Mikäli suomalainen metalli on koskaan ollut sydäntä lähellä, ei ole voinut välttyä Amorphiksen vaikutukselta. Deathmetallin merkkiteos Tales From The Thousand Lakes aloitti bändin arvostuksen nousun. Sittemmin Elegy, Tuonela ja Am Universum ovat vahvistaneet asemia musiikin muuttuessa kevyempään, folk-vaikutteiseen ja rönsyilevään metalliin.
Amorphiksen uusi albumi Far From The Sun, bändin kuudes pitkäsoitto, lähtee etsimään tutkimattomia uria, mutta toimii samalla luonnollisena jatkeena edeltäjilleen. Levy kuulostaa niitä raikkaammalle ja paineettomammalle, vaikka Tuonela kuuluukin omiin suosikkialbumeihini. Uusi levy on myös bändin ensimmäinen pitkän diilin päätyttyä Relapse Recordsin kanssa, josta miehillä on ollut vähemmän mairittelevaa sanottavaa. Uusi levy tehdään EMI:n alaisuudessa, Virgin levymerkille.
Meteli.net haastatti laulaja Pasi Koskista, joka edellisenä iltana keikkaili Tavastialla toisen bändinsä, Ajattaran, kanssa.
Pasi kertoo bändin tehneen levyn ennen diiliä ja siinä mielessä sessioissa oli vapautuneempi fiilis. Mukana ei ollut tuottajaa potkimassa, eikä mitään deadlinea. Jokainen sai rauhassa tehdä omat osuutensa, mikä kuuluu levyltäkin.
Olen arvostanut Amorphiksen musiikkia siinä mielessä, että bändi tuntuu tietävän millaista jälkeä haluaa. Ratkaisu tuottaa levy itse on hyvin looginen.
- Joo, varmaan tulevaisuudessa tullaan tekemään pitkälti samalta pohjalta.
Menikö levynteossa siksi niin kauan, että katsastitte läpi monia eri vaihtoehtoja?
- Pekka ilmotti reilu vuosi sitten, että hän lopettaa soittamisen. Perhe vei aikaa ja toisaalta rupesi varmaan riittämäänkin, koska oli jo aiemmin käynyt läpi saman Stonen kanssa. Snoopy tuli soittamaan ja siinäkin kelattiin, että turha ottaa uutta miestä. Tässä bändissä on vuosien varrella ollut paljon porukkaa. Kysyttiin suoraan Snoopya ja se oli innoissaan.
- Siitä lähti levynteko. Treenattiin biisejä, koska eihän Snoopy ole soittanut Elegyltä, Tuonelalta ja Am Universumilta mitään. Treenatessa sävellettiin uutta materiaalia ja kaikki oli tosi intensiivisesti mukana koko prosessissa. Loppusovitukset tehtiin Finnvoxissa perinteiseltä huutoäänestyspohjalta. Sääli äänittäjää tarkkaamon puolella, kun kuusi äijää huutaa päällekkäin.
- Kun saatiin kannut paikalleen alkoi olla osviittaa, miten materiaali menee. Oli taloudellinen ratkaisu tehdä kitarat, koskettimet ja bassot Nikun ja Sanden CCPC-studiossa. Mun oma idea oli, että tekisin laulut Suomenlinnassa. Olen aina nähnyt levynteon siten, että pitää irrottautua normaaliarjesta. Kun vetää joka aamu lautalla jäämassan läpi unohtuvat huolet ja pystyy keskittymään totaalisesti. Muutenkin Leidenin kanssa oli hauska vääntää, se on hyvä vanhan koulun mies.
Oopperan kummitus
Huvitti, kun Snoopyn liityttyä takaisin bändiin jotkut örinämeiningin kaipaajat puhuivat, miten bändiin palaa takaisin vanha meininki.
- Periaatteessa siihen on tullutkin vanha meininki. Snoopyn ja Pekan soittotyyli on erilainen ja molemmat hyviä omalla tavallaan. Pekka soittaa tosi streittiä ja Snoopylla on soitossa mukana luova hulluus koko ajan, se tekee esimerkiksi paljon fillejä. Tietynlainen rentous tuli kaikkeen tekemiseen, Snoopy on muutenkin innostava persoona.
Uudella albumilla kuuluvat minusta aiempaa selvemmin kansanmusiikkivaikutteet ja monet biisit kuulostavat tutulta jostakin aiemmasta yhteydestä. Esimerkiksi Smithereensissä toisen choruksen jälkeen tuleva melodia vaivasi minua pitkään, kunnes tajusin sen olevan samanlainen kuin Oopperan kummituksessa.
- Aijaa, hauskaa. Olihan Talesillakin Tein minä pillin pajupuusta Magik And Mayhemissa, Pasi kommentoi ja nauraa pirullisesti päälle.
- Me ei musaa tehdessämme rajoteta itseämme millään tavalla. Totta kai se on tarpeen, ettei kuulosta miltään muulta, mutta jos joku juttu sopii johonkin biisiin se jää siihen vaikka se olisi tehty sata kertaa. Kyllähän kaikki on tehty joskus, se vaan muokataan omaan muottiin.
Jossakin puhuttiin, että Day Of Your Beliefsin riffi löytyy myös Finntrollin kappaleesta.
- Mä olen myös kuullut sen. Se melodia on traditionaalinen ja siinä mielessä kaikkien käytettävissä. Hauska, että Finntrollkin on löytänyt saman melodianpätkän. Esa, joka sen melodian toi, kuuntelee enimmäkseen progea ja rokkia, joten tuskinpa se on sitä Finntrollilta blokannut.
Soittakaa Drowned Maid!
Amorphiksen keikkasetin kasaaminen alkaa varmasti olla haastavaa puuhaa, koska materiaali on rönsyillyt niin moneen suuntaan. Mitkä sinusta ovat uuden albumin livekelpoisimmat biisit?
- Me heitettiin Tampereella yksi keikka, josta minä ainakin henkilökohtaisesti kuvittelin, että me soitettaisiin jossain VIP-bileissä. Että olisi tuttuja, ilmaista viinaa ja siinä illan edetessä poikettaisiin heittämässä muutamat biisit. Me mentiin sinne ja kuultiin kun järjestäjä puhui, että 400 lippua on mennyt ennakkoon. Loppujen lopuksi siellä oli noin 1000 ihmistä. Siellä me vedettiin uusia ja niistä livekelpoisimpia ovat varmasti Planetary Misfortune, Evil Inside, Day Of Your Beliefs ja Mourning Soil.
Minusta myös Killing Goodness ja nimikappale kuulostavat hyvin liveystävällisiltä.
- Nuo tulevat ehdottomasti settiin. Me ollaan Snoopyn innoittamina treenattu suht tiuhaan. Kyllä setti alkaa pikkuhiljaa selkiytymään. Nuo festivaalit ovat siinä mielessä ongelmallisia, ettei siellä saa soittaa tuntia pidempään. Settilistan kanssa voi olla vähän säätämistä, koska omilla keikoilla me on ratkaistu se soittamalla pidempään.
Ja festivaaleilla kuuluu aina huuto "Soittakaa Drowned Maid!".
- Toisaalta sen haluaa itsekin soittaa, on nostalgista vetää vanhoja ralleja. Mullekin hauskaa päästä örisemään. Kaikki tykkää soittaa niitä ja yleisöllä on hauskaa.
Ajattaran myötä ovat kadonneet soraäänet siitä, jotka arvostelivat Pasin örinätaitoja.
- Niin, ja Ajattarakin on jo vuodesta -96 ollut kuvioissa. Kyllähän mulla on ihan sama tausta kuin muillakin. Lähinnä me ollaan Kasarin kanssa oltu niitä, jotka haluais vetää enemmän metallia.
- Mäkin olen vuosien varrella antanut paljon periksi. Kun Ajattaran kautta on pääsyt purkamaan sitä isompaa voimaa on oikeastaan tosi hyvä, että tää on niin erilaista. Amon kanssa pystyy antamaan täyden panoksensa.
Uudella albumilla on minusta pehmeimmät laulumelodiat bändillä ikinä.
- Kieltämättä, pitkästä aikaa. Olen oppinut uusia tuulia mahan ja kurkun välillä. Ehkä olen ajatellut myös itseäni siinä mielessä, että on livenä helpompi laulaa, eikä tartte vetää naama punasena. Eikä tuohon musaan oikein voi lähteä korahtelemaan, se kuulostaisi surkuhupaisalle.
Minusta sinä ja Waltarin Kärtsy Hatakka muistutatte toisianne jonkin verran laulutyyleiltänne. Myös musiikillisesti bändeissä on tiettyjä yhtymäkohtia.
- Voi ei. Ehkä Waltarin ja Amorphiksen yhtymäkohdat on siinä, että me ollaan tehty niin vapaalla kädellä musiikkia. Siinä ole periaatteessa minkäänlaisia rajoja. Mutta mun mielestä meidän viimeisin levy varsinkaan, ei ole niinkään crossover -albumi. Kaikissa ralleissa on tietynlainen linja, tavallaan ympyrä on sulkeutunut. Tällaista on Amorphiksen musiikki.
- Tietysti meillä on ollut hyvin pompahtelevia vaikutteita. Esimerkiksi Elegyn Caresissa tulee yhtäkkiä humppakohta väliin, siinä voi olla yhtymäkohta Waltariin. Mutta jos mä todella kuulostan Kärtsyltä, mä olen alkanut laulamaan nenään, Pasi nauraa.
Myös viitteet rakkaudesta Kingston Walliin tulevat uusimmalla entistä selvemmin esiin. Pasi kertoo, ettei Far From The Sunia tehdessä hävetty mitään. Kingston Wall on tehnyt bändiin lähtemättömän vaikutuksen.
- Oli mieletöntä joskus katsoa, kun jätkät soittaa kolme tuntia, eikä hetkeäkään ollut tylsää. Kingston Wall on paras bändi, mitä Suomesta on koskaan tullut. Nyt ne on kuullut niin moneen kertaan, että ne ovat jääneet. Aikanaan meillä oli reissuilla mukana koko trilogia ja soiteltiin sitä lämppäribändeille ja teknikoille. Ne tykkäsivät aina helvetisti ja kyselivät mistä näitä levyjä saa. Siinä mielessä sillä bändillä olisi ollut varmasti vientiä Suomen ulkopuolellekin.
Syvyyttä Thesauruksen sivuilta
Amorphiksen musiikissa arvostettava piirre on myös, että kappaleita on kuunneltava todella tarkkaan päästäkseen selville niiden todellisesta luonteesta.
- Monet ovat puhuneet, että se vaatii kuuntelua. Itse sitä tietenkin kuuntelee toiselta pohjalta. Esimerkiksi laulujen tekeminen on vain sitä, että jankkaat samoja kohtia kunnes ne menee jotenkin. Tuossa ei ole käytetty autotunea eikä mitään, Hiili ei käytä sellaisia. Siellä ei ole mitään korjattua.
- Laulaessa olin sitä mieltä, etten koskaan ole vetänyt näin paskasti. Kuitenkin niissä meni pari-kolme viikkoa. Kävin Finnvoxilla kuuntelemassa, miten Hiili on miksannu niitä. Se oli vaan paskentanut soundeja, laittanut sinne jotain puhelinääniä sekaan ja kertsit kirkkaasti. Siinä vaiheessa aloin tajuamaan, miten kovaa tavaraa se oikeasti on. Olihan se toiminut koko ajan, mutta kahdeksan tuntia luurit päässä päivittäin puuduttaa. Sen takia mulla on yksi ihminen mun lisäksi, joka kuuntelee melodiaa ja toinen, joka kuuntelee ääntämistä. Pari tuntia pystyy itsekin sanomaan, mikä toimii, mutta sen jälkeen tarttee back-uppia saadakseen hyvää jälkeä.
- Soundi muuttuu, kun kaikki laulut tuplataan ja sinne tulee stemmoja. Snoopy lauloi aika paljon stemmoja ja se laulaa livenäkin, mikä on hauska lisä.
Kärsivällisellä kuuntelulla biiseistä voi paljastua paljon hienoa. Kärsivällisyyttä vaatii sekin, että uusi albumi on lähtenyt uusiin suuntiin aiempaan verrattuna.
- Loppupeleissä, kun miettii, mitkä vaikutteet siinä on ja vertaa sitä aikaisempiin levyihin se ei niin paljon poikkea niistä. Se on tyylillisesti erilainen, ehkä suorempi. Muuten tykkään, että meidän musiikissa on järjettömästi syvyyttä. Siitä pystyy jokainen löytämään itselleen jotain, jos vain jaksaa kuunnella. Sama koskee sanoituksia.
Siinäpä se, että Amorphiksen sanoitukset ovat kaikkea muuta kuin one-linereita.
- Ei todellakaan. Tomi oli käynyt bongaamassa joltain messulaudalta läppää, jossa oltiin arvosteltu, ettei sanoissa ole mitään sisältöä. Sanojen kirjoittajana voin sanoa, että on pystymetsästä revitty kommentti. On aina tuskan takana saada sanoista sellaiset, että on itse tyytyväinen. Muutamia biisejä sanoitin laulusessioiden aikana. Haluan tehdä niin, koska on paljon helpompaa työskennellä, kun muutama biisi on jo lauluvaiheessa. Työskentely jää päälle ja biisit tulevat luontevammin ulos. Levyttäminen poikkeaa kuitenkin livestä ja muusta bänditoiminnasta niin paljon.
Sanoituksia saa useimmiten tulkita sanakirjan kanssa.
- Niin se on kirjoittaessakin. Haluan aina saada asian sanottua juuri siten kuin sen ajattelen, mikä saattaa olla vaikeaa kun äidinkieli on suomi. Kaikille englanninkielisen lyriikan harrastajille tiedoksi, että Thesaurus on aivan mahdoton kirja, pelkästään the-synonyymeja. Mä sain kirjasta vihjeen John McGregorilta, joka oli jeesaamassa laulujen kanssa.
Luonnollinen soundi ja fillarigeneraattori
Syksyllä Amorphis suuntaa keikoille. Fanien kannalta on positiivista, että Suomessakin on useampi keikka.
- Joku 10 keikkaa on Suomessa ja sitten Pohjoismaat ja Keski-Eurooppa ja siitä sitten kohti Etelänapaa. Ei olla varmaan koskaan soitettu niin paljon keikkoja Suomessa, että olisi 10 putkeen. Ei täällä oikeastaan ole enempää mestoja, missä voisi soittaa. Ei meillä ole mitään Suomen keikkoja vastaan, mutta on siinä pieni kontrasti kun olet Thessalonikissa 30 asteen helteessä tai Nivalassa pakkasessa odottelet, että kauppa aukee ja sais pilsneriä.
Päällimmäinen fiilis levyllä on orgaanisempi soundi Tuonelaan ja Am Universumiin verrattuna. Pasin mukaan Am Universumilla oli paljon koskettimia ja Simon Efemyn tyyli on korjata laulut vetämällä ne autotunen läpi. Tuotannossa lisätään paljon koneääniä.
- Tämä taas on meidän tekemä ja me halutaan olla mahdollisimman luonnollisia. Efektit, mitä pojat käyttää, ovat vanhoja kunnon analogipolkimia, suunnilleen sähkötkin tulee fillarigeneraattoreista. Tässä ei ole kenenkään muun sormet pelissä, paitsi Hiilen, ja se kuulostaa eniten meiltä.
Siitä varmaan johtuu, että etukäteen oli puheita rankemmasta levystä.
- Joka levyllä on etukäteen puhuttu, että tämä on rankempi kuin edellinen. Aina se joltakulta lipsahtaa. Tietyllä tavalla hölmöä, koska aina kun Amorphis tekee levyn kukaan meistä ei tiedä, miltä se tulee kuulostamaan. Se siinä onkin hauska puoli, miksi sitä jaksaa edelleen, siinä on sattumanvara koko ajan. Uskaltaa luottaa siihen, että hyvä siitä tulee, koska itsellemme sitä tehdään.
Kuulostaa siltä, että levynteko on oikeasti ollut mukavaa. Pasin mukaan Far From The Sun on soittajaystävällinen levy. Bändi ei pingottanut levynteossa. Biisejä on treenatessa ollut hauska soittaa. Albumia kuunnellessa on hienoa löytää siitä monia tasoja, kun laulumelodiat, koskettimet ja kitarat menevät omia latujaan, ne pelaavat yhteen vasta lopputuloksena.
- Aivan, ja niin se on tehtykin. Rumpuja tehdessä kaikki oli paikalla. Vedettiin rummut niin, että mäkin olin laulamassa yhdeksän biisin verran. Kävi tosiaan sääliksi sitä äänittäjää, koska menin kuuntelemaan loput rallit tarkkaamon puolelle ja kestin sitä sellaiset viisi minuuttia. Sinne jäi enää viisi jätkää puhumaan ja sinne tarkkaamon puolelle tuli taukoamaton pölinä. Mitään ei tapahdu, siiten lähtee biisi ja sitten taas sitä huutoäänestystä "Ei, ei, tää on liian hidas, tää on ihan liian hidas", "Ei, kun tää on just hyvä", Pasi nauraa ja demonstroi kommunikointitilannetta.
- Kyllä minä nopeasti lähdin muualle lukemaan lehteä.
- Äänitykset menivät niin, että kaikki ovat periaatteessa toimineet soolona, ei muakaan ollut kukaan vahtimassa lauluja tehtäessä. Ehkä se vaikuttaa siihen, ettei ollut mitään systemaattista organisaatiota taustalla. Kaikki ovat saaneet tuoda oman panoksensa vapaasti. Kyllä tuo on mun mielestä ehkä maanläheisin levy, mitä me on koskaan tehty.
Maanläheisyyden voi Far From The Sunia kuunnellessaan todellakin allekirjoittaa, mutta samanaikaisesti mieltä rentouttaa myös Amorphiksen ominainen soundimaailma ja kokeilunhalu, missä biisit muodostavat kokonaisuuden vasta useammalla syventymiskerralla.
yle.fi/pop 
