi Breaking Daylight syntyi kolme vuotta esikoisen jälkeen ja aiheuttaa helsinkiläiskokoonpanolle valtavasti vientiä. Meteli.net otti bändin haastatteluun juuri levyjulkaisun kynnyksellä Vaasassa, jossa DJBB laittoi Club 25:n kirjaimellisesti kyykkyyn.

Mukana juttuhetkessä olivat konekiväärisuu Tommy Lindgren, basistirumpali Kari Saarilahti, joka onnistui Vaasan keikalla hajottamaan rumpunsa kesken soolon, kosketinsoittaja Johannes Laiho sekä Quintessencen vokalisti Emma Salokoski, joka on antanut panoksensa myös Breaking Daylightille ja on mukana keikoilla kun aikatauluun sopii. Haastateltavat on eroteltu toisistaan etunimensä alkukirjaimilla.

Kuinka kauan vietitte aikaa studiossa ja kuinka pitkälle biisit oli mietitty ennen varsinaista levyntekosessiota?
T: - Meillä oli viimeinen keikka lokakuussa ja päätettiin, ettei keikkailla ennen kuin levy on valmis. Me oltiin studiossa noin puoli vuotta ja siitä viimeiset pari kuukautta oli tosi intensiivisiä. Välillä oli pidempiä breikkejä, koska kaikilla on päivätyöt ja opiskelut. Puoli vuotta on hyvä arvio siitä, miten viime vaiheessa työstettiin.

J: - Toisaalta meidän työstäminen ei ole kovin studiokeskeistä, sitä on valmisteltu vähän joka paikassa.
T: - Ollaan äänitetty siellä sun täällä miten on saatu järjestettyä, ilman suurta päämäärää jo parin vuoden ajan.
- On vaikea mieltää, että mentäisiin studioon. Meidän studio on viime syksystä lähtien ollut tila, josta me ollaan tehty studio ja toisaalta meidän soittotila. Vanhempien juttujen pohjat juontuu ekan levyn valmistumisen aikoihin.

Muistan kuulleeni tämän levyn materiaalia jo viime vuonna keikalla.
T: - Totta. Monet biiseistä on tehty livesoittoa varten, ne ovat syntyneet jammaillessa ja levyä tehdessä mietittiin mihin muotoon ne levylle laitettaisiin. Siellä on neljä biisiä, jotka varmasti jossain määrin ovat tuttuja ihmisille.

Jazzia ja improvisaatiota

Albumilla on minusta hyvin livemäinen soundi, mikä selittyy pitkälti niiden syntytavalla. Oliko ensimmäistä levyä orgaanisemman soundin hakeminen tarkoituksellista?
K: - Oli se siinä mielessä tarkoituksellinen yhdistelmä, että kun edellisen levyn jälkeen on opittu soittamaan keikoilla, saatiin tähän vähän orgaanisempaa soittofiilistä. Toisaalta siihen tuli jossain vaiheessa vastareaktio, tuli selkeitä studiobiisejäkin. Pysyi monipuolisuus, vähän vanhaa studiokikkailua ja ehkä enemmän soitannollista linjaa.

Biiseissä on paljon, minusta edellistä levyä enemmän, jazzahtavia elementtejä. Tuli mieleen hyvin vanha bepop-musiikki.
T: - Sano sä Emma kun olet vieraileva jazzmuusikko, onko tällä levyllä jazzia kuultavissa?
J: - Loppujen lopuksi kaikki on jazzia.
E: - Joo, kaikki on jazzia, mä voin nousta seisomaan, se on improvisaatiota, mutta onko se jazzia?
T: - On se jazzia.
J: - Ei ole tarkoituksellista, että tuon pitäisi kuulostaa hirveästi livemmältä kuin edellisen, mutta on luontevaa, että se kuulostaa siltä.

Biisien parhaimmistoon kuuluvat kappaleet, joissa Emma on mukana. Ne kuulostavat myös hyvin livesettiin sopivilta. Kuinka aiotte toteuttaa niitä jatkossa keikoilla kun Emmalla on kuitenkin kiirettä Quintessencen kanssa?
T: - Kyllä ne munkin mielestä on parhaimmistoa. Me ollaan onneksi samoilla festareilla, päästään ehkä jopa soittamaan yhdessä, se ois siistiä. Ei voi tietää, meillä on bändien kesken mennyt aikalailla niin, että välillä mä olen ollut Quintessencen kanssa ja välillä Emma on ollut meidän kanssa, joillekin keikoille pääsee ja joillekin ei.
- Esimerkiksi tämän illan keikalla meidän vakiokokoonpanoon kuuluva Pekka ei ole soittamassa fonia vaan U-Street All Starsissa soittava Markus Holkko. Kokoonpanot vaihtelee hieman, joka antaa mielenkiintoa. Soundi on erilainen riippuen siitä ketkä soittaa. Markus on enemmän jazz-fonisti kuin Pekka, on jännää kuinka Emma ja Markus muuttaa soundin heti vähän jazzimpaan suuntaan.

E: - On hauskaa kun Markus blokkaa mun fraaseja ja mä Markuksen fraaseja, tai lähinnä mä blokkaan Markuksen fraaseja.
T: - Toi on se meininki, mikä lavalla yleensäkin on. Yritetään mahdollisimman paljon kommunikoida keskenämme. On hyvä, että on sellaisia soittajia, jotka pystyvät sitä tekemään.

Militantti ragga ja rantarock

Minusta Tommyn lyriikat ovat menneet uudella levyllä entistä tiedostavampaan suuntaan.
K: - Sä et ole aiemmin hirveästi tiedostanut mitään.
T: - Kari tykkää puhua mun lyriikoista., sähän voisit kertoo niistä.
K: - Mä voisin puhua pitkään sun lyriikoista, mutta ehkä sä oot parempi tiivistämään.
T: - Sä voisit pitää esitelmän mun lyriikoista Sibelius-Akatemiassa.
E: - Ei, mutta mä oon huomannu saman asian. Niissä on kaikkea henkilökohtaista, jopa poliittista. Tommy on aina ollut loistava lyyrikko.
K:- Singer-songwriter.

T: - Joo, mä teen sanoituksia kotona akustisen kitaran kanssa, ei, en todellakaan. Ehkä ne on monipuolisempia, henkilökohtaisempia, vähän kaikkea enemmän. Toisaalta ne tiedostavat, kantaaottavat ja yhteiskuntakriittiset jutut oli mukana ensimmäisellä levyllä kursorisemmin.
- Se oli enemmän tekstien tekemisen kokeilua ja rap-idiomin opettelua. Se vaatii aika paljon, monet biisit oli riimien tekemisen ja erilaisten rytmien opettelua. Ehkä nyt pystyy tekstien kautta katsomaan vähän laajemmin miksi tekstejä tehdään ja mitä aiheita niissä voi käsitellä.

E: - Onneksi niissä on säilynyt bändin ominaisasenne. Ne ei oo liian vakavia tai itsetärkeitä, jengi ei ota itseään liian vakavasti.
K: - Mun mielestä ne on suorempia. Jos puhutaan siitä, kuinka edelliseltä levyltä löytyi poliittisia viitteitä ne on vaan suorempia tässä.
T: - Mitä matsku muutenkin on. Yhdessä haastattelussa oli mukava kuulla, että jotenkin ne seesteiset osuudet levyllä ovat menneet entistä rauhallisempaan suuntaan ja nopeat vielä vauhdikkaammiksi. On tullut intensiteettiä kumpiinkin päihin. Ehkä sen voi osittain rinnastaa myös lyriikkaan.

Minusta monet teksteistä muistuttavat tajunnanvirtatekstejä, mutta samalla ne ovat järkeenkäypiä, esimerkkinä vaikkapa Harlem Davidson.
T: - Siinä ei ole kyllä mitään järkeä. Se on hyvä esimerkki siitä, että vaikka jotkut jutut voivat olla jossain määrin henkilökohtaisia niin joskus tehdään yhdessä. Mietitään mitä tematiikkaa siinä voisi olla. Siinä Johannes ja Kari antoi mulle lähtökohdat tekstin sisältöön ja teemaan. Vähän moottoriurheiluteemaa, mutta snadisti itämainen. Olin sitten huuli pyöreänä vähän aikaa. Siinä on pitkälti kantavana juttuna se vauhti.
E: - Entäs mun lyriikat?
T: - Sun varikkotyttölyriikat sopii siihen myös mainiosti. Se on sellaista yhteistyöstämistä.

Milloin Jah Jah Blow Jobin lyriikat syntyivät? Riimit ottavat suorasukaisesti kantaa Irakin kriisiin yhdistettyinä nonsense-ilotteluun.
T: - Se tehtiin loppuun kriisin aikana. Kyllä se on ollut meillä jo aika pitkään keikkasetissä, mutta siinä on ollut eri verset ja rapversiot. Haluttiin luoda älytön kontrasti militantin poliittisen raggan ja tuon muun kummallisen matskun kesken.
K: - Poliittinen ragga ja rantarock.
J: - Tai poliittinen ragga ja kreikkalainen pop.
T: - Se on jättänyt ihmiset sopivan sekavaan mielentilaan. Kaikki tuntuvat sanovan, että se on levyn paras biisi.
K: - Kaikki kriitikot totta kai sanoo, et se on ainoa huti, mut se tiedettiin etukäteen.
T: - Oli hauskaa, et me vähän salailtiin sitä tekovaiheessa levy-yhtiöltä. Me ollaan tiedostettu, et se on vähän sellainen hirviö.

Support The Microphones lähti liikkeelle pienen piirin omakustanteena, mutta puskaradion toimittua jakelu siirrettiin Sonylle. Uusi albumi ilmestyy Universalin kautta. Kari selittää miten bändi päätyi levy-yhtiölle.
K: - Oikeastaan se lähti kun Sonylla tapahtui henkilöstövaihdoksia. Me otettiin yhteyttä niihin ja moniin muihin ja niistä päätettiin. Syy tehdä näin oli, että jossain vaiheessa me tehtiin kaikkea muuta paitsi musaa. Aika kului levyjen postittamiseen ja sellaiseen. Koettiin, että jos tekemällä yhteistyösopimus levy-yhtiön kanssa voidaan vähentää sitä muuta ja saadaan aikaa soitella ja treenailla on se sen arvoista.
- Meistä Universalissa oli paras meininki. Tuntui, että se oli se oikea ihan henkilö- ja sopimusmielessä. Meidän sopimus on sen luonteinen, että meillä on sataprosenttinen taiteellinen vapaus, ne eivät puutu musiikkiin. Promootio ja jakelu on niiden heiniä, se on hyvä ratkaisu. Me ei oltais tehty sellaista sopimusta, jossa yhtiöllä on oikeus sanella musiikkia.

One MC, One Delay osoittautui loistavaksi singleksi. Se on soinut paljon radiossa ja viihtynyt singlelistan kärjessä. Albumin yleinen linja on kuitenkin aivan muuta kuin single antaa ymmärtää. Tähän bändillä on hyvin yksinkertainen syy.
J: - Meillä on lähtökohtana, että me tehdään biisejä ja ne sitten yhdessä ovat levy. Se sattui olemaan hyvässä vaiheessa valmiina ennen muita, se oli luonteva valinta. Se on tyyliltäänkin luonteva, toimii sinkkuna, ei me pelätty, ettei se edusta albumin linjaa. Noihin sinkkuihin on muutenkin vähän kieroutunut suhtautuminen. Se toimii sellaisena kuin toimii. Pidettiin huolta, että ostettavasta sinkusta tulisi järkevä paketti. Se mua enemmän huolestutti, että siitä tulisi huono julkaisu kuin, että edustaako se jotain vai ei.

Minusta on ollut ilahduttavaa, että sinkun lisäksi albumilta on soitettu myös Salt Water -biisiä. Monilla radioasemilla valitettavasti hyväkin biisi jää soittamatta vain siksi, että sen kesto ylittää neljä minuuttia tai muusta yhtä typerästä syystä.
J: - Tuo sinkkutoiminta on siinä mielessä absurdia, että mikä on sinkku niin sitä soitetaan. Muuten sillä ei ole tekemistä minkään kanssa. Ei siellä ole sellaista ihmistä, jolla olisi korvat kuunnella levyjä vaan se pitää osottaa ja antaa käteen, että soita tätä. Jos se löytää tiensä jollekin listalle niin sitten sen saa soittaa 30 kertaa viikossa.
T: - Mutta sitä on jotenkin hauskaa seurata vierestä.

Sävellyksen olennaisin prosentti

Debyyttilevystä on kulunut jo kolme vuotta, vaikkei aika ole niin pitkältä tuntunutkaan levyn kannettua tänne saakka. Bändi on heittänyt paljon keikkaa ensimmäisen levyn jälkeen. Onko mielenkiinto säilynyt myös vanhojen biisien soittamiseen?
T: - Me ei oikeastaan hirveästi olla soitettu edellisen levyn biisejä. Kiva kuulla jos levy on kantanut, mutta lähtökohtaisesti levy ja live ovat eri asioita. Me ollaan parin vuoden ajan voitu soittaa keikkoja, jotka ovat olleet keskenään erilaisia. Se on auttanut meitä ja yleisöä pitämään mielenkiinnon. Onhan kolme vuotta suht pitkä aika, mutta toisaalta kun miettii mitä kaikkea on ehtinyt tapahtua se ei tunnukaan niin pitkältä ajalta.

- Katsotaan, millä aikataululla seuraavaa lähdetään tekemään, mutta sitä on vielä vaikea ajatella. Meidän työskentelytapa on hyvin perusteellinen. Me ei mennä lyhyeksi ajaksi studioon vaan niitä äänitellään hiljalleen ja jossain vaiheessa niitä on tarpeeksi. Sitten se 30%, joka biisin muodostaa on löydettävä sieltä jostain. Se on jatkuvaa lisäämistä ja poistamista.
J: Tai se 10%, joka lopullisen biisin muodostaa.

Yksi minun mielestäni hieno piirre Breaking Daylightilla on taitava samplays. Biisiä ensimmäistä kertaa kuunnellessa yli ajaa valtaisa déja-vu -ilmiö siitä, että jonkin elementin on kuullut aiemmin, muttei pysty paikallistamaan alkuperäistä.
J: - Toi on hienoo. Tuleeks sulle mieleen yhtään? Mä rupesin miettimään, koska verrattuna edelliseen levyyn tässä on vähemmän niitä. Ihan siitä syystä, ettei jouduta vaikeuksiin. Onhan siellä kuitenkin selkeästi käytetty sampleja.
T: - Ekalla levyllä on aika härskejä siksikin, ettei tekijänoikeusasiat olleet päällimmäisinä mielessä biisejä tehdessä.
K: - Tehtiin itsellemme ja kavereille, eikä tiedetty myydäänkö sitä edes.

T: - Rupesi huolestuttamaan kun sitä oli parituhatta myyty, rupesi oikeasti tajuamaan, että ei helvetti. Luin Pepe Deluxin haastattelun, missä todettiin syy, miksi uuden levyn valmistelussa on mennyt niin kauan. Ovat joutuneet tekemään vanhasta ainakin kolme eri versiota, joissa on aina vähän siistitty sampleja pois. Riippuen siitä, missä on julkaistu ja miten isona niin on jouduttu ottamaan samplet vähän vakavammin. Mutta se on aika olennainen osa genren musaa ja mitä me tehdään. Jossain muodossa se tulee varmaan aina olemaan siellä.

J: - Ollaan me soitettu paljon sellasia protokolla-juttuja, jossa ollaan omista jutuista tehty samplen kuuloisia. Ihan vaan siksi, että soundi on kollaasia, vaikka livesoittoa onkin mukana. Kollaasi on selkeä lähtökohta meidän musiikille.

Don Johnson Big Bandin kesä tulee olemaan hyvin kiireinen, bändi nähdään suurimmilla festareilla ja myös omilla keikoilla. Breaking Daylight on julkaisunsa jälkeen pysynyt albumilistan kärjessä jo useamman viikon. Albumi on monipuolinen ja -tasoinen, sitä voi kuunnella monenlaisissa tilanteissa.
Keskittyen voi aistia sen vivahteita ja kuunnella vuorotellen eri instrumentteja tai sujuvia riimittelyitä tai vaihtoehtoisesti bailata svengaavien raitojen mukana.